Petri Launiainen: Värähtelevä maailma. Langattoman viestinnän lyhyt historia. Gaudeamus 2019
Hyvä kirja sisältää enemmän kuin mitä näkyviin on kirjoitettu. Se innostaa ja joskus ärsyttää ajattelemaan tärkeitä ongelmia ja jatkamaan kirjasta eteenpäin. Kirjaamme viisi opetusta värähtelevästä maailmasta.
Opetus 1: Tutki syysuhteita varovasti
Kirjan alku nimenomaan ärsyttää väittämään vastaan. Launiainen kertoo, kuinka yksi radiosignaali vuonna 1905 käynnisti syiden ja seurausten ketjureaktion. Japanilainen risteilijä Shinado Maru havaitsi venäläisen laivueen Tsusiman salmessa. Risteilijässä oli tekninen uutuus, radiolähetin. Japanin sodanjohto sai heti viestin vihollisen sijainnista ja tuhosi Venäjän Tyynenmeren laivaston. Uusia voittoja seurasi. Siksi Japani alkoi yliarvioida itseään. Siksi se lopulta hyökkäsi Pearl Harboriin. Siksi Yhdysvallat tuli sotaan Euroopassakin ja tuki Neuvostoliittoa.
Jos Venäjä olisi voittanut Tsusimassa, olisiko Saksa toisessa maailmansodassa vallannut koko Euroopan, kysyy Launiainen. ”Ei ole liioiteltua olettaa, että jos Japanin hyökkäys ei olisi ajanut Yhdysvaltoja mukaan sotaan, Euroopassa olisi kenties nähty operaatio Merileijona eli Saksan maihinnousu Englantiin.”
Tällaiset pohdiskelut viehättävät, mutta ne on helppo kumota vastaesimerkeillä. Japani hyökkäsi heikentyneen Venäjän kimppuun. Ruotsi jätti vanhan vihollisensa rauhaan. Italia lähti toiseen maailmansotaan, Espanja ei. Tekniikka oli samaa, politiikka erilaista.
Vain yleisiä kehityspiirteitä voidaan ennakoida ja niitäkin ehdollisesti. Jos ihminen pysyy viestintähaluisena eläimenä, viestintäteknologien läpimurrot ovat väistämättömiä, mutta eivät sodat. ”… ilman Shinado Marun radioviestiä saattaisimme vasta nyt ottaa ensi askeleita niin tietokonetekniikassa kuin avaruuslennoissakin”, kirjoittaa Launiainen. Yhtä perustellusti voi sanoa, että sodat jarruttivat tekniikan kehitystä sitomalla resursseja. Kirjakin mainitsee yhden esimerkin: Valtiot jäädyttivät televisiotekniikan tutkimuksen toisen maailmansodan aikana. Myöhemmin televisiot kehittyivät paljolti siviilimarkkinoiden imun ansiosta.
Opetus 2: Puhdas tiede ja puhdas liiketoiminta yhtä tärkeitä
Launiainen kuvaa langattoman viestinnän historiaa alusta asti. Alussa olivat Heinrich Herz ja Guglielmo Marconi, jota tarkastelivat radiota vastakkaisista suunnista. Hertzille riitti uusi tieto. Hän julisti, että sähkömagneettisille aalloille ei ole käyttöä. Marconi rajoittui käyttöön ja rahan tekemiseen. Hän ”… halusi kehittää teknisesti parhaan mahdollisen laitteiston ja sitten markkinoida sitä voimallisesti…” Molempien toimintatapojen yhdistelmä toi tuloksen. Nyt puhutaan bisnesosaamisen tarpeesta. Perustellusti, mutta kannattaako yrittää tehdä kaikista bisnesihmisiä? Olisiko hyvä hyödyntää työnjaon etuja ja antaa jokaisen keskittyä vahvaan alaansa?
Opetus 3: Medialla taipumus hemmotella menestyjiä
Launiainen työskenteli pitkään Nokian tehtävissä eri puolilla maailmaa, muun muassa Brasilian tutkimuskeskuksessa. Hän välittää kirjassaan arvokasta muistitietoa yhtiön sisältä. Johtajien optiopohjainen kannustejärjestelmä johti lyhytnäköisyyteen, muistelee Launiainen: ”…osakekurssien pitäminen korkealla oli vähintäänkin alitajuisesti mukana jokaisessa yritystä koskevassa päätöksessä. Tämä kaikki sai aikaan sen, että Nokia tukeutui liiaksi lyhyellä aikavälillä varmoihin tuotteisiin…” (s. 171). Valitettavasti arvio tulee vasta jälkeenpäin. Nokian tepastellessa kukkona tunkiolla mediakin pääasiassa ylisti yhtiötä kysymättä, voisiko jossakin nurkassa muhia ongelmia. Kenties historiasta voi jotain oppia. Menestyjän mielistely on vaarallista. Hyödyllistä olisi rakentava vainoharhaisuus. Säröjä etsimällä voi vain voittaa. Jos kaikki on tip top, yritys hyötyy läpäistyään taas kerran testin. Jos ongelmia löytyy, ehditään vielä korjata tilanne. Kone, Meyer, Uudenkaupungin autotehdas ja Wärtsilä ovat esimerkkejä nykypäivän sankareista. Onko niissä näkymättömiä riskejä?
Opetus 4: Medialla taipumus jäädä jälkeen
Lopun tekninen liite kertoo uudistuksista, jotka etenevät pinnan alla ja ovat jääneet mediassa katveeseen. Mesh-verkot voivat yllättää. Ne eivät tarvitse tukiasemia. Jokainen puhelin on samalla tukiasema. Vielä enemmän yllättää ohjelmistoradio. Ohjelmistoradiossa radiosignaali syötetään huippunopealle analogia-digitaalimuuntimelle ja sitten käsitellään ohjelmiston avulla. Kännykän voi uusia päivittämällä ohjelmistoa. Haittapuoli on kyberhyökkäysmahdollisuuksien lisääntyminen. Varsinkin kun langattomaan viestintään tulee yhä enemmän tekoälyä, joka Launiainen jättää yllättävää kyllä mainitsematta. Tietoja tekoälyn tekniikasta saa esimerkiksi Siukosen ja Neittaanmäen kirjasta.
Opetus 5: Vilkaise välimaastoon
Launiainen sivuaa lyhyesti myös oikeudellisia ja moraalisia ongelmia
”Tietoturvaongelmien välttäminen ei aina ole loppukäyttäjien käsissä…” (s. 249)
Valetiede huolestuttaa häntä: ”Jos … usko ottaa vallan faktoilta, tulevaisuutemme on vaarassa.” (s. 287). Edistyksen mukana tulee ongelmia. ”Google ansaitsee kiitokset siitä, että se on ollut vahvasti mukana luomassa uutta virtuaalista Aleksandrian kirjastoa… en kuitenkaan pidä siitä, miten yhtiö suhtautuu nettipalveluiden käyttäjän yksityisyyteen…” (288). Kirja kertoo kaikille tärkeästä tekniikasta ymmärrettävästi. Valitettavasti monet, joille olisi iloa ja hyötyä sen sisällöstä, ohittavat usein vähänkin teknisen näköiset kirjat. Etenkin ihmiset, joita kiinnostavat eniten teknologian ulkopuoliset aiheet. Kahden kulttuurin väliin jää yhä kuilu. Tekniikasta puhutaan ja kirjoitetaan paljon. Taiteesta, viihteestä, taloudesta, politiikasta ja etiikasta kerrotaan paljon. Tekniikan ja yhteiskunnan välimaasto sen sijaan jää katveeseen.
Tutkijoitaan ja kirjoittajiaan jää odottamaan useita välimaaston aiheita: langattoman viestinnän talous, tuloksen jakaminen, kansalaisoikeudet ja vallankäyttö langattoman viestinnän maailmassa.
