Heti aluksi on kerrottava lapsille ja nuorille suunnatun kirjan lukijalle huojentava tieto: yksikään maailman pahimmista paikoista ei sijaitse telluksella. Kirjassa matkustetaan muille planeetoille, kuten Marsiin, Venukseen ja Jupiteriin. Nämä paikat ovatkin niin pahoja, että niissä eivät pysty elämään edes ydinsodan kestävät torakat.
Silti tai juuri sen vuoksi ne ovat erityisen kiehtovia ja ihmeellisiä. Etenkin kun vertaa niitä maahan, niin kuin kirjassa tehdäänkin. Kirja kulkee vähiten pahimmasta siihen kaikkein pahimpaan.
Ilmastonmuutoksen tuulisia myrskyjä pelkäävä voi huoahtaa helpotuksesta, kun kuulee Neptunuksen myrskyistä. Neptunuksen tavalliset tuulet puhaltavat 1 600 kilometriä tunnissa, mutta myrskytuulet jopa 2 000 kilometriä tunnissa – siis ääntä nopeammin. Neptunuksen paikalliset myrskyt ovatkin niin suuria, että koko maapallo mahtuisi niiden sisälle.
Kuljettuaan sellaisten paikkojen läpi, joissa yhdessä käy niin kuuma tuuli, että ihminen palaa tuhkaksi sekunnissa ja toisessa sataa rautaa ja lasia, kirja saapuu paikoista pahimpaan, neutronitähteen.
Jos neuronitähteä tarkastelee alle tuhannen kilometrin päästä, se repii irti jokaisen atomimme. Sen massa on niin suuri, että teelusikallinen painaisi enemmän kuin Mount Everest. Jos neutronitähti eksyisi aurinkokuntaamme, sen magneettisuus pyyhkisi kaikki tiedot pois pankki- ja luottokorteista ja myös tietokoneista. Sekä irrottaisi elektronit atomeistamme niin että hajoaisimme pelkäksi avaruuspölyksi.
Kirjan opetus on vanha mutta hyväksi havaittu: miten ihanaa onkaan asua Telluksella. Ihminen ahneuksissaan haluaa aina parempaa ja parempaa, ja huomaa vasta tosi pahan paikan edessä, miten hyvin asiat sittenkin ovat.
Joskin ilmastonmuutos on kovaa vauhtia tekemässä myös meidän pallostamme pahan paikan. Kirjassa esitelläänkin Venus, joka antaa esimakua tulevasta. Tämän aurinkokuntamme kuumimman planeetan lämpötila on lähes 460 astetta, vaikka sinne tulee niin vähän auringon säteilyä, että sen pitäisi olla kylmin. Lisäksi Venus on yhtä kuuma kesällä ja talvella, yöllä ja päivällä. Syy tähän outoon ilmiöön on – hiilidioksidi. Venuksen ilmakehä on lähes täynnä tuota ilmastonmuutoksen suurinta ja pahinta aiheuttajaa.