Liiton apurahan sai 55 hakijaa

Liiton hallitus sai kevään apurahahaussa kaikkiaan 75 hakemusta. Ne olivat yhteissummaltaan 204 098 euroa. Apuraha myönnettiin 55 hakijalle, ja apurahasumma oli yhteensä 96 502 euroa.

Apurahoista päätettäessä otettiin huomioon Tiedetoimittajain aiemmat apurahat vuosina 2020–2021. Nämä aiemmin saadut apurahat olivatkin keskeinen syy, miksi kaikille ei voitu apurahaa myöntää.

Valitettavasti osa kielteiseen päätökseen johtaneista hakemuksista oli kovin ylimalkaisia ja niistä puuttui selkeä työsuunnitelma ja aikataulu. Tähän kannattaa panostaa seuraavalla hakukierroksella. Osa hakemuksista kohdistui hankkeisiin, jotka eivät sisältäneet tiedeviestinnällistä ulottuvuutta. Esimerkiksi matka-apurahoja hakiessa pitää kertoa matkan tulosten julkaisusuunnitelma.

Seuraavan kerran Tiedetoimittajain liiton apurahoja voidaan hakea 16. lokakuuta 2022 alkaen.

Liitto julkistaa kesäkuun aikana kotisivullaan apurahan saajien nimet ja ne hankkeet, joiden julkistamiseen on lupa annettu.

Kuva: Jaana Ahlblad

 

Uusimmat ajankohtaiset

Jani Kaaro – tiedon toimittaja

  Freelance-tiedetoimittaja Jani Kaaro on kulkenut urallaan omaa polkuaan. Utelias kyseleminen, viisaampien kuunteleminen sekä järjestelmällinen tiedonhaku ovat hänelle ominaiset tavat selvittää maailman ihmeitä. Tiedetoimittajain liiton uratarinoissa kerromme...

Tiedetoimittajain maailmankongressi loi verkostoja Pretoriassa

  World Conference of Science Journalists järjestettiin tänä vuonna Etelä-Afrikan Pretoriassa. Suomesta osallistui konferenssiin kolme tiedetoimittajaa: Jukka Lehtinen (Kauppalehti), Antti Karhuaho (Duodecim) ja Markku Heikkilä (Lapin yliopisto). Ensi kertaa...

Kenestä Vuoden tiedetoimittaja – kenelle tiedeviestintäpalkinto?

  Nyt on aika ehdottaa Vuoden 2026 tiedetoimittaja -palkinnon ja Vuoden 2026 -tiedeviestintäpalkinnon saajaa! Vuoden tiedetoimittaja -palkinto on perinteisesti myönnetty yhdelle ihmiselle, kun taas tiedeviestintäpalkinto voidaan antaa myös kollektiiville tai...

Tiedetoimittajien uratarinat