Liiton ensimmäinen puheenjohtaja Paul Fogelberg on kuollut

Tällaisena me liiton jäsenet muistamme Paul Fogelbergin – aina mukana,  lämpimästi hymyilevänä ja maailman muutoksia aktiivisesti seuraavana tiedetoimittajana. (Kuva: Adolfo Vera)

Suomen tiedetoimittajain liiton perustajajäsen ja ensimmäinen puheenjohtaja Paul Fogelberg on kuollut. Hän oli viisas ja lämmin, mutta samalla määrätietoinen ihminen, jolle liitto oli tärkeä kuolemaan asti. Haluatko muistella Paulia? Lähetä pääsihteerille muistelusi (toimisto@tiedetoimittajat.fi), niin kokoamme tarinoita tähän juttuun.

”Tieteellisten toimittajien järjestäytymisen kantavana voimana oli alusta lähtien maantieteilijä Paul Fogelberg, josta tuli Helsingin yliopiston maantieteen professori ja vararehtori. Järjestäytymispyrkimysten taustalla olivat 1970-luvun huima kirjapaino- ja ATK-tekniikan kehitys ja niitä seurannut kustannusten nousu, jotka ajoivat tieteellisten seurojen perinteisen kaavamaisen ja vanhakantaisen julkaisutuotannon kriisiin. Käsikäyttöiset monistuskoneet vaihtuivat nopeasti sähköisiin kopiokoneisiin, joiden avulla alettiin tehdä edullisesti monenlaisia monistesarjoja, joita sittemmin kutsuttiin harmaaksi kirjallisuudeksi”, kirjoittaa Vesa Niinikangas liiton 30-vuotisjuhlavuoden historiasarjan ensimmäisessä osassa vuonna 2015.

Paul Fogelberg oli opiskellut myös tiedotusoppia ja hän halusi kehittää paitsi oman alansa, myös ylipäänsä tieteellisiä julkaisuja. Laajasti verkostoituneena ihmisenä hän tutustui tutkijakollegoiden lisäksi kansainvälisten tieteellisten lehtien toimittajiin.

Paul Fogelbergille tieteellisten toimittajien yhdistyksen esikuvana oli vuonna 1982 perustettu hollantilainen toimittajayhdistys WERK (Wetenschappelijke Redacteurenkring), jonka johtohahmoja oli Elsevierin kustannustoimittaja Arie Manten. He olivat tutustuneet Editerran hallituksessa, kertoo Niinikangas artikkelissaan. Kaksi vuotta myöhemmin suomalaiset tieteellisten lehtien toimittajat kokoontuivat Lammilla, mitä pidetään historiallisena tapaamisena, jossa suomalaista yhdistystä alettiin suunnitella.

Paul Fogelbergin persoonasta kertoo kaiken se, että tieteellisten toimittajien yhdistysideasta syntyi journalistit ja akateemisten organisaatioiden tiedottajat ja tieteenedistämisen tehtävissä toimivat ihmiset sisäänsä sulkeva Suomen tiedetoimittajain liitto. Näin kaikki ovat voineet oppia toisiltaan!

Paul Fogelberg valittiin Vuoden tiedetoimittajaksi 1998. Tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon hän sai vuonna 1975. Hän sai urallaan monia tunnustuksia, ja tieteen popularisoiminen ja musiikkiharrastus jatkuivat kymmeniä vuosia vielä eläkkeelläkin. Muistelmansa ja monet roolinsa hän kokosi kirjaan Joka paikan höylä (2015). Kirjan toimitusprosessiin hän luonnollisesti haki ja sai Tiedetoimittajain liiton Kopiosto-apurahan.

Ulla Järvi

 

MUISTUMIA:

Yksi esimerkki Paul Fogelbergin tiedonhalusta: hän tuli ainoana ulkopaikkakuntalaisena Tampereelle asiaa käsitelleeseen Tiedetoimittajien tilaisuuteen saatuaan kuulla, että Suomessa on ruvettu harrastamaan pelitutkimusta.
Jari-Pekka Vuorela, Tampere

 

Suomen tiedetoimittat ry:n avausjuhla pidettiin Helsingin yliopiston suuren konsistorin salissa 7. lokakuuta 1985. Kateederilla puhumassa varapuheenjohtaja Marjaleena Lampela ja puheenjohtaja Paul Fogelberg. Kuva: Ilkka Perälä

 

Uusimmat ajankohtaiset

Huuhkajien kanssa retkeilemään Vartiosaareen 9.6.

Tervetuloa mukaan Tiedetoimittajien liiton seniorijaosto Huuhkajien kesäretkelle Vartiosaareen tiistaina 9.6. iltapäiväksi. Kaikki liiton jäsenet ovat tervetulleita osallistumaan retkelle. Helsingin edustan saarista Vartiosaari on jäänyt monelle tuntemattomaksi, joten...

Suomen tiedetoimittajain liiton kevätkokous 23.4. Heurekassa

Suomen tiedetoimittajain liitto ry:n sääntömääräinen kevätkokous pidettiin torstaina 23.4. Tiedekeskus Heurekassa. Alla olevasta kokouksen esityslistasta löydät kokouksessa esiteltävistä asiakirjoista vuoden 2025 toimintakertomuksen ja tilinpäätöserittelyt. Koko...

Kevään apurahahaku on päättynyt

  Suomen tiedetoimittajain liiton Kopiosto-apurahojen haku on päättynyt 15.4.. Syksyn apurahahaku alkaa 16.10.2026. Apurahaa voi hakea monenlaisiin kohteisiin: juttuprojekteihin, alan kongresseihin, koulutukseen, jne. Liiton jäsenet voivat saada tukea myös uusiin...

Tiedetoimittajien uratarinat

Jani Kaaro – tiedon toimittaja

  Freelance-tiedetoimittaja Jani Kaaro on kulkenut urallaan omaa polkuaan. Utelias kyseleminen, viisaampien kuunteleminen sekä järjestelmällinen tiedonhaku ovat hänelle ominaiset tavat selvittää maailman ihmeitä. Tiedetoimittajain liiton uratarinoissa kerromme...

Minna Malja: Tiedetoimittaja kuin kameleontti

Teksti: Helena Raunio Kuva: Sonia Taiarol   Villa Lanten ystävien ROMA-vuosikirja on juuri valmistunut. Päätoimittaja Minna Malja huokaisee helpotuksesta, kun kirjat viedään postiin. Päätoimitus, taitto ja visuaalinen ilme ovat Minnan käsialaa jo 14. kerran....