Liiton koronavirusta koskeva tiedote

 Hyvä jäsenemme,
    joudumme peruuttamaan suunniteltuja tapahtumia tänä keväänä koronaviruksen ja siitä aiheutuneiden viranomaisohjeiden vuoksi.
Näin ollen myös Sanan valta -koulutuspäivä valitettavasti peruuntuu. 
Pahoittelut peruuntumisesta sinulle mahdollisesti aiheutuvasta ylimääräisestä vaivasta.
 Tiedetoimittajain liitto ei ole päättänyt vielä muista peruuntumisista, vaan ilmoitamme niistä erikseen. Sanan valta -koulutuksen pyrimme järjestämään jossain muodossa loppukeväästä – samoin kevätkokouksen.
Tapaamisiin tapahtumissa; kun koronavirus on selätetty!
Ohessa vielä avuksi Suomen journalistiliiton sivuilla ohjeita koronaepidemian varalle: LINKKI.

Uusimmat ajankohtaiset

Mari Heikkilä aloittaa liiton puheenjohtajana vuonna 2024

Suomen tiedetoimittajain liiton vaalikokous valitsi yksimielisesti liiton uudeksi puheenjohtajaksi jyväskyläläisen tiedetoimittaja Mari Heikkilän. Suomen tiedetoimittajain liiton puheenjohtajana aloittaa vuoden 2024 alusta liiton nykyinen varapuheenjohtaja Mari...

Apurahahakemuksia tuli ennätysmäärä

Suomen tiedetoimittajain liiton Kopiosto-apurahahakemuksia tuli 15.11. päättyneessä haussa kaikkien aikojen ennätysmäärä: yhteensä 108! Anomusten yhteissumma oli 247 386,49 euroa. Suosituin kohde oli jälleen työskentely, mutta entistä useampi haki myös vain liiton...

Kenestä vuoden 2024 tiedetoimittaja ja tiedeviestijä?

Vuoden 2024 tiedetoimittaja -palkinnon ja Vuoden 2024 tiedeviestintäpalkinnon saajasta päättää liiton hallitus kokouksessaan 13.12.. Tiedeviestintäpalkinto voidaan antaa myös kollektiiville. Viime vuosina liitto on myöntänyt yhden tiedetoimittajapalkinnon ja kaksi...

10. Kansallinen tiedeviestintäkongressi – Tulevaisuuden ruokamme 23.11.

10. Kansallinen tiedeviestintäkongressi – Tulevaisuuden ruokamme 23.11. klo 10–16.30 Tieteiden talolla Maailman myllerryksessäkin tarvitsemme jokapäiväisen ruokamme. Ideat, aatteet, ismit ja innovaatiot muokkaavat ravintoamme, mutta myös käsityksiämme hyvästä ruoasta....

Vaalikokouksessa 23.11. liitolle uusi puheenjohtaja

Suomen tiedetoimittajain liiton puheenjohtaja Heljä Salonen luotsasi liittoa läpi haastavien koronavuosien. Kolmen vuoden jälkeen häntä ei sääntöjemme mukaan voi valita enää uudelleen. Tule Tieteiden talolle vaalikokoukseen 23.11. klo 17.30 valitsemaan liitolle uusi...

Syksyn apurahahaku käynnissä 15. marraskuuta asti

Syksyn apurahahaku 16.10–15.11. on käynnissä. Suomen tiedetoimittajain liitto ry myöntää tiedeviestinnän alalla toimiville kohdeapurahoja syventävään työskentelyyn, koulutukseen, kokoukseen tai muuhun ammatilliseen tapahtumaan osallistumiseen, työmatkaan tai...

Huuhkajien iltapäiväkahvilla emeritus-professori Kari Raivio 27.10.

TULE KUUNTELEMAAN JA KESKUSTELEMAAN EMERITUS-PROFESSORI KARI RAIVION KANSSA Sokos hotelli Triplaan 27.10. klo 13.30 alkaen. Helsingin yliopiston rehtorin ja kanslerin tehtävissä pitkään toiminut emeritus-professori Kari Raivio on lupautunut kertomaan ja keskustelemaan...

10. Kansallinen tiedeviestintäkongressi 23.11. Helsingissä

10. Kansallinen tiedeviestinnän kongressi järjestetään Tieteiden talolla Helsingissä torstaina 23. marraskuuta. Kongressin teemana on ruoka, ruoantuotanto ja tulevaisuuden haasteet. Mukana on alan asiantuntijoita eri sektoreilta ja tutkimuslaitoksista. Kongressi...

Tervetuloa Turun kirjamessuille ja jäsentilaisuuteen 29.9.

Turun kirjamessuilla on jälleen liiton omaa ohjelmaa. Puheenaiheena ovat toimittajien tekemät tietokirjat, joissa käsitellään tavalla tai toisella pelkoa tai pelottavia asioita. Perjantai-illan päätteeksi kokoonnumme jo perinteeksi muodostuneen viini- ja...