Liiton vuosi 2020 on työtä, koulutusta ja juhlia

(Kuva: Jaana Ahlblad)

Suomen tiedetoimittajain liitto toivottaa jäsenilleen, yhteistyökumppaneilleen ja kaikille tämän sivuston lukijoille virittävää vuotta 2020!

Ryhdymme viettämään liiton 35-vuotisjuhlavuotta, johon sisältyy tuttuun tapaan kursseja, seminaareja, luentotilaisuuksia, yleiskokouksia, opintomatkoja – ja loppusyksystä liiton 35-vuotisjuhla. Näistä kaikista pääset perille seuraamalla jäsen- ja uutiskirjeitämme sekä tämän sivun päivityksiä.
Vuoden 2020 ensimmäinen tapahtuma on kaikille avoin Tieteiden yön Kuvien voima -tapahtuma Tieteiden talolla torstaina 16. tammikuuta klo 17-19.45. ”Vintillä” 5. kerroksessa kuullaan non stop -esitelmiä ja harjoitetaan omaakin piirustuskättä!
Liiton perinteistä Valon päivän juhlaa vietetään maanantai-iltana 3. helmikuuta Luonnonhistorian museossa Helsingissä. Iltajuhlassa palkitaan vuoden 2020 Tiedetoimittaja ja Tiedeviestijät.
 
Liitto järjestää koulutusta ja opintomatkoja pääosin jäsenilleen, mutta esimerkiksi kansallinen tiedeviestintäkongressi on avoin suurelle yleisölle. Lisäksi liiton jakamat Kopiosto-apurahat ovat kenen tahansa haettavissa tiedeviestintää kehittäviin hankkeisiin. Apurahahaku alkaa vuosittain 16.3. ja 16.10.

Uusimmat ajankohtaiset

Liiton ensimmäinen puheenjohtaja Paul Fogelberg on kuollut

Suomen tiedetoimittajain liiton perustajajäsen ja ensimmäinen puheenjohtaja Paul Fogelberg on kuollut. Hän oli viisas ja lämmin, mutta samalla määrätietoinen ihminen, jolle liitto oli tärkeä kuolemaan asti. Haluatko muistella Paulia? Lähetä pääsihteerille muistelusi...

Tiedetoimittajain liiton opintomatka Italiaan 16.–21. lokakuuta

  Italian opintomatkan haku päättyi 19.7. ja paikat on arvottu, ja kaikille ilmoittautuneille ilmoitettu paikasta tai henk.koht. varasijasta. Italia elää vanhan ja uuden puristuksessa. Poliittiset jännitteet kietoutuvat maan monivaiheiseen historiaan....

Liiton toimisto ja pääsihteeri kesätauolla

Kesäluonnon värit syvenevät, ja myös liiton toimisto pääsihteeri Ulla Järven johdolla siirtyy kesäniityille. Liiton toimisto on suljettuna ti 23.6.–pe 17.7. Pääsihteeri lukee kuitenkin postit kerran viikossa, pääsääntöisesti tiistaisin. Joten jos sinulla on kysyttävää...

Vetoomus tietokirjallisuuden valtionrahoituksen kasvattamiseksi

Me allekirjoittaneet yhteisöt kiitämme opetus- ja kulttuuriministeriötä kirja-alan selvityksen tilaamisesta ja selvityshenkilö Markus Leikolaa sen toteuttamisesta. Erityisen lämpimästi kiitämme sitä, että Leikola nostaa selvityksessään esiin kauno- ja...

Tiedetoimittajien uratarinat

Poropaimenena tieteen selkosilla – Tapani Niemi taitaa metaforat

  Tiedetoimittajain liiton uratarinat jatkuvat: Ystävä luonnehti Tapani Niemeä aikanaan poropaimeneksi, joka kierteli Turun yliopiston eri laitoksilla ja poimi niistä parhaat palat aiheiksi radio-ohjelmiin. Niemen taival tiedetoimittajana kattaa 1970-luvun...

Aikuiskasvatus-lehden toimituspäällikkö on utelias generalisti

Terhi Kouvo on monessa mukana. Vertaisarvioidun Aikuiskasvatus-tiedelehden toimituspäällikkyys on hänen päätoimensa Kvs-säätiössä. Sen rinnalla hänellä on aina meneillään hankkeita ja viestintää – kunnon generalisti siis. Teksti: Jukka Nortio   Keskustelumme...

Uula Neitola — konkaritulokas ja tuore tutkija

Uula Neitola liittyi tiedetoimittajain liittoon 2025 alussa. Jäsenyys on avannut hänelle uusia ovia ihan konkreettisesti: hän pääsi liiton pressikortilla Dubaissa Tulevaisuuden museoon (Museum of Future). Toimittajataustainen Neitola työskentelee viestinnän...

Tieteen selittäminen suurelle yleisölle on Sara Lammen intohimo

Luonnontieteellisessä keskusmuseossa tiedeviestijänä työskentelevä Sara Lampi nauttii nähdessään ihmisten innostuvan uutta luonnosta oppiessaan. Tiedetoimittajien 40. juhlavuoden uratarinoissa kerromme jäsenistämme sekä siitä, että mitä on tiedeviestintä. Teksti:...