Liitto jakoi apurahoja 52 252 euroa

Suomen tiedetoimittajain liiton hallitus myönsi joulukokouksessaan apurahan 23 hakijalle, ja apurahasumma on yhteensä 52 252 euroa.

 
Hallitus sai syksyn apurahahaussa 32 hakemusta yhteissummaltaan 87 732,80 euroa. Löydät myönnetyt apurahat ja hankkeet tästä linkistä:
 
Apurahojen saajat 2018 nimi sekä hanke
 
Hallitus myönsi myös apurahat Amerikan tieteenedistämisseuran vuosikokoukseen ensi helmikuussa (AAAS2019) Bostoniin  kolmelle hakijalle: Katja Bargumille, Tuomas Koivulalle ja Kati Toivaselle.
 
Apurahoista päätettäessä otettiin huomioon aiemmat apurahat vuosina 2016, 2017 ja 2018 sekä muut liiton stipendit ja opintomatkat kuluneen vuoden ajalta.
Hallitus pyysi yleisesti hakijoita kiinnittämään seuraavalla kerralla erityistä huomiota siihen, miten hakemuksessa näkyy hankkeen merkitys tiedeviestinnän alalla. Esimerkiksi tieteelliseen kongressiin osallistujalta edellytetään, että hänellä on suunnitelma, miten viestiä yleistajuisesti kongressin aiheista. Myös laitehankintaan apurahaa hakiessa pitää pystyä osoittamaan laitteen tarpeellisuus tiedeviestinnässä.
Seuraavan kerran apurahoja haetaan 16. maaliskuuta 2019 alkaen. Tällöin esimerkiksi vuoden 2016 apurahoilla ei ole enää vaikutusta mahdollisuuksiin saada uutta apurahaa.
 

Uusimmat ajankohtaiset

41 hakijaa sai liiton kevään apurahan

  Liiton hallitus sai kevään kausi-apurahahaussa kaikkiaan 51 hakemusta yhteissummaltaan 122 339 euroa. Apuraha myönnettiin 41 hakijalle, ja apurahasumma oli yhteensä 76 987 euroa.  Eniten haettiin ja jaettiin apurahaa työskentelyyn. Myöntösumma oli 61 300 euroa....

Opintomatka tarjosi välähdyksiä Viron tiede-elämään

"Kuun päällä ja veden alla" tiivisti matkanjohtaja Ville Wittenberg Tiedetoimittajain liiton opintomatkan kulun tervetuliaispuheessaan verkostoitumis-illallisella Tartossa 19. toukokuuta.   Teksti: Ulla Järvi   Tuohon perjantaiseen retkipäivään oli mahtunut...

Sanan vallassa 3.5. työelämätaitoja

Sanan valta -koulutuspäivä yhdessä Journalistiliiton ja Terveystoimittajien kanssa ke 3.5. klo 10–16.30 Tieteiden talolla Helsingin Kruununhaassa. Luvassa on jälleen kiinnostavia puheenvuoroja kaikille osallistujille sekä intensiivisiä työpajoja. Tänä vuonna teemana...

Kevään apurahahaku on päättynyt

Kevään Kopiosto-apurahat olivat haettavissa 15.4.2023 saakka. Hakemuksia tuli yhteensä 62. Tämän haun yhteydessä saattoi hakea myös Suurapurahaa uutta tiedeviestintää luovaan tai kehittävään hankkeeseen. SEURAAVA HAKU ON 16.10.–15.11.2023 Suomen tiedetoimittajain...

Viron vireää tiedettä ja keväistä luontoa

  Tiedetoimittajain liiton opintomatkalle Etelä-Viroon 18.–20.5.2023   Osallistujien arvonta on suoritettu 16.3., ja 78 hakijalle ilmoitettu. Viro on monelle tuttuakin tutumpi, mutta samalla naapurimaa, josta meillä on vielä paljon opittavaa....

Mari Heikkilä johtamaan Euroopan tiedetoimittajaliittoa

Suomen tiedetoimittajain liiton varapuheenjohtaja Mari Heikkilä on valittu EUSJA:n puheenjohtajaksi. Hän sanoo, että nyt korona-ajan jälkeen yhteinen liitto on tarpeellisempi kuin pitkään aikaan. EUSJA (European Union of Science Journalist’s Associations) on Euroopan...

Liiton palkinnonsaajia juhlittiin Valon juhlassa Teatterimuseolla

Vuoden 2023 tiedetoimittajapalkinnon ja tiedeviestintäpalkintojen saajia juhlittiin Teatterimuseolla Juhlaa vietettiin Teatterimuseolla Kaapelitehtaalla Helsingissä torstaina 2. helmikuuta. Ohessa kuvakoostetta juhlista. Lisää kuvia tulossa!      ...

Liiton pressikortti voimassa koko tammikuun – ja 10. helmikuuta asti

Suomen tiedetoimittajain liiton jäsenkorttien vuositarrat on painettu ja ne lähtevät painosta postin kuljetettaviksi jäsenille. On hyvä muistaa, että jäsen- eli pressikortti on voimassa koko tammikuun. Tarvittaessa voimassaolo jatkuu vielä helmikuun 10. päivään asti....

Apurahoja liiton jäsenille Tutki!2023-konferenssiin

Tutki!-konferenssi järjestetään jälleen huhtikuussa, ja Tiedetoimittajain liitto myöntää sinne jäsenilleen apurahoja. Järjestyksessä seitsemäs Tutki!-konferenssi järjestetään 21.–22. huhtikuuta 2023 Helsingin Sanomatalossa. Toimittajille suunnattu koulutus- ja...

Suomalaisen elämäntavan murros Tieteiden yössä 12. tammikuuta

Lauluja metsistä ja lähiöistä duolta Kononen & Pajukallio, puheita Tommi Hoikkalalta, Pasi Heikkuriselta ja Laura Arikalta. Tietoiskuja ajankohtaisista aiheista kaupungin sydämessä Helsingin kaupungintalolla. Tiedetoimittajain liiton Tieteiden yön ohjelma on...