Liitto jakoi ennätysmäärän apurahoja – Tässä kevään apurahansaajat

Kevään haussa Tiedetoimittajain liiton hallitus myönsi apurahan 60 hakijalle, ja apurahasumma oli yhteensä ennätykselliset 111 058 euroa.

 
Eniten apurahoja myönnettiin työskentelyyn, yhteensä noin 89 000 euroa. Maksimisumma yhteen hankkeeseen oli 4 000 euroa. Työskentelyapurahan saajia oli puolet kaikista myönnöistä. Vain jäsenille myönnettäviä laiteapurahoja jaettiin 22 hakijalle yhteensä reilut 13 000 euroa. Lisäksi myönnettiin apurahoja koulutukseen ja työmatkoihin.
 
Kaikille hakijoille on ilmoitettu henkilökohtaisesti liiton hallituksen päätös.Apurahat ovat jo julkisia, ja apurahan saajien nimet ja julkistetut hankkeet löytyvät liiton Apurahat-sivustolla tästä linkistä: Apurahojen saajat kevät 2021.
 
Liiton hallitus sai kevään apurahahaussa kaikkiaan 75 hakemusta yhteissummaltaan peräti 188 249 euroa. Apurahojen markkinointia tehostettiin niin jäsenkirjeissä kuin suuren yleisön sosiaalisen median kanavissa.  Ei-jäseniltä tuli hieman aiempaa enemmän hakemuksia tiedeviestintää edistäviin hankkeisiin.
 
Apurahoista päättävä Tiedetoimittajain liiton hallitus kiinnitti erityistä huomiota hakemusten sisällölliseen paranemiseen. On tärkeää, että hakemuksista välittyy hankkeen tärkeys niin hakijalle itselleen kuin tiedeviestinnälle.
 
Laiteapurahoja myönnetään toistaiseksi vain Tiedetoimittajain liiton jäsenille. Työsuhteisille maksimisumma on 450 euroa ja freelancereille 900 euroa.
 
Varat apurahoihin tulevat suomalaisesta kollektiivisesta tekijänoikeusjärjestelmästä, Kopiosto-korvauksista. Tämän tekivät mahdolliseksi Kopiosto-korvausten nousu, jonka aiheuttivat mm. aiemmilta vuosilta kertyneet siirtoerät. Muutoinkin Kopiosto-järjestelmän tuotto kaikille sen jäsenjärjestöille oli viime vuonna aiempaa parempi.
 
Ulla Järvi
Pääsihteeri, Tiedetoimittajain liitto
 

Uusimmat ajankohtaiset

Tervetuloa Valon juhlaan Olympiastadionille 14. maaliskuuta

Tervetuloa Valon juhlaan perjantaina 14.3.2025 Jaamme liiton Vuoden tiedetoimittaja- ja tiedeviestintäpalkinnot Helsingin Olympiastadionin Suora-ravintolassa ja juhlistamme samalla liiton 40-vuotista taivalta.     Valon päivän aikataulu Klo 16–17.30...

Tiedeviestintäkongressi etsii tänä vuonna totuutta

Tiedeviestinnän, journalismin ja tutkimuksen eetos on sananvapaudessa ja luotettavassa tiedossa. Miten toimittajat, tutkijat ja tiedeviestijät tavoittavat työssään sen luotettavimman tiedon, jota totuudeksi kutsumme? 11. Kansallisen tiedeviestintäkongressin...

Tiedetoimittajien uratarinat

Ei tuloksia

Hakemaasi sivua ei löytynyt. Yritä muuttaa hakuasi, tai käytä yläpuolella olevaa navigointia löytääksesi kirjoituksen.