Kaupungistuminen muutti suomalaisen luontosuhdetta. Ennen maalainen pelkäsi outoa lintua pihalla, koska se ennusti kuolemaa tai onnen menetystä. Nyt kaupunkilainen kilpailee lintujen suosiosta naapurin kanssa, ja moderni lintulautailu tasapainottelee kustannustehokkuuden ja asiakastyytyväisyyden välillä.
”Säännöllinen talviruokinta ja leudot talvet muuttivat Suomen talvilajistoa. Viherpeippo ja sinitiainen olivat 1960-luvulla harvinaisia Jyväskylässä mutta nyt niitä esiintyy Nuorgamia myöten. Ne ovat talvisin täysin riippuvaisia ihmisen armeliaisuudesta mutta sekään ei aina auta”, sanoo dosentti Timo Helle Sodankylän Luostolta.
”Runsaasta ja säännöllisestä ravinnosta huolimatta parin viikon tulipalopakkaset harventavat lajeja, jotka aiemmin muuttivat etelään. Talitiainenkin saattaa menehtyä ankarimmilla pakkasilla.”
Kansallinen luontoherääminen
Topeliaaniset ja luonnonsuojelulliset aatteet juurtuivat Suomeen 1800-luvulla, mutta luontosuhde pysyi agraarisena sotiin asti. Linnut olivat ruokaa. Vain joutilaat kiikaroivat lintuja, ja lintulaudoille naurettiin kuin kotikissan stressilääkkeille nykyään.
1960-luvulla maalainen saattoi pelätä lintujen ilmestymistä pihapiiriin. Käki pihapuussa tiesi turmaa ja ansapolulla piiskuttava tiainen huonoa pyyntionnea. Kun isäni kuoli kesällä 1963, Peni ulvoi ja käki keikkui pyykkinarulla. Näin muistan, mutta ei minulla tieteenkään ole dokumenttia todisteeksi.
Pahanilmanlintujen enteitä vastaan varauduttiin loitsuin ja varauksin. Jos keväällä aikoi mennä ulos, piti syödä leipää, jottei käen kukunta pasko onnea. Kun pikkupoikana väsäsin mummolan ikkunalle lintulautaa, mummo säpsähti: ”Lapsiriepu houkuttelee korttoja (piruja) pirttiin”.
Kortoista ja käen paskomisista huolimatta lintulautailusta kehittyi lähes koko kansan harrastus.
Pyrstötiainen kuuluu menestyslajeihin, sillä se on oppinut hyödyntämään ihmisen tarjoamaa lisäravintoa.
Asiakastyytyväisyys ja markkinan lait
”Linnut modernisoituivat, ja niille ei enää kelpaa mikä tahansa sapuska”, Timo Helle kertoo. ”Kauralyhde ja talinpalanen eivät saa lintua edes kurkistamaan laudalle. Naapurikin puistaa säälivästi päätään.”
Auringonkukalla pärjää kilpavarustelussa jonkin aikaa. Mutta jos aikoo kaapata kaupunginosan pikkuväen laudalleen, ei riitä, että ostaa eläinten osastolta linnunsiemeniä vaan pitää ostaa ihmisten osastolta kuorittuja siemeniä. Eikä sekään riitä. Nyt pärjää rouhituilla siemenillä, murskatuilla pähkinöillä ja yhdistelmäsapuskoilla, jotka sisältävät rasvaa ja öljyisiä siemeniä samassa pötkyssä.
”Lintulautailun veteraani alkaa varautua talveen jo elokuulla saadakseen linnut vakioasiakkaakseen ja vahvistaakseen markkinaosuuksiaan säälimättömässä kilpavarustelussa. Jos haluaa useita lajeja, pitää perehtyä asiakaslähtöisesti lintujen ravintofysiologiaan ja yksilöllisiin mieltymyksiin.”
Auringonkukan siemenillä pärjää kilpavarustelussa jonkin aikaa, mutta jos aikoo pärjätä oman kaupunginosan kilpavarustelussa, tarvitaan käsitellympää houkutinta. Taviokuurnalle kelpaavat pelkät siemenetkin.
”Tilanteelle ei voi enää mitään. Lintulaudoilla jylläävät markkinoiden lait. Ihmiset joutuvat tasapainottelemaan kustannustehokkuuden ja asiakastyytyväisyyden välillä. Linnut tietävät, mistä ravinnosta energiaa saa vähimmällä ponnistuksella. Se ratkaisee henkiin jäämisen pakkasella.”
Rovaniemellä asuessaan Timo Helle katsoi iltauutisista aamun sään, haki lintulaudan salaa pimeällä sisään. Aamulla hän vei sulan läskin ja öljyisen rouhepötkön laudalle ja hipsi sisään hihittämään. Linnut saivat sulasta ravinnosta nopeaa energiaa ja naapurit päivittelivät: ”Pirun ilmastonmuutos!”
Lintulautojen musta surma
”Tali- ja sinitiainen ovat hyötyneet talviruokinnasta. Ne ovat runsastuneet ja levinneet pohjoiseen. Pohjolan talvi on joillekin eteläisille lajeille liian ankara. Pohjoiset lajit, hömötiainen ja kuukkeli, varastoivat ravintoa talveksi, ja ne eivät tarvitse lisäruokintaa”, museomestari Heikki Helle sanoo.
”Ruokinnan varjopuoli ovat taudit. Tunnetuin tapaus on trikomonoosiepidemia, joka romahdutti viherpeippokannan Euroopassa 2000-luvun alussa. Suomen viherpeippokanta pieneni lyhyessä ajassa noin puoleen, eikä ole vieläkään toipunut. Viherpeippo on erityisen altis trikomonoosille, ja ruokintapaikalla tauti leviää yhteisistä eväistä toisiin lintuihin.”
Myös salmonella leviää lintulaudoilla ja aiheuttaa paikallisia joukkosurmia. Museomestarin mukaan salmonella ei vaikuta kuitenkaan valtakunnallisiin lintukantoihin.
”Taudit sikiävät lämpimässä. Lyhyet ja lauhat talvet pakottavat tarkistamaan ruokintapaikkojen hygieniavaatimuksia”, museomestari Heikki Helle sanoo.
Viherpeippo (kuvassa) ja sinitiainen olivat 1960-luvulla harvinaisia Jyväskylän korkeudella, mutta nyt niitä esiintyy Nuorgamia myöten.
Ruokinta kansainvälistää lintumatkailua
”Harmaapäätikka ja pikkuvarpunen kuuluvat 2000-luvun menestyjiin. Ne ovat levinneet Pohjois-Lappiin asti”, biologi Pirkka Aalto kertoo. Hän on BirdLife Suomen hallituksen jäsen.
Ensimmäisinä kevättalven ruokintapaikoille ilmestyvät taviokuurnat ja ulkomaiset luontokuvaajat. Inarin matkailuyrittäjät ruokkivat taviokuurnia läpi kesän. Pyrstötiainen kuuluu myös menestyjiin. Sekin on oppinut hyödyntämään ihmisen tarjoamaa lisäravintoa.
– Sinitiainen runsastui talviruokinnan ansiosta. Kun 1960-luvulla tarkkailin lintuja Itä-Lapissa, sinitiaista en havainnut, Pirkka Aalto muistelee.
”Idänturturikyyhky havahdutti koko Suomen bongariverkostot alkutalvesta 2003 Enontekiön Leppäjärvelle. Itäiset harvinaisuudet, mustakaularastaat, taiga- ja mustakurkkurautiaiset sekä valkopää- ja viitatiaiset, aiheuttavat kansainvaelluksia suomalaisille ruokintapaikoille.”
”Bongarit ovat pääosin kohteliasta porukkaa ja noudattavat sovittuja pelisääntöjä. Jos lintulautailija haluaa bongarivieraita, ornitologit palkitsevat ja tuovat tuliaisiksi linnuille ruokaa”, Pirkka Aalto vinkkaa.
