Suomea kohtaa kirjallisuuden ja painetun kirjan tuho. Lukemisen hätähuutoon pitäisi pikaisesti puuttua. Kansalliskirjaston entinen ylikirjastonhoitaja Kai Ekholm ja kustannus- ja kirjakauppa-alan konkari Yrjö Repo ennustavat pamfletissaan Lukemisen aika (2021) pahaa katastrofia, jollei opetus- ja kulttuuriministeriö ja koko yhteiskunta ryhdy toimiin lukemiskulttuurin pelastamiseksi.

Kirjallisuuden instituutio on uhanalainen

Kirjallisuuden ja lukemisen kenttä on liian hajanainen. Se tarvitsisi valtion ohjauksen ja lujan käden vahingollisten muutostrendien torjumiseksi. Muuten kirjallisuus instituutiona on katoamassa. Kirjan ja kirjallisuuden haudan kaivaminen on alkanut digitalisoitumisen voimistumisen mukana.

Lukemisen alasajo näkyy lukutaidon heikkenemisenä. Lukemisen merkittävyyden korostaminen voisi palauttaa lukutaidon arvostusta. Painetun kirjan asemaa ei saisi vähätellä.

Digikirja ei voi korvata painettua kirjaa. Digiajan alkuasukkaiden eli 1990-luvun jälkeen syntyneiden lukuinto on huomattavasti vähäisempää verrattuna edellisiin sukupolviin.

Vuonna 2020 yleisen kirjallisuuden myynnistä jo puolet (51 %) oli sähkö- tai äänikirjoja. Lukijat automatisoidaan lukuaikapalveluiden tyrkkylistoilla, Amazonin robotisoiduilla sähköpostipommituksilla ja suurten kirjakauppojen logistiikan voimalla suurimpien toimijoiden tuotteisiin.

Kirjallisuus ansaitsisi valtion suojelua

On omituista, että kirjallisuudelta puuttuu valtion rahoitus ja tuki. Kirja-alalle tarvitaan rakenneanalyysi ja uudistettu tukimuoto. Ministeriöön tulee palkata vastuuhenkilö kirjallisuudelle ja lukemiselle.

Tarvitsemme kirjailijoita, jotka tekevät kansakunnan itsearviointia. Kirjallisuus on tehnyt nykyihmisen, jota ei toivota vaihdettavaksi digirobottiin. Lukukuntoisuuteen liittyy ”jatkuva tiedollinen uteliaisuus ja tiedon kerryttäminen, kriittisyys ja vertailu, muisti, kielellisyys ja nimeäminen”. Kirjallisuus antaa elämälle hahmon.

Kokoomateoksessa luonnehditaan lukijatyyppejä, kerrotaan yksilöllisiä kirjahistoriikkeja ja skenaarioita.

Kai Ekholm kirjoittaa sytyttävästi. Hänen suosikkejaan ovat Paavo Haavikko, Anselm Hollo ja Italo Calvino. ”Heissä elää koko kirjallisuuden historia ja siksi he ovat ’kirjailijoiden kirjailijoita’. Kun lukee heitä, lukee kirjallisuuden pitkää perinnettä.”

Yrjö Repo tarkastelee kirjallisuuden ja lukemisen tilastoja. Ne jäävät hajanaisiksi, sillä ministeriötasoinen alan kokonaisvaltainen seuranta puuttuu.

Analyysi verkkoajan uusista lukijoista ja luku lukijoiden viisaudesta, jossa 26 kirjailijaa ja kirja-alan edustajaa kertovat lukemishistorioistaan, paljastaa saman. Olemme uppoavassa laivassa.

Kirjallisuus ja lukeminen tarvitsisivat pelastajan. Valtiovallan pitäisi tarjota pelastusrengas.