Suomen tiedetoimittajain liiton julkaisu

Luontokadon tutkijat: Milloin media kiinnostuu hiljaisesta sukupuutosta?

Luonnon monimuotoisuuden tutkijat varoittavat lajikadosta ja toivovat aiheelle enemmän medianäkyvyyttä. Kyse ei ole vain suurten nisäkkäiden katoamisesta.

Pasi Sihvonen harmittelee, että uutisointi sukupuutosta keskittyy isoihin eläimiin, vähemmän kasveihin ja pieniin eläimiin.
Kuva: Maarit Haataja


Maapallon geologisesta historiasta tunnetaan viisi suurta sukupuuttoaaltoa, sekä parhaillaan käynnissä oleva kuudes sukupuuttoaalto.
Sukupuuttojen taustalla on nykyään lähes aina ihminen. Näin koruttomasti toteaa Luonnontieteellisen keskusmuseon (Luomus) eläintieteen yksikön johtaja Pasi Sihvonen.
– Jos ihmiset eivät muuta tapojaan tuottaa, kuluttaa, käydä kauppaa ja hyödyntää luonnonvaroja yli maapallon kantokyvyn, sukupuutot jatkuvat, Sihvonen tarkentaa.
Riskialttiimpiin kuuluvat lajit, jotka ovat huonoja sopeutumaan ilmastonmuutokseen ja elinympäristöjen vaihteluun ja katoamiseen.
– Yleistäen voi sanoa, että mitä erikoistuneempi ja pidemmän elinkierron omaava laji, sitä vaikeampi sen on selvitä muuttuvassa maailmassa.
Sukupuuttoon kuolleita lajeja löytyy muun muassa nisäkkäistä, kaloista, linnuista, sammakkoeläimistä, hyönteisistä, kasveista ja sammalista. Suomessa uhanalaiset lajit painottuvat Etelä-Suomeen ja toisaalta myös Tunturi-Lappiin.
Sukupuuttoja voisi ehkäistä säilyttämällä lajeille sopivia elinympäristöjä. Joidenkin lajien osalta uhanalaisuuden syynä voi olla lajien kestämätön hyödyntäminen, esimerkiksi liikakalastus tai vieraslajit. Kun lajin yksilömäärä on hyvin alhainen, sattuma voi aiheuttaa viimeisten yksilöiden katoamisen.
Lajien sukupuutto on yksi luontokadon ilmenemismuodoista. Muita ovat geneettisen monimuotoisuuden ja elinympäristöjen rapautuminen.

Sukupuuton problematiikka

Sukupuutot ovat tärkeä biologian tutkimusalue. Biologit tutkivat luonnon monimuotoisuutta – muun muassa antamalla lajeille nimiä, tallentamalla näytteitä museoihin ja seuraamalla lajien kannanvaihteluja. He myös pyrkivät ymmärtämään tekijöitä, jotka vaikuttavat lajien elinvoimaisuuteen ja sopeutumiskykyyn.
Suojelubiologiassa pyritään oppimaan sukupuutoista vielä olemassa olevien lajien hyväksi. Lajien siirrot uusiin elinympäristöihin, eläintarhoihin tai kasvitieteellisiin puutarhoihin, ovat viimeisiä keinoja ehkäistä sukupuuttoja.
– Kun lajin yksilöitä kuolee enemmän kuin uusia syntyy, populaatio alkaa pienentyä ja se voi johtaa sukupuuttoon, Sihvonen tiivistää. Hänen erikoisalaansa ovat hyönteissystematiikka ja luonnon monimuotoisuuteen liittyvät kysymykset.
Monilla hyönteisillä kannat vaihtelevat suuresti vuosien välillä ja vasta pitkäaikaisseurannan kautta voidaan ymmärtää, mihin suuntaan yksilömäärät ovat kehittymässä. Esimerkiksi nisäkkäillä on ollut tilanteita, joissa lopulta lajista tunnetaan vain yksi yksilö. Tämä viimeinen koiras tai naaras ei voi enää lisääntyä, joten se on tuomittu sukupuuttoon. Viime vuosina huomiota on saanut muun muassa zairenleveähuulisarvikuono.
Esihistorialliset sukupuutot ovat radikaalisti muuttaneet maapallon luonnon monimuotoisuutta. Permikauden joukkotuho noin 250 miljoonaa vuotta sitten oli tuhoavin. On arvioitu, että 96 prosenttia kaikesta elämästä tuhoutui. Erityisesti katosi merieläimiä, esimerkiksi trilobiitit.
Kun jokin laji kuolee sukupuuttoon, se tarkoittaa samalla, että kyseinen kehityslinja kuolee. Kehityslinja on voinut kasvaa ja kehittyä miljoonien, kymmenien tai satojen miljoonien vuosien kuluessa. Sitä ei voi palauttaa. Tämän luulisi herättävän huolta.
– Tutkijan näkökulmasta media käsittelee sukupuuttoja hyvin kapeasti, Sihvonen sanoo. Hän kannustaa tiedetoimittajia tarttumaan aiheeseen.
– Uutisointi keskittyy isoihin eläimiin, vähemmän kasveihin ja pieniin eläimiin. Pienilläkin eliöillä on usein kiehtovia elinkiertoja, sopeumia ja tarinoita ja niiden avulla pystyisi valottamaan luontokatoa huomattavasti monipuolisemmin.

Täydellisen muutoksen tarve

Myös Luomuksen kuraattori Pedro Cardoso murehtii sukupuuttojen lakaisemista maton alle. Suomessa ja globaalisti niin monia lajeja uhkaa sukupuutto, että niitä ei voi edes listata järjellisessä rajoissa. Suomen lajien uhanalaisuusselvityksessä eli niin sanotussa Punaisessa kirjassa vuonna 2019 arvioiduista noin 22 000 lajista oli uhanalaisia 2667.
– Maailmalla tilanne on paljon pahempi numeroiden ja nykytiedon valossa, Cardoso sanoo.
Tuoreen arvion mukaan jopa miljoona lajia maailmassa on sukupuuttovaarassa tällä hetkellä. Cardoson mukaan tarvitaan nykyisten yhteisöllisten ja taloudellisten järjestelmien täydellistä uudelleenmuotoilua, jotta ongelmaan voitaisiin puuttua vakavasti.
– Kun lasketaan talouden etuja ja haittoja, pitäisi huomioida luonnonvaroihin ja ekosysteemiin liittyviä eettisiä ja ekologisia kysymyksiä. Pitäisi osata kuvitella, miltä talousluvut näyttäisivät, jos niissä huomioitaisiin tuotannon lisäksi luonnonvarojen kuihtuminen tuottavuuden nimissä.
Cardoso tutkii sukupuuton ehkäisemisen monitorointia, ymmärtämistä ja toimenpiteiden ehdottamista tavoitteen saavuttamiseksi erityisesti kasvien, hyönteisten ja selkärankaisten osalta. Hänen erityisalaansa kuuluvat muun muassa hämähäkit ja hyönteiset – ja niiden kokema uhka.

Ilari Sääksjärvi muistuttaa, että jo kauan ennen sukupuuttoa lajin geneettinen monimuotoisuus on alkanut kaventua.
Kuva: Hanna Oksanen / Turun yliopisto


Suurin osa lajeista ajautuu sukupuuttoon ilman että niiden olemassaolosta edes tiedetään. Kukaan ei silloin ole kuvailemassa tai tutkimassa niitä, koska niistä ei jää merkkiäkään. Harvat tunnetut ja nimetyt lajit ovat tutkimuskohteita, mutta niiden uhanalaisuutta on vaikea huomata.
Alle 0,1 prosenttia kaikista lajeista on mukana tieteellisessä tarkastelussa, mutta niiden sukupuuttoriskejä tai -alueita on vaikea osoittaa. Yleensä sukupuutot ja lajikato tapahtuvat asteittaisesti, eikä lajeja saa palautettua elinvoimaisiksi ilman luonnon kantojen tarkoituksellista elvyttämistä.
Maapallon valtiaslajit ovat muuttuneet sukupuuttojen seurauksena. Esimerkiksi dinosaurusten jälkeen nisäkkäät alkoivat hallita selkärankaisten keskuudessa, mutta vastaavia muutoksia on tapahtunut useita kertoja.
– Mietin huvikseni ajatusharjoituksena, millaiset eliölajit tulevat dominoimaan maapalloa, jos kuudes eli ihmisen aiheuttama sukupuuttoaalto toteutuu, Cardoso kertoo.
Muutostarve koskee myös sukupuutosta ja sen uhasta uutisointia ja muuta esiintyvyyttä mediassa.
– Tiedetoimittajilla on ratkaiseva rooli meidän tutkijoiden sekä suuren yleisön, osakkeenomistajien ja poliitikkojen välillä. Tutkijat haluavat innokkaasti kertoa tuloksistaan, mutta usein on hankalaa löytää populaaria julkaisukanavaa.
Cardoson mielestä tarvetta olisi journalisteille, jotka omistautuisivat täysin ympäristöä ja lajien säilymistä koskeville aiheille.
– Olisi suureksi avuksi, jos me tutkijat voisimme ottaa suoraan yhteyttä tällaisiin toimittajiin. Toisaalta ympäristötietoisten journalistien ja tutkijoiden maailmoja voidaan aktiivisesti silloittaa.
Cardoso pysyy asian suhteen optimistisena, sillä esimerkiksi ilmastonmuutoksesta uutisoidaan nykyään laajasti. Lajikadosta ja sukupuutoista kuitenkin puhutaan liian vähän. Hän arvelee, että syy saattaa piillä siinä, että on vaikea hankkia tietoa 99 prosentista lajeista alirahoitetun tutkimuksen takia.
– Medianäkymättömyys voi johtua siitäkin, että sukupuuton vaikutukset ovat epäsuoria ihmiselle, joten yhden lajin katoaminen ei tunnu suurelta. Mutta vesi kattilassa kuumenee niin hitaasti, ettei metaforinen sammakko tajua hypätä sieltä ajoissa pois.

Luonto antaisi takaisin

Joka päivä useita lajeja kuolee sukupuuttoon meidän tietämättämme. Tutkimusrahoitusta ei saa helposti, sillä monet näistä lajeista ovat pieniä hyönteisiä, hämähäkkejä, etanoita, sieniä, jäkälää ja muita pieneliöitä. Lajien säilyttäminen olisi kuitenkin melko halpaa verrattuna ihmiselle aiheutuviin hyötyihin.
Luonnon monimuotoisuus turvaa myös ihmisten hyvinvoinnin, talouden ja terveyden. Tästä huolimatta olemme tottuneet pitämään esimerkiksi hapen saantia, luonnosta saatavia lääkeaineita, ravintokasvien pölytystä ja ravinteiden kiertoa täysin ilmaisina palveluina.
Turun yliopiston biodiversiteettitutkimuksen professori ja Biodiversiteettiyksikön johtaja Ilari Sääksjärvi varoittaa, että luontokato eli luonnon monimuotoisuuden köyhtyminen etenee tällä hetkellä kiihtyvällä nopeudella. Tärkeää on myös ymmärtää, että luontokato etenee myös Suomessa. Arvioiden mukaan jopa miljoona eliölajia on vaarassa kuolla sukupuuttoon seuraavien vuosikymmenten aikana.
– Lajien sukupuuttojen lisäksi luontokato ilmenee muun muassa lajien geneettisen eli perinnöllisen monimuotoisuuden ja kokonaisten ekosysteemien rapautumisena tai tuhoutumisena, Sääksjärvi kertoo.

Pedro Cardoson erikoisalaa on sukupuuton ehkäisemisen monitorointi, ymmärtäminen ja toimenpiteiden suosittaminen.


– Jo kauan ennen sukupuuttoa lajin geneettinen monimuotoisuus on alkanut kaventua.
Suomessa elää noin 50 000 eliölajia. Niistä alle puolet tunnetaan niin hyvin, että niiden uhanalaisuus on voitu arvioidu. Suomen arvioiduista lajeista noin 12 prosenttia on uhanalaisia eli niiden sukupuuttoriski on noussut. Suomessa suuri osa uhanalaisista lajeista elää metsissä ja avoimissa elinympäristöissä, esimerkiksi niityillä ja kedoilla.
Luontokato johtuu luonnonvarojen ylikulutuksesta, joka oireilee viitenä luontokadon juurisyynä: 1) elinympäristöjen tuhoutumisena tai rappeutumisena, 2) eliölajien kestämättömänä hyödyntämisenä (esim. liikakalastus), 3) ilmastonmuutoksena, 4) luonnon saastumisena ja roskaantumisena sekä 5) ihmisen mukana uusille alueille leviävinä vieraslajeina, jotka vaarantavat alueiden alkuperäisen lajiston.
– Sukupuuttoja voidaan ehkäistä ja luontokato taklata puuttumalla näihin juurisyihin. Tehtävä vaatii onnistuakseen laajoja muutoksia yhteiskunnissa ja tavoissamme hyödyntää luonnonvaroja, Sääksjärvi sanoo.
– Työkaluja ovat esimerkiksi luonnonsuojelualueet ja jo rappeutuneiden elinympäristöjen ennallistaminen. Tietysti hyvin tärkeää on myös ylikulutuksen hillintä eli jokainen yksilönä tai kuluttajana voi myös vaikuttaa asioihin jokapäiväisten valintojen kautta.
Sääksjärvi on nähnyt vuosien aikana mediassa hieman enemmän sukupuuttojuttuja kuin aiemmin. Suomessa käänne tapahtui muutamia vuosia sitten. Nykyisin luontokadosta puhutaan yhä enemmän.
– Biodiversiteettitietoisuuden lisääminen on hyvin tärkeä työkalu luontokadon taklauksessa. Meidän on hirmuisen tärkeää varmistaa, että se valtavirtaistuu halki yhteiskunnan, Sääksjärvi vetoaa tiedotusvälineisiin.
– Luontokato etenee kiihtyvällä nopeudella, mutta se on edelleen mahdollista pysäyttää. Sukupuutot ovat ikuisia – lajeja ei voida enää herättää henkiin uudelleen. Luontokadon pysäyttäminen on elämän suojelua.
Kirjallisuutta
Kuinka maailma pelastetaan? Kohti kestävämpää tulevaisuutta. Gaudeamus 2021.
Kuudes sukupuutto. Elizabeth Kolbert. Atena 2016.
The Sixth Extinction. James Rollins. Orion 2014.

Suomen Tiedetoimittajain liitto

JULKAISIJA

Suomen tiedetoimittajain liitto ry.
Finlands vetenskapsredaktörers förbund rf.

Tiedetoimittaja-lehti on Kulttuuri- ja mielipidelehtien Kultti ry:n jäsen

TOIMITUS

Päätoimittaja Ulla Järvi

ISSN

ISSN 2242-4237 (Verkkolehti)