Iso määrä kirjallisuutta, tiede- ja luontolehtiä sekä asiantuntijoiden apua. Ohjaaja ja käsikirjoittaja Marko Röhrin mukaan luontoelokuva vaatii valtavasti tieteellistä selvitystyötä, joka lepää tiedetoimittajien ja tutkijoiden työn varassa.

Ohjaaja ja käsikirjoittaja Marko Röhr kertoo idean kolmesta luontoelokuvasta syntyneen jo vuonna 2008. MRP Matila Röhr Productions Oy:n toimitilat sijaitsevat Helsingin Kaapelitehtaalla.

Pohjois-Lapissa oli kesä, mutta koko viikko oli harmaata ja tuulista — ja satoi räntää. Ohjaaja Marko Röhriä ja kuvaaja Teemu Liakkaa harmitti. Tarkoituksena oli ikuistaa ”Tunturin tarina”-elokuvaa varten se lyhyt kesän hetki, jolloin karun tunturin kukat kukkivat. Kuvauksia oli valmisteltu huolellisesti puolitoista vuotta. Aikaa oli varattu 10 päivää, mutta kuvauksia ei voitu huonon sään vuoksi tehdä.
Lopulta koitti 12 tunnin ajanjakso, jolloin aurinko näyttäytyi. Yöttömän yön ansiosta kuvauksia jatkettiin läpi yön. Tästä lyhyestä hetkestä huolimatta reissun saldo jäi vaatimattomaksi: kymmenen päivän työstä syntyi noin 18 sekuntia elokuvaa.
Kun miehet suuntasivat pettyneinä pitkälle ajomatkalle kotiin, Liakka sai vinkin karhuperheestä Itä-Lapissa. Hän suuntasi välittömästi uudelle kuvauskeikalle. Lopputuloksena oli yksi elokuvan hauskimmista kohtauksista, jossa pienet karhunpennut kiipeilevät vallattomasti puihin.
”Hauskinta tässä työssä on se, että suunnittelet, varaudut, lähdet tekemään ja menee pieleen, mutta saat tilalle jotain paljon hienompaa ja täysin odottamatonta. Luonto ohjaa. Me teemme vain sitä, mitä suuri ohjaaja antaa meidän tehdä”, Röhr toteaa.

”Eiväthän suomalaiset katso luontoelokuvaa metsistä”

Idea kolmen luontoelokuvan sarjasta lähti alun perin liikkeelle jo vuonna 2008, kun luontokuvaaja Hannu Siitonen toi Marko Röhrin elokuvayhtiöön nähtäväksi kuvausmateriaaliaan. Hän ehdotti vanhasta metsästä kertovaa tv-luontodokumenttia.
”Kuvaukset oli tehty hieman vanhentuneella tekniikalla, mutta näkökulma oli tavallisuudesta poikkeava. Kuvaaja katseli luontoa ikään kuin sisältäpäin. Se oli vaikuttavaa. Aloin heti pohtia elokuvan tekemistä. Ryhdyimme kuvaajien kanssa kehittelemään ideaa eteenpäin”, Röhr muistelee.
Syntyi ajatus kolmen luontoelokuvan sarjasta, trilogiasta. Ensimmäisessä elokuvassa pääosassa olisi suomalainen metsä, toisessa järvet ja kolmannessa tunturit.
Röhrille luontoelokuvien tekeminen ei ollut uutta. Hän oli tehnyt luontodokumentteja 1990-luvulta lähtien, muun muassa kansainvälisesti palkitun ”Vedenalainen Islanti”-elokuvan.
Ideasta kului kuitenkin vielä melko pitkä aika toteutukseen. Rahoittajat eivät innostuneet.
”Vastaus oli, että eiväthän suomalaiset katso suomalaista luontoelokuvaa metsistä. Kaikki voivat mennä metsään itse ja monilla metsä alkaa jo omalta takapihalta.”
Lopulta rahoitus kuitenkin löytyi. ”Metsän tarina” sai ensi-iltansa vuonna 2012, se keräsi elokuvateattereissa hyvän määrän katsojia, yli 91 000. Vielä suurempaan suosioon nousi neljä vuotta myöhemmin ilmestynyt ”Järven tarina”, josta tuli yli 191 000 katsojan myötä Suomen kaikkien aikojen katsotuin dokumenttielokuva. Elokuvasarjan viimeisimmän ja työläimmän osan ”Tunturin tarinan” ensi-iltaa jouduttiin koronan vuoksi toistuvasti siirtämään. Se ilmestyi joulukuussa 2021.

Ei luontodokumentti vaan luontoelokuva

Röhr korostaa, että trilogiassa on kyse luontoelokuvista, ei dokumenteista. Perinteisissä luontodokumenteissa kuvataan ja selostetaan esimerkiksi eläinten käyttäytymistä tai lisääntymistä. Trilogiassa pääosassa ovat luonto ja ihmisen suhde luontoon.
”Joku voisi luonnehtia niitä saduksi. Niihin on yhdistetty monia ihmiskunnan ikiaikaisia kertomuksia, jotka ovat kulkeneet sukupolvilta toisille”, Röhr kertoo.

– Luontoelokuva on taiteiden ja tieteiden sulatusuuni. Kaikki mitä kuvassa näemme, on totta ja perustuu isoon määrään tutkimusta, mutta siihen yhdistetään elokuvan eri elementit, kuvailee Marko Röhr.

Esimerkiksi Järven tarinassa esiintyy suomalaisesta kansanperinteestä tutun veden eukon Vellamon ja veden jumalan Ahdin tytär Ahitar. Tunturin tarinassa puhutaan muun muassa ikiaikaisesta myytistä, jonka mukaan tunturit syntyivät aikojen alussa, kun kiviä ja kalliota satoi taivaalta. Röhr teki näihin elokuviin tarinanomaisen käsikirjoituksen yhdessä kirjailija Antti Tuurin kanssa. Sitä varten kaksikko kahlasi läpi valtavan määrän kirjoja, tiedelehtiä ja artikkeleita.
”Antti penkoi muun muassa Suomalaisen kirjallisuudenseuran arkistoja. Mietimme, että pitäisi löytää jokin symboli veden ikuiselle kiertokululle. Vanhasta myytistä löytyi Ahitar.”

Tavoitteena on tarjota elämys

Röhrin mukaan elokuvien tavoitteena on tarjota yleisölle vahva luontokokemus ja kertoa tarina, joka pitää otteessaan. Elokuvan tehtävänä on koskettaa.
”Jos sanotaan, että elokuva on kaikkien taiteiden sulatusuuni, niin tällainen luontoelokuva on kaikkien taiteiden ja tieteiden sulatusuuni. Kaikki mitä kuvassa näemme, on totta ja perustuu isoon määrään tutkimusta, mutta siihen yhdistetään elokuvan eri elementit: musiikki, leikkaus, esteettinen kuvaus ja niin edelleen. Tavoitteena on luoda voimakas tunnekokemus.”
Tärkeää oli, että säveltäjä Panu Aaltio oli prosessissa mukana jo käsikirjoitusvaiheesta lähtien. Siten voitiin suunnitella musiikki alusta asti siten, että se sopi haluttuun tunnelmaan.
Röhr uskoo, että vahva tunnekokemus luonnosta auttaa ymmärtämään myös luonnon arvon ja merkityksen. Silloin on myös helpompi ottaa vastaan sitä koskevaa tietoa.
”Luontokato etenee niin järkyttävää vauhtia, että tarvitaan voimakas yhteinen tahtotila, jotta se pystytään pysäyttämään.”
Kolmen elokuvan lisäksi projektin sivutuotteena on syntynyt myös 70 lyhyttä luontodokumenttia, tarinoita metsistä, järviltä ja tuntureilta. Ne kertovat yksittäisistä eläimistä, luonnonilmiöistä ja geologiasta. Niitä on käytetty myös kouluissa oppimateriaalina. Lisäksi syntyivät dokumentit Järven tarinan ja Tunturin tarinan tekemisestä. Niissä katsojat pääsevät kurkistamaan kameran toiselle puolelle.

Luontoelokuva vaatii paljon taustaselvityksiä

Glamour on elokuvanteosta kaukana, kun kahlailee sukelluspuku päällä jääkylmässä jokivedessä. Röhr ja kuvaaja Teemu Liakka liikkuivat kuvausmatkoilla usein kahdestaan. Tyypillisesti Röhr roudasi ja avusti kuvausvälineiden asennuksissa, esimerkiksi joen keskelle, jotta Liakka sai keskittyä tärkeimpään eli kuvaamiseen.
Yöpymispaikkana toimi useimmiten työryhmää varten mittatilaustyönä tehty kulkuväline, aurinkopaneeleilla ja generaattorilla varustettu iso pakettiauto, jossa oli sängyt nukkumista varten. Tilaa oli niukasti eikä mukavuuksia, kuten vessaa, ollut. Yhteiselo sujui kuitenkin sopuisasti.
”Olemme tehneet Teemun kanssa monia projekteja jo vuodesta 2004 lähtien. Kyllä siinä on syytä tulla erittäin hyvin toimeen”, Röhr toteaa.
Elokuvanteossa tarvitaan jo ennen kuvauksia paljon valmisteluja. Aluksi pitää muun muassa päättää, mitä eläimiä ja millaisia kohtauksia elokuvaan halutaan. Röhr kertoo itse hyödyntävänsä paljon tiede- ja luontolehtiä. Hän on niiden suurkuluttaja.
”Minulla on ohjaajana tapana tehdä aluksi toivomuslista, johon haalin asioita, joita elokuvaan pitäisi kuvata. Tämän jälkeen käymme ydinporukalla listan läpi ja luonnostelemme, mikä on mahdollista. Haemme myös apua tarvittavilta asiantuntijoilta, tutkijoilta ja eräoppailta.”
Jos elokuvaan kuvataan esimerkiksi ryhävalasta, pitää perehtyä eläimen elintapoihin ja tuntea reitit, joita se kulkee. Kuvaukset pitää tehdä Norjan rannikolla juuri oikeaan aikaan vuodesta. Pitää myös varautua siihen, että kuvauksia joudutaan tekemään monena vuonna. Tarvitaan hyvät paikalliset verkostot — ja tuuria.
”Esimerkiksi Tenojoen jäiden lähtö tapahtuu hyvin harvoin yhtä näyttävästi, kuin vuonna 2019, kun pääsimme sitä kuvaamaan. Oli unelmien täyttymys, että saimme sen talteen.”
Itse kuvausretkillä aikaa menee tyypillisesti vähintään yhtä paljon matkoihin ja kuvausjärjestelyihin kuin itse kuvaamiseen. Aina kameraa ei ole helppo saada sopivaan kuvauspaikkaan.
”Teemu on kehittänyt monta nerokasta teknistä ratkaisua, joilla olemme pystyneet kuvaamaan eläimiä häiritsemättä niiden omissa ympäristöissään, esimerkiksi metsämyyrää lumikolossaan tai taimenien kutua joessa.”

Kiitokset tiedetoimittajille ja tutkijoille

Hienoimpana kokemuksena Marko Röhrin mieleen on jäänyt ”Tunturin tarinaa” tehtäessä kuvausryhmän matka Jäämerelle ja ryhävalaiden kuvaaminen. Hän oli aiemmissa projekteissa työskennellyt maitovalaiden kanssa, mutta ryhävalaat ovat vielä paljon majesteetillisempia. Ne ovat yli 10-metriä pitkiä ja vähintään 25 tonnia painavia jättejä. Röhr itse on pikkupojasta lähtien harrastanut sukeltamista ja työskennellyt ammattisukeltajana elokuvatöissä lähes kolmekymmentä vuotta, joten vesi on rakas elementti.
”Valaat on minulle tosi läheisiä, olen tehnyt paljon vedenalaisjuttuja. Ryhävalaita en ollut kuvannut aiemmin. Arktinen meri kaamoksen aikaan oli mahtava kokemus.”

Kolmen elokuvan lisäksi projektin sivutuotteena on syntynyt myös 70 lyhyttä luontodokumenttia, tarinoita metsistä, järviltä ja tuntureilta.

Röhr kertoo olevansa häkeltynyt Tiedetoimittajien luontotrilogialle myöntämästä tiedeviestintäpalkinnosta.
”Emme olisi voineet kuvitella, että saamme tällaisen palkinnon.”
Röhrin mukaan tunnustus tuntuu hienolta, mutta hän ei pidä sitä täysin oikeudenmukaisena.
”Voisi sanoa, että työmme lepää tieteen popularisoijien ja tutkijoiden työn varassa. Olen ollut saavalla puolella. Haluankin kiittää kaikkia taitavia tiedetoimittajia ja tutkijoita, joiden juttuja olen voinut hyödyntää.”

Tunturin tarina
Ohjaaja Marko Röhr
Käsikirjoittajat Antti Tuuri ,Marko Röhr
Kuvaaja Teemu Liakka
Säveltäjä Panu Aaltio
Äänisuunnittelija Juha Hakanen
Leikkaaja Ben Mercer
Tuottajat Hanna Kauppi Marko Röhr
Järven tarina
Ohjaajat Marko Röhr ja Kim Saarniluoto
Käsikirjoittajat Antti Tuuri, Marko Röhr
Kuvaaja Teemu Liakka
Säveltäjä Panu Aaltio
Äänisuunnittelija Juha Hakanen
Leikkaaja Kim Saarniluoto
Tuottaja Marko Röhr
Metsän tarina
Ohjaajat Ville Suhonen, Kim Saarniluoto
Käsikirjoittaja Ville Suhonen
Kuvaajat Hannu Siitonen, Mikko Pöllänen, Teemu Liakka
Säveltäjä Panu Aaltio
Äänisuunnittelija Juha Hakanen
Leikkaaja Kim Saarniluoto
Tuottaja Marko Röhr