Luovuus on opittu taito

Emilia Karjula, Jaana Kouri & Tiina Mahlamäki: Luovaa kirjoittamista tutkijoille
Vastapaino 2024, 176 s.

Tutkittu tieto syntyy monien luovien prosessien kautta. Kohteesta ja asetelman rajauksesta aina menetelmiin, aineistonkeruuseen ja väliaikaistulosten testaamiseen tutkija joutuu huomioimaan työssään kaiken, myös sen, mitä ja miten tutkimuksestaan kirjoittaa.

Ehkä viimeksi mainitun pitäisikin tulla ensimmäiseksi. Näin tuntuvat arvioitavan kirjan tekijät ajattelevan. Se onkin hyvä kirjoittamalla kehittynyt idea, joka ei sulje pois oppimisen kannalta välttämätöntä lukemista.

Opasmainen uutuuskirja keskittyy humanististen tieteenalojen tutkijoiden tietotyöhön, tarkasti ottaen toisinaan polveilevaakin tutkimusprosessia jäsentävään ja avartavaan esittämiseen, siis kirjoittamiseen kaikkine vaiheineen ja vastuksineen.

Tuoreet oivallukset näet usein heräävät nimenomaan kirjoittaessa, kirjassa uskottavasti toistetaan. Käytetyn vertauksen kuluneisuus kaihertaa: luovuus on kuin leikkiä. Sanaston vapaalle valinnalle kolmikko olisi tässä yhteydessä voinut keksiä ennennäkemättömän mieltä kiihdyttävän metaforan.

Teos tulee tarpeeseen. Akateemiset kynäniekat tarvinnevat rohkaisua omaäänisyyteen, koska ala antaa koulutuksen objektiivisuutta tukeviin sisältö- ja muotosääntöihin. ”Omalla äänellä” ei silti tarkoiteta yhtenäistä tyyliä, vaan tutkijan tulee hallita eri tekstityypit ja yhden tekstin eroavat osat.

Lukijaa tuttavallisesti puhuttelevat tekijät tiivistävät tutkimuksen ja kirjoittamisen synteesin näin:

”Luova ja reflektoiva kirjoittaminen tukee tutkijan ajattelua ja argumenttien kehittelyä, auttaa hahmottamaan työn erilaisia vaiheita ja omia työskentelytapoja sekä löytämään tutkimusaiheeseen uusia näkökulmia.”

Esimerkiksi kirjoittamalla käyty dialogi tutkimusaineiston kanssa panee ottamaan suurempienkin edeltäjien saavutuksiin kriittistä kantaa, ellei akateemisen paperin laatija elä vasta graduvaiheessa. Se muistuu mieleen uutuuskirjan uutuutena ja perusteellisesti esittelemästä ”tutkimuspäiväkirjasta”, joka pettymykseksi paljastuu ikiaikaisiksi idiosynkraattisiksi muistiinpanoiksi eli ammattitaidoksi.

Uutuusteos ei kuitenkaan rajaudu tutkijoiden kirjoitusoppaaksi. Tiedeviestijät laajemminkin voivat hyötyä tekijäkolmikon ilahduttavan epäortodoksistakin opeista, vaikka kohdennetumpaa evästystä tieteestä kirjoittavat saavat muun muassa Tiina Raevaaran kirjasta Tajuaako kukaan? Opas tieteen yleistajuistajalle (Vastapaino 2016) sekä hänen ja Urpu Strellmanin teoksesta Tietokirjailijan kirja (Docendo 2019).

Tiedejournalistien enemmistö kirjoittaa luonnontieteistä. Humanistiset ja yhteiskuntatieteellisetkin aiheet nostetaan mediassa esiin kulttuuriosastoissa tai rahvaanomaisen huomionarvoisuuden takia. Fyysikko C.P. Snow’n erottelemat ”kaksi kulttuuria” yhtyvät kuitenkin hedelmällisesti esimerkiksi tietoisuuden tutkimuksessa, johon liittyvät filosofien ja aivotietelijöiden lisäksi vaikkapa biologit ja antropologit. He kirjoittavat toistensa ymmärrettäväksi – ja niin yhdistävät voimansa. Monitieteistä kirjoittamista olisikin käsillä olevassa teoksessa sopinut käsitellä ihan jo ajanmukaisuuden nimissä.

Luovaa kirjoittamista tutkijoille -uutuus ei vaivaannuttavistakin harjoitustehtävistään huolimatta ole tutkijoiden sekä toimittajien kavahtamaa self helpiä. Päinvastoin: ehkä teos kannustaa oppiaineiden väliseen uutta luovaan tekstiin. Tiedon kasvu edellyttää, että kirjassa peräänkuulutettu ”aiheen ääni” soi eklektisesti sivistyneen tutkijan tosina variaatioina. Hän treenaa 10 000 tuntiaan tekemällä työtä.

Aki Petteri Lehtinen

Suomen Tiedetoimittajain liitto

JULKAISIJA

Suomen tiedetoimittajain liitto ry.
Finlands vetenskapsredaktörers förbund rf.

Tiedetoimittaja-lehti on Kulttuuri- ja mielipidelehtien Kultti ry:n jäsen

TOIMITUS

Päätoimittaja Ulla Järvi

ISSN

ISSN 2242-4237 (Verkkolehti)