Ulkomaankirjeenvaihtajan työ ei juuri eroa sotilaan työstä juuri muuten kuin siinä, että sotilas sotii ja kirjeenvaihtaja kirjoittaa sodasta. Tämä tulee mieleen lukiessaan Petri Sarasteen kirjaa Kirjeenvaihtaja.
Kirjan lukemisen jälkeen Ukrainan tragedia ei tunnu yhtään poikkeuksellisilta, sillä Sarasteen kirjan kuvaukset aikaisemmista sotatantereista voisivat olla nykyisestä Ukrainasta. Vuoden 2014 Venäjän hyökkäyksessä Itä-Ukrainaan siviilejä murhattiin ja raiskattiin, taloja ja infrastruktuuria pommitettiin raunioiksi, kuten Bosnian sodassa.
Tänä vuonna myös Ukrainassa uutisoinut Saraste on tehnyt hengenvaarallista työtään esimerkiksi Bosniassa, jonka kauheuksia lukiessa luulisi niiden kertovan Ukrainan sodasta. Uutisraporttiaan sodan keskellä itsepäisesti tehnyt Saraste sai osansa, kun valtava kranaatti räjähti viereisessä talossa. Saraste on kokenut ja raportoinut myös tsunameja ja maanjäristyksiä kauheuksineen.
Yleistämisen ongelmia
Kirjaa lukiessa ei ihmettele, miksi Kiina on myötämielinen Venäjää kohtaan. Sarasteen mukaan kiinalaiset ajavat yleensä oman maansa etua, ja valehtelevat, jos siitä koituu heille hyötyä. Paha työnnetään mieluusti muiden niskoille. Ulkomaalaiset ovat kieroja ja ahneita, jotka haluavat vain hyötyä Kiinasta.
Tietenkin on vähän arveluttavaa käyttää sanamuotoa ”kiinalaiset” ikään kuin kaikki kiinalaiset olisivat sellaisia tai tällaisia. Kaikkien kiinalaisten tai venäläisten yhteen niputtaminen on samanlaista yleistämistä, erojen unohtamista ja vastakkainasettelemista, mihin juuri totalitaristiset populistit lankeavat retorisissa vyörytyksissään.
Kirjasta löytyy vain yksi vähän positiivisempi kirje. Kyse oli niin sanotusta Panda-projektista, kahden pandan tuomisesta Kiinasta Suomeen Ähtärin eläintarhan vetonauloiksi. Mieleen tulee kolmoskanavan uutiset, joissa loppuun laitetaan jotain kevyttä ja positiivista muuten raskasta uutisantia keventämään.
Koiraihmisiä on helppo haastatella
Kirjan lopussa toimittajaveteraani antaa vinkkejä aloitteleville kirjeenvaihtajille. Kyynelkaasun haistamiselta ja maistamiselta on mahdoton välttyä. Mutta varmin keino saada kadulta haastateltavia, on valita koiran ulkoiluttajia: heillä ei ole mihinkään kiire, ja koira kyllä pitää huolen lopusta tutustumisesta.
Parasta valmennusta toimittajauntuvikolle on lukea tämä kirja: ulkomaankirjeenvaihtaja on aivan yhtä vaarallisessa asemassa kuin raportoimansa kohteet, mutta ainakaan työ ei ole tylsää.
