Tiedetoimittajain maailmankongressi toi kollegat lähelle

Tapaamisiin seuraavan kerran Kolumbiassa! Tiedetoimittajain maailmankongressi päättyi iloisiin tunnelmiin. Suomalaisia tiedetoimittajia ja tiedeviestijöitä oli jälleen mukana suurella joukolla Lausannessa, Sveitsissä 1.–5. heinäkuuta.

Kongressin ohjelmasta vastasi kansainvälinen tiedetoimittajayhteisö, World Federation of Science journalists (WFSJ), mutta varsinaiset järjestäjät olivat Sveitsin, Ranskan ja Italian tiedetoimittajajärjestöt.
Kulttuurienvälisyys sekä tieteen, teknologian, journalismin ja tiedeviestinnän vuoropuhelu olivatkin tämän vuoden maailmankongressin (WCSJ2019) ohjelmassa vahvana punaisena lankana. Esimerkiksi lounastauot vietettiin Lausannen yliopistokampuksen laboratorioissa, ja runsas pre- ja post tour -ohjelma vei osallistujat tutkimuskeskuksiin erityisesti Genevenjärven alueella, mutta myös naapurimaihin ja Pietariin asti.
Suomalaisia osallistujia oli mukana peräti 25. Heistä 17 osallistui kongressiin liiton apurahoittamana eli Kopiosto-varoin. He tulivat erilaisista organisaatioista, lehdistä, televisiosta, korkeakouluista ja tiedeorganisaatioista sekä järjestöistä.
Tämän vuoden kongressin kuulumisia, kokemuksia ja tunnelmia löytyy muun muassa liiton Facebook-sivuilta sekä syyskuussa ilmestyvästä Tiedetoimittaja-lehdestä.
 
Ulla Järvi
 

Kahden vuoden kuluttua maailmankongressin kotikaupunki on Medellín Kolumbiassa. Sikäläiset nuoret toimittajat juhlivat Lausannessa onnellisina, vaikka iso työ on edessä.


 
 

Uusimmat ajankohtaiset

Jani Kaaro – tiedon toimittaja

  Freelance-tiedetoimittaja Jani Kaaro on kulkenut urallaan omaa polkuaan. Utelias kyseleminen, viisaampien kuunteleminen sekä järjestelmällinen tiedonhaku ovat hänelle ominaiset tavat selvittää maailman ihmeitä. Tiedetoimittajain liiton uratarinoissa kerromme...

Tiedetoimittajain maailmankongressi loi verkostoja Pretoriassa

  World Conference of Science Journalists järjestettiin tänä vuonna Etelä-Afrikan Pretoriassa. Suomesta osallistui konferenssiin kolme tiedetoimittajaa: Jukka Lehtinen (Kauppalehti), Antti Karhuaho (Duodecim) ja Markku Heikkilä (Lapin yliopisto). Ensi kertaa...

Kenestä Vuoden tiedetoimittaja – kenelle tiedeviestintäpalkinto?

  Nyt on aika ehdottaa Vuoden 2026 tiedetoimittaja -palkinnon ja Vuoden 2026 -tiedeviestintäpalkinnon saajaa! Vuoden tiedetoimittaja -palkinto on perinteisesti myönnetty yhdelle ihmiselle, kun taas tiedeviestintäpalkinto voidaan antaa myös kollektiiville tai...

Tiedetoimittajien uratarinat