Ennen kirjan avaamista mielessä oli ennakkoaavistus. Ensisijaisesti nykyisille ja tuleville maantieteen opettajille tarkoitettu kirja kenties hieman karttaa taloudellisen ja poliittisen maantieteen kiistakysymyksiä.
Yllätys oli ilmiön voimakkuus. Kirja itse kuvaa tilannetta:
Perusopetuksen ja toisen asteen opettajat, joiden… tulisi käydä monipuolista keskustelua nuorten kanssa, saattavat vaieta ja pelätä kiistanalaisten, arkaluonteisten ja ristiriitaisten aiheiden käsittelyä.
Paljosta vaikenee kirjakin, kuten esimerkit kuumien aiheiden käsittelystä osoittavat.
Miten maahanmuutto vaikuttaa?
Kahta sivua myöhemmin kirja esittelee opetusvinkkinä draamaharjoitteen, jossa opiskelijat ottavat kantaa väitteeseen: ”Suomen tulisi lisätä vuosittain maahan tulevien kiintiöpakolaisten määrää.” Tutkimustuloksiin maahanmuuton vaikutuksista ei viitata sanallakaan, vaikka tietoa on kertynyt vuosikymmenien mittaan paljon. Lisäksi tutkimustulokset ovat ristiriitaisia. Esimerkiksi taloustieteilijä Nathan Smithin mukaan täysi liikkumisvapaus kaksinkertaistaisi maailmantalouden. Toisen taloustieteilijän George J. Borjasin mukaan maahanmuutto alentaisi kantaväestön palkkoja työntekijätason ammateissa. Vertaamalla päteviä, mutta tulkinnaltaan ristiriitaisia tutkimuksia tuloksia oppii paljon. Tämän mahdollisuuden kirja sivuuttaa.
Vaikuttaako luonnonmaantiede yhteiskuntaan?
Kirjan alaotsikko on ”Ympäristö ja ihminen vuorovaikutuksessa”. Ympäristön vaikutuksesta inhimilliseen yhteiskuntaan tutkijat, tunnetuimpina Jared Diamond ja Daron Acemoglu, esittävät erilaisia ja usein vastakkaisia käsityksiä. Diamondin mukaan pinnanmuodostus, ilmasto, kasvillisuus ja eläimistö ovat vaikuttaneet ratkaisevasti yhteiskunnalliseen kehitykseen. Acemoglun ryhmän mukaan yhteiskunnat ovat kehittyneet eri suuntiin lähes kokonaan luonnonympäristöstä riippumatta. Heidänkin työnsä kirja jättää mainitsematta. Aihepiiri välähtää vain viitteessä Tim Marshallin kirjaan Maantieteen vangit.
Millaista maantiedettä leikki-ikäisille?
Yksi kirjan vahvuuksista on maantieteellisen tilan käsittely kaikilla tasoilla, alkaen lasten reviiristä ja päätyen maapalloon.
Lapset aloittavat maantieteen opiskelun tutkimalla lähiympäristöään. Sivuilla 198–199 kirja kertoo, että ”lasten itsenäisen liikkumisen reviirit ovat kutistuneet”. Ja mainitsee myös muutoksen haittavaikutukset, kuten pelkokierteen, mutta sivuuttaa ratkaisut ja niihin liittyvät kiistat. Kuten romuleikkikentän, jonka arkkitehti Carl Sørensen keksi vuonna 1943. Vastustajat pitivät romuympäristöä rumana ja vaarallisena. He voittivat ja steriilit leikkikentät korvasivat villin ympäristön.
Verotuksen maantiede piilossa
Kirja kertoo, että ilmastonmuutos ja luontokato ovat ”globaaleja katastrofeja” ja että valta ja varallisuus ovat ”jakautuneet maailmassa epätasaisesti”. Luku globaaleista haasteista esittelee 45 sivun verran ongelmia, joista ollaan yhtä mieltä. Ratkaisujen rahoittamisesta, josta ollaan eri mieltä, kirja vaikenee. Joukko tutkijoita, kuten Thomas Piketty, on esittänyt rikkaimpien ihmisten tulojen ja omaisuuksien verottamista. James Tobin esitteli kansainvälisten pääomasiirtojen veroa jo 1970-luvulla. Poliittiset päättäjät ja valtavirran taloustieteilijät ovat ajaneet vastakkaista politiikkaa, rikkaiden verotuksen alentamista. Maantieteellisestikin tärkeä verokiista puuttuu kirjasta. Kartoista puuttuvat veroparatiisit. Ihmismaantieteen esitys tuntuu nykyaikaiselta leikkikentältä, joka salaa lapsilta aidon ympäristön vaaroja.
Puolivalmis talo
Luonnonmaantieteen tutkimuksen kirja esittelee hyvin ja ajantasaisesti. Talousmaantieteellisen tutkimuksen tuloksista osa loistaa poissaolollaan. Kirja on kuin kaksikerroksinen talo, jonka luonnonmaantieteellinen pohjakerros on rakennettu huolellisesti, mutta ihmismaantieteellinen yläkerta jäänyt keskeneräiseksi. Mieleen tulee, että kenties joskus ilmestyy jatko-osa.
Nykyisellään kirja sopii maantieteen työkalupakiksi muillekin kuin opettajille, kun lukija vain muistaa täydentää sitä taloudellisen ja poliittisen maantieteen tutkimustuloksilla.
