Anu Partanen: Pohjoinen teoria kaikesta. Tammi 2017

Kahdeksan vuotta Yhdysvalloissa asunut toimittaja Anu Partanen tekee kirjallaan historiaa monessakin mielessä. Kirja sai ylistävät arvostelut itse New York Timesissä.
Syy ylistykseen tekee siitä vieläkin ainutlaatuisemman ja arvokkaamman –Partanen kirjassaan kohottaa Suomen vapauden ja yksilöllisyyden mallimaaksi. Yleensähän Yhdysvallat ovat edustaneet, etenkin amerikkalaisten omissa silmissä, vapautta ja yksilöllisyyttä, kun taas hyvinvointivaltiostaan tunnettu Suomi on näyttäytynyt amerikkalaisille jonkinlaisena pienoisneuvostoliittona, jossa valtio tekee kaiken yksilöiden puolesta.
Partasen radikaali siirto on, että juuri hyvinvointivaltio onkin se tekijä, joka mahdollistaa aidon vapauden ja itsenäisyyden kaikille kansalaisille. Yhdysvalloissa kaikessa pitää ajatella rahaa ja talous kahlehtii amerikkalaisten vapautta. Terveydenhuolto, lastenhoito ja koulutus nielevät suurimman osan keskivertoamerikkalaisen palkasta ja tämän on raadettava yötä päivää, kunnes palaa puhki tai menehtyy.
Halvan tai maksuttoman terveydenhuollon, lastenhoidon ja koulutuksen tarjoava hyvinvointivaltio luo turvallisen ja vakaan perustan, jonka turvin yksilöt, lapset, aikuiset ja vanhukset, voivat kehittyä ja kukoistaa.
Tämä on yksi syy miksi suomalaiset yritykset Nokiasta pelifirmoihin Superchelliin ja Rovioon ovat menestyneet. Myös nämä ovat suoneet työntekijöilleen rauhallisen ja kiireettömän ympäristön, jossa kehitellä innovaatioita. Mutta Partasen mukaan Piilaaksossakin innovaattorit vilkuilevat muihin yrityksiin suuremman palkan toivossa. Tällainen motivaatio ei kanna pitkällekään.
Aikanaan 1700-luvulla feodaalijärjestelmän hylännyt ja mahdollisuuksien maaksi julistautunut Yhdysvallat on myös palaamassa takaisin säätyjen aikaan: mitä rikkaampi ihminen on, sitä varmemmin tämän jälkeläiset perivät vanhempiensa edut, ja mitä köyhempi joku on, sitä varmemmin hän myös pysyy pohjalla.
Sosiaalinen liikkuvuus on vähentynyt Yhdysvalloissa samaan tahtiin kuin se on lisääntynyt Pohjois-Euroopassa ja erityisesti Pohjoismaissa.
Onneksi Partanen ei ole kuitenkaan luomassa uutta, nyt vain ympäri käännettyä, mustavalkoista asetelmaa Yhdysvaltojen ja Pohjoismaiden välille. Hän haluaa asua Yhdysvalloissa edelleenkin, ja hän ihailee amerikkalaisten sosiaalisuutta ja ystävällisyyttä ja sitä, että amerikkalaiset arvostavat yksilön erityisyyttä, joka etenkin Suomessa katsotaan karsaasti. Tasa-arvon liiallisella korostamisella on huonot puolensa.