Medellinin maailmankongressi siirtyy maaliskuulle 2023

Tiedetoimittajain maailmankongressi siirtyy – jälleen kerran.

Kesäkuun viimeiselle viikolle ilmoitettu World Conference for Science Journalist -tapahtumaa on siirretty pandemiatilanteen vuoksi ensi vuoden maaliskuulle. Maailman kotisivuilla olevassa lyhyessä tiedotteessa ei ole tarkempia päivämääriä.

Järjestäjien mukaan ihmisten halukkuus matkustaa ja sponsorien löytymiseen liittyvät haasteet pakottivat heidät tähän ratkaisuun.

Suomen tiedtoimittajain liiton hallitus päätti aiemmin, että konferenssiin ei tänä vuonna järjestetä monien epävarmuuksien vuoksi yhteistä matkaa, vaan jaetaan mahdollisesti yksittäisiä apurahoja. Valmisteluja apurahoista ei kuitenkaan oltu vielä tehty.

Maailmankonferenssin siirtyminen maaliskuulle olisi suomalaisten näkökulmasta parempi ajankohta kuin sydänkesän lomakausi, joten tilannetta seurataan liiton hallituksessa pitkin syksyä.

Uusimmat ajankohtaiset

Suomen tiedetoimittajain liiton kevätkokous 23.4. Heurekassa

Tervetuloa Suomen tiedetoimittajain liitto ry:n sääntömääräiseen kevätkokoukseen torstaina 23.4. Tiedekeskus Heurekan vieraaksi. Alla olevasta kokouksen esityslistasta löydät kokouksessa esiteltävistä asiakirjoista vuoden 2025 toimintakertomuksen ja...

Kevään apurahahaku on päättynyt

  Suomen tiedetoimittajain liiton Kopiosto-apurahojen haku on päättynyt 15.4.. Syksyn apurahahaku alkaa 16.10.2026. Apurahaa voi hakea monenlaisiin kohteisiin: juttuprojekteihin, alan kongresseihin, koulutukseen, jne. Liiton jäsenet voivat saada tukea myös uusiin...

Poropaimenena tieteen selkosilla – Tapani Niemi taitaa metaforat

  Tiedetoimittajain liiton uratarinat jatkuvat: Ystävä luonnehti Tapani Niemeä aikanaan poropaimeneksi, joka kierteli Turun yliopiston eri laitoksilla ja poimi niistä parhaat palat aiheiksi radio-ohjelmiin. Niemen taival tiedetoimittajana kattaa 1970-luvun...

Tiedetoimittajien uratarinat

Poropaimenena tieteen selkosilla – Tapani Niemi taitaa metaforat

  Tiedetoimittajain liiton uratarinat jatkuvat: Ystävä luonnehti Tapani Niemeä aikanaan poropaimeneksi, joka kierteli Turun yliopiston eri laitoksilla ja poimi niistä parhaat palat aiheiksi radio-ohjelmiin. Niemen taival tiedetoimittajana kattaa 1970-luvun...

Aikuiskasvatus-lehden toimituspäällikkö on utelias generalisti

Terhi Kouvo on monessa mukana. Vertaisarvioidun Aikuiskasvatus-tiedelehden toimituspäällikkyys on hänen päätoimensa Kvs-säätiössä. Sen rinnalla hänellä on aina meneillään hankkeita ja viestintää – kunnon generalisti siis. Teksti: Jukka Nortio   Keskustelumme...

Uula Neitola — konkaritulokas ja tuore tutkija

Uula Neitola liittyi tiedetoimittajain liittoon 2025 alussa. Jäsenyys on avannut hänelle uusia ovia ihan konkreettisesti: hän pääsi liiton pressikortilla Dubaissa Tulevaisuuden museoon (Museum of Future). Toimittajataustainen Neitola työskentelee viestinnän...

Tieteen selittäminen suurelle yleisölle on Sara Lammen intohimo

Luonnontieteellisessä keskusmuseossa tiedeviestijänä työskentelevä Sara Lampi nauttii nähdessään ihmisten innostuvan uutta luonnosta oppiessaan. Tiedetoimittajien 40. juhlavuoden uratarinoissa kerromme jäsenistämme sekä siitä, että mitä on tiedeviestintä. Teksti:...