Kolmissakymmenissä oleva naislääkäri valkoisessa takissaan katsoo silmiin Instagramin videolla ja kertoo synnytyksestä. Välillä lääkäri hieman takeltelee sanoissa – kaikkea ei siis ole siistitty täydelliseksi, vaikka valaistus ja äänenlaatu ovat hyviä.
Lääkärin pää on leikattu puhumaan tekstitaustan päällä, mikä ei ehkä miellytä jokaisen esteettistä silmää, mutta tämä on yleistä Instagramissa, jota katsotaan kännykän pieneltä ruudulta. Puhuja kyllä tietää tieteen tulokset ja viestii niistä, mutta lupaa, että ”Jos sä haluat kuulla luotettavaa, armollista ja lempeää tietoa raskausajasta ja synnytyksestä”, sitä saa heiltä eri kanavien kautta. Näin esimerkiksi Wihurin rahaston ja Duodecimin tukema Lääkäriliiga tekee tiedeviestintää 2000-luvun tyyliin, tässä tapauksessa synnystysikäisille naisille suunnattuna.
Tutkijatohtori Hanna Reinikainen Helsingin yliopiston kuluttajatutkimuskeskuksesta tunnistaa videolta laajan kirjon keinoja, jotka ovat omiaan edistämään parasosiaalisen suhteen syntymistä katsojassa. Parasosiaalisissa suhteissa ihminen tuntee tuntevansa toisen, vaikka toinen ei välttämättä edes tiedä hänen olemassaolostaan. Kyseessä ovat siis yksipuoliset psykologiset suhteet, joissa ihminen kokee läheisyyttä tai tuttavuutta jonkin julkisuuden henkilön, mediapersoonan tai jopa piirroshahmon kanssa – ilman että suhde on molemminpuolinen.
Reinikaisen mukaan puhujan silottelemattomuus – luonnollisuus – vie katsojan ajatukset tilanteeseen, jossa tämä keskustelee lääkärin vastaanotolla oikean ihmisen kanssa. Katse silmästä silmään ja erittäin tavallinen puhekieli tekevät lääkäristä läheisen. Synnytystä ehkä pelkäävälle naiselle lääkäri on ihminen, joka neuvoo häntä lääkärinä, mutta ymmärtää ystävänä.
Televisio aloitti, some räjäytti
Tutkijat alkoivat perehtyä näihin median kautta kehittyviin yksipuolisiin ystävyyssuhteisiin 1950-luvulla.
”Silloin televisiotutkimuksessa huomattiin, että kun ihmiset katsovat televisiota, niin he mukautuvat ruudussa näkemäänsä ja jopa puhuvat takaisin televisiossa näkemilleen hahmoille”, Reinikainen kertoo.
Reinikainen lähti itse tutkimaan parasosiaalisia suhteita Jyväskylän yliopiston väitöskirjassaan blogikulttuurin ansiosta. Sittemmin ilmiö on tullut kaikkialle vastaan yhä voimakkaammin someinfluenssereiden kautta, sillä sosiaalinen media luo paljon tilaisuuksia parasosiaalisten suhteiden syntymiseen.
Tutkijatohtori Hanna Reinikaisen mukaan ”silottelematon” asiantuntija somessa on seuraajalle läheisempi kuin kiiltokuvamainen.
Tarvitsemme yhteyksiä toisiin ihmisiin
Kehitämme mielessämme näitä yksipuolisia suhteita, koska ihminen tarvitsee luonnostaan yhteyksiä toisiin ihmisiin. Ihmisaivot eivät reagoi suoraan toisen läsnäoloon vaan vaikutelmaan siitä – ja media ja some tuottavat tällaista vaikutelmaa toisen ihmisen läheisyydestä katsekontaktien ja jutustelun kautta.
Reinikaisen mukaan halu kiinnittyä mediassa näkyviin persooniin syntyy myös siitä, että näin voimme muodostaa näkemästämme ja kuulemastamme käsitettävissä olevia kokonaisuuksia.
”Koettu yhteys ihmiseen tuottaa meille myös tunnetta siitä, että olemme osa jotakin kokonaisuutta, eli kuulumme johonkin”, Reinikainen jatkaa.
Ei parasosiaalisissa suhteissa vikaa ole, sillä mitä maailma olisi ilman esikuvia ja lohtua antavia vaikutelmia ystävistä. Ne vähentävät myös yksinäisyyden tunnetta. Ongelmia tulee lähinnä, kun ne tuottavat vääristyneitä odotuksia ihmissuhteista. Joistakin voi jopa tulla riippuvaisia näistä hahmoista, jolla on vähän tekemistä tosielämän kanssa.
Tiedeviestintä toimii parasosiaalisesti paremmin
Someaikana myös tieteestä kertomista helpottaa, jos tutkija ja tiedetoimittaja pystyvät luomaan yleisöönsä parasosiaalisen suhteen.
”Kanava tutkimusaiheista kertomiselle voi avautua helpommin, jos tutkijalla on myös jonkinlainen yhteys siihen ihmiseen. Itsestä kertominen on usein semmoinen tapa avata sitä ihmisten välistä yhteyttä”, Reinikainen sanoo.
Ruutukaappaus Lääkäriliigan Instagram-sivustolta.
Korona-aikana terveydenhuollon asiantuntijat ovat tulleet kodeissa tutuiksi televisiosta monessa maassa. Näissä tapauksissa mielikuvituskaverin roolia ei niinkään haettu rentouden tuomasta samanlaisuuden tunteesta kuin siitä, että asiantuntija pystyi tulkitsemaan ja sanoittamaan tilannetta turvallisuutta tuovalla tavalla.
Aiheesta tehtiin tällöin myös paljon uutta tutkimusta. Esimerkiksi Yhdysvalloissa Carol Jarzynan Covid-epidemian aikana tehdyn yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan parasosiaaliset suhteet auttoivat vähentämään yksinäisyyttä ja epävarmuutta kriisin keskellä. Hollantilais-saksalaisen tutkimuksen mukaan parasosiaalisuus vähensi vastarintaa rajoituksia kohtaan ja paransi suhtautumista terveysohjeisiin.
Tutkijat hakevat rooliaan
Erityisesti kriiseissä tieteen asiantuntija joutuu usein hakemaan hieman rooliaan, pysyäkö lähes puhtaasti asiantuntijana vai kertoako hyvin paljon muistakin puolistaan.
”Me muodostamme kokonaiskuvan ihmisestä näkemistämme paloista. Jos siihen tuleekin joku semmoinen syöte, joka ei sovi muodostettuun kuvaan, niin siitä voi syntyä häiritsevä ristiriita”, kertoo Reinikainen.
Hanna Reinikainen antaa esimerkin: ”Haluavatko ihmiset kuulla esimerkiksi lempimeteorologilta hänen ulkopoliittisia näkemyksiään? Näkemykset voivat olla ihan hyviä, mutta ne selkeästi rikkovat ihmisten mielessä tästä meteorologista rakentunutta kuvaa”.
