Rita Felski on englannin kielen professori, joka on tutkinut postmodernismia, feminististä teoriaa ja kulttuurintutkimusta. Felskin teos Kirjallisuuden hyödyllisuus (alkuteos Uses of Literature, 2008) sopii erinomaisesti tähän hetkeen ja suomalaisen yhteiskunnan tilaan, jossa lukeminen vähenee, ja päättäjät näkevät kulttuurin usein vain viihteenä, jolla ei ole todellisia merkityksiä.

Synteesi lukemisen vaikutuksesta

Puhe kulttuurin hyödyistä toisaalta harmittaa joskus taiteilijoita: monet näkevät taiteessa ja kulttuurissa sellaisia itsestään selviä itseisarvoja, joita ei pitäisi alistaa hyötypuheelle. Itse ajattelen, että hyödystä ja merkityksestä puhuminen on kuitenkin realismia, jota on pakko harjoittaa. Viime vuosina onkin jatkuvasti pidetty esillä vaikkapa kirjallisuuden empatiaa kasvattavaa vaikutusta.

Rita Felski lähestyy kirjallisuuden hyödyllisyyttä hieman toisella tapaa. Hän yrittää sovittaa kirjallisuustieteelliset käsitykset lukemisen tavoista ja merkityksistä siihen, mitä ihmiset kokevat lukemisen tarjoavan heille arjessa. Hän yrittää siis solmia yhteen tieteen ja mutuilun, teorian ja käytännön, tutkijoiden akateemisen kielen ja jokapäiväisen tavan puhua lukemisesta. Hänen mielestään kirjallisuustieteelliset tavat selittää kirjojen imua jättävät katveeseen monenlaisia asioita.

Felski siis tunkeutuu lukijan ja kirjan väliin ja yrittää saada kiinni niiden suhteesta. Hän kirjoittaa teoksensa olevan pamfletti, mutta tosiasiassa se ei ole kovin pamflettimainen. Enemmän se on essee, joka pyrkii kohti kaunokirjallistakin ilmaisua. Felski kuvaa, kuinka lukija tunnistaa itsensä tai kokemuksensa kirjasta:

Äkkiä ja varoittamatta, kuin välähdyksenä, tekstin ja lukijan välisen kuilun yli ojentuu yhteys: paljastuu tunne yhteenkuuluvuudesta tai sopusoinnusta.

Kirjailija Jyrki Vainosen käännös epäilemättä tavoittaa sen, mihin Felski on kielellisillä valinnoillaan pyrkinyt. Ajoittain Felski onnistuu sanoittamaan lukemisen tuottamat kokemukset niin kauniisti, että lauseita tekee mieli ottaa talteen. On tekstissä kuitenkin myös raskaat, akateemisen koukeroiset kohtansa. Hän käyttää paljon persoonapronomineja: tekstissä on ”minä” ja erityisen paljon siellä olemme ”me”, mikä on joskus häiritsevää.

Se lumoaa, se sokeeraa

Kirjan ensimmäisessä osassa Felski käsittelee tunnistamista, toisessa lumoutumista, kolmannessa kaunokirjallisuuden sisältämää tietoa ja neljännessä sokkia eli kirjallisuuden kykyä herättää levottomuutta ja järkytystä. Nämä neljä ovatkin hänelle kirjan olennaisimmat vaikutukset lukijaan.

Itse koin mielenkiintoisimmaksi kolmannen osan. Mitä kaunokirjallisuus voi kertoa todellisesta maailmasta, mitä ihmiset ajattelevat sen kertovan, ja millaisista tietämisen lajeista kaunokirjallisuuden kohdalla voi puhua, ovat kaikki kysymyksiä, joita sekä kauno- että tietokirjoja tekevänä olen pohtinut paljon.

Rita Felskin vastaus näihin on niin pitkä ja perusteellinen, että kannattaa lukea se kirjasta.

Yllättävintä ainakin tällaiselle maallikolle oli kirjan viimeisen osan aihe: sokki. Felskille sokki on reaktio kirjallisuuden tarjoamille hätkähdyksille, tuskalle ja kauhistukselle. Se on hänen mielestään myös vaikein kaikista neljästä kirjallisuuden vaikutuksesta. Sokki voi ”tähdätä liian matalalle”, jolloin se jää lukijalta noteeraamatta, tai se voi olla liian sokeeraava, jolloin se tuhoaa omat vaikutuksensa.

Sokki voi siis joutua lukijoiden nollaamaksi tai heidän raivonsa kohteeksi. Ajatus sokista kirjallisuuden merkityksenä liittyy mielessäni jännityskirjallisuuden suosioon, jota silloin tällöin aina ihmetellään.

Kirjallisuus ei kuitenkaan ole kaunista, eivätkä kirjat ole ystäviä, kirjoittaa Felski.