Pekka Wahlstedt
Kaarle Nordenstreng (toim.): Sananvapaus Suomessa. Tampere University Press 2015 249 s.
Sananvapauden julkinen harjoittaminen viettää 250-päiviään. Sen tarina alkoi vuonna 1766, kun Ruotsin säätyvaltiopäivät antoivat tuohon aikaan maailman vapaamielisimmän painovapausasetuksen. Ruotsissa sananvapauden historia onkin jatkunut suoraviivaisesti nykypäivään asti.
Suomessa taas kehitys on ollut monivaiheinen ja dramaattinenkin, etenkin kun Suomi joutui Venäjän vallan alaisuuteen – tänään Suomea pidetään sananvapauden mallimaana.
Tämän takia on aiheellista julkaista uudestaan täydennettynä painoksena vuonna 1996 ilmestynyt sananvapauden historiaa, lainsäädäntöä ja filosofista olemusta kartoittava teos Sananvapaus Suomessa.
Vielä suurempi tilaus ja syy päivitetyn painoksen julkaisemiselle on se, että internet ja älypuhelimet ovat 2000-luvulla mullistaneet sananvapauden ja tuoneet sen eteen uusia haasteita ja suoranaisia uhkiakin.
Sananvapaus ja sen rajoitukset ovat kytkeytyneet ajan aatteisiin ja yhteiskuntajärjestykseen. Valistusajattelu ja myöhemmin liberalismi julistivat sananvapauden perustavaksi ihmisoikeudeksi, joka on demokraattisen yhteiskunnan elinehto.
Sananvapautta rajoitettiinkin kovalla kädellä esimerkiksi Suomessa Venäjän tsaarivallan aikana. Myöhemmin kansalaissodan jälkeen ja 1930-luvulla etenkin työväen asemaa koskeva kirjallisuus oli pannassa.
Toisen maailmansodan jälkeen turvauduttiin itsesensuuriin suuren ja mahtavan naapurin pelossa. 1990-luvulla mahtavan naapurin romahduksen ja internetin tulon myötä siirryttiin uuteen aikakauteen.
Sensuuri kuitenkin kummittelee netissäkin, vain piiloisempana ja huomaamattomampana – minkä Edward Snowdenin paljastukset viimeistään toivat esiin.
Toisaalta sosiaalinen media on synnyttänyt uuden journalismin lajin, kansalaisjournalismin. Median valta on nykyään suuri ja kirjassa kehoitetaan median edustajia palvelemaan vallanpitäjien sijasta kansaa.
Aktiiveja kansalaisia tulisi ottaa mukaan tiedon luomiseen kansalaiskeskusteluilla ja tarjoamalla mahdollisuutta tietojen kokoamiseen ja tarkistamiseen. Näin medialla on entistä tärkeämpi rooli demokratian edistäjänä ja vaalijana.