Tiedetoimittajia näkyi peräkkäisinä viikonloppuina kahdessa vanhassa pohjoismaisessa yliopistokaupungissa: Uppsalassa ja Turussa. Uppsalassahan koko perinne Linnaeuksineen ja Celsiuksineen on hyvin näkyvillä. Turku on oudompi tapaus: kivinen katolinen keskiaika näkyy kyllä, mutta Akatemian alkuajat katosivat vuoden 1827 paloon.

Turussa ei ole enää edes rautatieasemaa. Huomio hätkähdyttää hetken, mutta pakottaa miettimään, mihin rautatieasemaa nykyään tarvittaisiin. Monet ovat tietysti arkkitehtonisesti komeita monumentteja siinä missä vanhat katedraalitkin, mutta ei Turussa kyllä sikälikään mitään säilytettävää ollut.

Kun juna tulee suoraan Logomolle, on tietysti kätevää kävellä vaikka kirjamessuille. Jätän paikallisen matkailubisneksen mietittäväksi, halutaanko tosiaan, että vieraiden ei tarvitse poiketa kaupungille ollenkaan.

Uppsalan tuomiokirkko on itse asiassa Turun kirkkoa nuorempi, mutta jo alkuaikoina sinne siirrettiin vuonna 1160 kuolleen Eerik Pyhän jäänteet. No, väitetäänhän Turussakin olevan Eerikin lähettilään Henrikin reliikki, mutta on vähän epäselvää, kenen aikalaisen luu se todellisuudessa on.

Uppsalan tiedehistoriasta ei epäilyksiä ole. Carolus Linnaeuksen puutarha on voimissaan. Siellä viljellään edellen samoja – ja v a i n samoja – kasveja kuin professorin omana elinaikana. Läheisestä museosta löytyy myös Anders Celsiuksen omin käsin rakentama lämpömittari.

Celsiushan merkitsi alun perin veden kiehumispisteen nollaksi ja jäätymispisteen sadaksi. Hänen kuoltuaan Linnaeus huomautti, että voisi olla fiksumpaa tehdä päinvastoin. Tätä on mukava pohtia tieteenfilosofisesti.

Yritetään eläytyä 1700-luvun maailmankuvaan. Ilmeisesti taivaita tuijottava tähtitieteilijä Celsius ajatteli, että maailma on sellainen kuin on ja on ikuisesti ollut. Lämpö on lämpöä ja liike on liikettä. Ei tätä tietenkään pidä liioitella. Kyseessä on kuitenkin tutkija, joka ensimmäisenä kiinnitti huomiota Skandinavian maankohoamiseen.

Kasvua ja kehitystä työssään näkevä botanisti Linnaeus tajusi kuitenkin selvemmin, että vaikka todellisuus onkin yksi ja sama, kaikki silti virtaa. Lämpö on liikettä. Mitä vähemmän tapahtuu, sen pienempi on lämpötila.

Carolus Linnaeus oli Valistuksen kiintoisimpia hahmoja. Näin hän kuvasi itseään:

”Linnaeus war intet stor, intet liten, mager, brunögd, lätt, hastig, gick fort, gjorde alt ting promt, tolte ej sent folk, war sensibel, blef snart rörd, arbetade continuerligen, och kunne ej spara sig. Han åt gjerna god mat och drack goda drycker; men war aldrig däruti öfwerflödig. Han brydde sig litet om exterieuren, utan trodde, att karlen borde pryda kläderna, men ej vice versa. Consistorium war ej hans nöje äller gjöromåhl; ty han war till annat slagen och annat tänkte på, än sådane saker, som där förehafwas och algjöras.”