Tiedetoimittajien Huippuvuorten matkalla osa retkeläisistä pääsi tutustumaan myös mursuihin. Alueen naskalihampaat pelastuivat sukupuutolta ja populaatio on kasvanut. Tulevaisuudessa siintää kuitenkin uhkakuvia.
I am the eggman, they are the eggman
I am the walrus, goo goo g’joob goo
goo goo g’joob
(The Beatles, I Am the Walrus)
Lähdin keskiviikkona 8.8.18 klo 8 Huippuvuorten Longyerbyeniltä kolmen kollegani kanssa mursusafarille. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja meri oli peilityyni. Se kuohui valkoisena vain silloin, kun vastaamme ui sata maitovalasta.
Puolen päivän aikoihin veneemme saapui mursujen suosimalle Prins Karl Forlandin –saarelle. Elokuussa suurin osa mursuista suuntaa jo pohjoisemmille vesille, mutta iloksemme huomasimme rannalla viisi kylki kyljessä makoilevaa isohampaista kaveria. Eläimet olivat kuulemma nuoria uroksia, jotka olivat jääneet rannalle viettämään vielä vähäksi aikaa mukavia poikamiespäiviä.
Sitten tapahtui jotain, mikä ainakin oppaamme mukaan on hyvin harvinaista.
Mursut lähtivät ihmissafarille. Ne uivat aivan veneemme viereen meitä ihmettelemään.
Hetki oli epätodellinen. Siihen sopi mainiosti se, että ryhdyimme hyräilemään Beatlesin psykedeelistä I am the Walrus –biisiä ja hieromaan isojen merinisäkkäiden kanssa tuttavuutta.
Mursut kuuntelivat, ehkäpä lievästi kiinnostuneina.
Mursut kävivät sukupuuton partaalla
Mursuja metsästettiin erityisesti mursunluun takia voimakkaasti 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa. 1950-luvun eläimet olivat lähellä kadota Huippuvuorilta kokonaan. Laji rauhoitettiin vuonna 1952, kun jäljellä oli enää vain muutama yksilö.
Rauhoituksen jälkeen mursujen määrä nousi kolmessakymmenessä vuodessa noin sataan yksilöön, todennäköisesti osittain myös alueelle Novaja Zemljan pohjoispuolelta vaeltaneiden mursujen takia.
Tämän jälkeen toipuminen on ollut huomattavasti nopeampaa.
Vuonna 2012 alueella tehtiin ilmalaskentoja, joiden perusteella mursuja arvioitiin olevan noin 4000 kappaletta.
Ilmastonmuutos vaikuttaa ravintoon ja lisääntymisalueisiin
Kit M. Kovacs, Jon Aars ja Christian Andersen arvioivat vuonna 2014 julkaistussa tutkimuksessaan (Walrus recovering after 60+ years of protection in Svalbard, Norway. Polar Research 2014. Norwegian Polar Institute) että mursujen määrä kasvaa Huippuvuorilla myös lähivuosina. Ravintoa riittää useammallekin mursulle ja metsästys on tietenkin edelleen kielletty.
Ilmastonmuutos saattaa kuitenkin tulevaisuudessa vähentää mursujen meren pohjasta hankkiman ravinnon määrää. Mursujen pääasiallista ravintoa ovat simpukat, joita ne irrottavat pohjasta isoilla hampaillaan. (Mursut käyttävät hampaitaan myös esimerkiksi naskaleiden tapaan jäälle kiivetessään, hengitysavantojen tekemiseen sekä keskinäiseen välienselvittelyyn. )
Ilmastonmuutos vähentää myös jään ja avoveden kirjomia ympäristöjä. Mursut käyttävät jäälauttoja yleisesti lepo- ja turvapaikkoina.
Erityisesti mursunaaraat, joilla on poikasia, suosivat jäälauttoja ja välttävät maalla sijaitsevia lepopaikkoja, joihin voi kerääntyä myös hyvin paljon mursuja. Massakokoontumisissa on esimerkiksi vaarana, että äkillisissä pakoreaktiossa poikaset tallaantuvat hengiltä.
Tyynenmerenmursujen kanta pudonnut
Soitan syyskuun alussa soitan Tromssaan, Nordisk Polar Instituteen. Biodiversiteetti-osaston tutkimusjohtaja Kit M.Kovacs on palannut juuri pitkältä matkalta Pohjoiselta jäämereltä, missä hän kartoittanut kollegojensa muun muassa valaiden ja mursujen kantoja.
”Mursujen kohdalta lopulliset laskentatulokset eivät ole vielä valmistuneet. Se voidaan kuitenkin sanoa, että Huippuvuorten mursujen määrä ei ole ainakaan laskenut”, Kovacs kertoo.
Siitä, mikä mursujen tilanne on juuri nyt, ei voida kuitenkaan tehdä pitkälle tulevaisuuteen meneviä johtopäätöksiä.
Kovacs mainitsee, että esimerkiksi tyynenmerenmursujen kanta on pienentynyt viime aikoina voimakkaasti, pudotus on ollut muutamassa vuodessa neljännesmiljoonasta 200 000 :een. Syyksi on arvioitu nimenomaan jään väheneminen.
Atlantinmursu (Odobenus rosmarus divergens) ja tyynenmerenmursu (O. r. rosmarus) ovat mursujen heimon ainoan lajin mursun alalajeja. Atlantinmursuja on – hyvin karkean arvioin- mukaan noin 20 000 kappaletta ja hieman isokokoisempia tyynenmerenmursuja siis noin kymmenkertainen määrä.
Niin sanottu laptevinmursu (O. r. laptevi) , joka elää Laptevinmerellä Siperian pohjoisrannikolla, ei mitä ilmeisemmin ole oma alalajinsa vaan tyynenmerenmursun läntisin populaatio.
Älykkäitä ja sosiaalisia eläimiä
Kerron Kit. M.Kovacsille omasta kohtaamisestani mursujen kanssa. Hän ei ota kantaa mursujen musikaalisuuteen. Monia muita vaikuttavia kykyjä mursuilla tuntuu joka tapauksessa olevan:
”Koska mursut ovat maalla liikkuessaan niin kömpelöitä, niin jotkut saattavat luulla eläimiä jopa jotenkin tyhmiksi. Todellisuudessa mursut ovat todella älykkäitä ja erittäin sosiaalisia eläimiä, esimerkiksi keskenään läheistä sukua olevat naaraat ovat tiiviisti yhteydessä toisiinsa. Mursuilla on myös oma kieli, lukemattomia erilaisia signaaleja, joilla ne pystyvät kommunikoimaan keskenään.”
”Tiedämme mursuista kuitenkin äärimmäisen vähän. Mursujen käyttäytymistä on vaikea tutkia senkin takia, koska ne elävät kaukana eristyksissä olevilla saarilla.”
Kit M.Kovacs vertaa mursulaumaa susi- tai leijonalaumaan – älykkyytensä ja myös vaarallisuutensa takia.
”En ikinä menisi esimerkiksi kajakilla veteen, jos lähellä on mursuja. Jos mursu hyökkää silloin, sinulla ei ole kyllä paljoakaan mahdollisuuksia.”
Mursuilla ei ole ihmisen – ja jääkarhun – lisäksi muita luontaisia vihollisia.
Jääkarhutkin jättävät kuitenkin viisaasti ainakin täysikasvuiset mursut rauhaan.