Museokeskus Vapriikin Muinais-DNA: Avain menneisyyteen -näyttely onnistuu kertomaan monimutkaisesta huippututkimuksesta ymmärrettävästi ja jännittävästi. Kesällä 2025 avatussa näyttelyssä pääsee seuraamaan Suomen muinaisten asukkaiden elämää uusimman tieteellisen tutkimuksen keinoin. Samalla selviää, millaisia jälkiä he ovat jättäneet meihin.

Tieteen yleistajuistaminen on tarpeellista, mutta ei aina vaivatonta.

– Siinä on omat haasteensa. Muinais-DNA -tutkimuksessa on paljon sellaista, joka on alan ammattilaisillekin vaikeaa. Kaikille termeille ei ole edes suomenkielisiä sanoja, kertoo tiedeviestintäpalkinnon saanut näyttelyn projektipäällikkö, tutkija, arkeologi Ulla Nordfors.

Muinais-DNA on kuolleiden eliöiden perimäainesta, jota voidaan eristää muun muassa ihmisten ja eläinten hampaista ja luista ja kasvien jäännöksistä. Kun eliö kuolee, DNA alkaa hajota ja sen molekyylit pilkkoutuvat pieniksi pätkiksi.

Pitkälle hajonneen materiaalin käsittely vaatii erityisiä menetelmiä ja erikoislaboratorioita. Näin on saatu talteen kiehtovaa tietoa entisaikojen ihmisistä ja heidän ominaisuuksistaan. Ihmisen perimää on pystytty jäljittämään kymmeniä tuhansia vuosia taaksepäin.

– Muinais-DNA -tutkimus otti ensiaskeleensa vuonna 1984, kun onnistuttiin eristämään kvaggan, sukupuuttoon kuolleen seepralajin DNA:ta. Sen jälkeen on edetty harppauksin.

Parissa vuosikymmenessä muinais-DNA -tutkimuksesta on Nordforsin mukaan tullut tiedemaailman julkkis. Tulokset herättävät huomiota ja saavat paljon medianäkyvyyttä. Suomessakin yleisölle suunnatut seminaarit vetävät salit täyteen.

Muinaisen perimän tutkiminen on osaa laajempaa tutkimusta, arkeogenetiikkaa. Parhaimmillaan se on monitieteistä yhteistyötä arkeologien, geneetikkojen, historiantutkijoiden ja muiden menneisyyttä tutkivien tieteilijöiden välillä.

Ulla Nordforsille myönnetty tiedeviestintäpalkinto koskee juuri moninaisuutta ja monialaisuutta, koko muinais-DNA-näyttelykokonaisuutta. Tämä on Suomessa merkittävä esimerkki siitä, miten modernissa museotoiminnassa voidaan kertoa tutkimuksesta ja tieteestä tavoittaen suuri yleisö. Vapriikin näyttelyä täydentävä Muinais-DNA-tietokirja syventää tutkimustietoa ja toimii myös itsenäisenä teoksena.

Nordforsin ja historiantutkija Maj Meriluodon toimittama Muinais-DNA -kirja (SKS 2025) avaa arkeogenetiikan menetelmiä ja tutkimustuloksia laajalle yleisölle. Kirjassa on uutta tietoa muun muassa Suomen asutushistoriasta, sukulaisuudesta, terveydestä ja ruokavaliosta. Kärryillä pysymistä helpottaa se, että jokaisen luvun lopussa on termejä selittävä sanasto.

Museonäyttelyn ja tietokirjan lisäksi myös podcastit ja luennot tuovat tutkitun tiedon kaiken kansan ulottuville. Ulla Nordfors on antanut aikaansa ja välittänyt tutkimustietoa myös journalisteille antamissaan lukuisissa haastatteluissa.

Emme tule Volgan mutkasta

Muinais-DNA kertoo, että suomalaisten perimä on valtaosin lännestä. Ajatus Volgan mutkasta suomalaisten alkukotina ei siis pidä paikkaansa, vaikka se pesiytyi oppikirjoihin vuosikymmeniksi.

Euroopan koillisnurkan muinaiset asukkaat eivät eläneet eristyksissä, vaan tänne on saapunut väkeä monesta ilmansuunnasta.

– Suomen alueella on asuttu heti jääkauden jälkeen. Geneettisesti nämä ihmiset ovat muistuttaneet muita Euroopan metsästäjä-keräilijöitä. Suomalaisilla on muihin eurooppalaisiin verrattuna enemmän siperialaista perimää, noin kymmenen prosenttia. Tämä perimätyyppi on saapunut Itämeren alueelle noin 3000 vuotta sitten idästä.

Muinais-DNA -näyttely esittelee Isossakyrössä sijaitsevan Levänluhdan vesikalmiston, jonne on vuosina 400–700 haudattu lähemmäs sata vainajaa. Veteen hautaaminen on ollut rautakaudella harvinaista kaikkialla länsimaissa, mikä tekee Levänluhdasta kansainvälisesti tärkeän arkeologisen löydön.

– Vesihaudassa luut myös säilyvät paremmin kuin Suomen happamassa maaperässä. Lähteeseen upotettujen vainajien luista eristetty DNA kertoo geneettisestä taustasta: viidestä tutkitusta neljä muistuttaa perimältään nykysaamelaisia, ja viides vaikuttaa skandinaaviselta.

Suomen alueella on puhuttu monia jo kadonneita kieliä, mutta ajanlaskun alusta lähtien myös suomen ja saamen esimuotoja. Näyttelyssä voi kuunnella näytteitä näistä ennallistetuista muinaiskielistä.

Ulla Nordfors sanoo innostuvansa kaikesta, mitä DNA-tutkimus paljastaa. Esimerkiksi yksi tietty geeni vaikuttaa siihen, miksi joku haisee hieltä, mutta toinen ei. Herkkyys haistaa erilaisia hajuja ja nauttia täysillä kesän kukkien tuoksusta riippuu sekin tietystä geenimuodosta.

Hän kuitenkin muistuttaa, että geenien merkitystä ei pidä ylikorostaa, sillä myös ympäristötekijät vaikuttavat siihen, miten geneettiset alttiudet toteutuvat.

Kasvoennallistukset vetonaula

Näyttelyssä voi tutustua paljon kansainvälistä julkisuutta saaneen Hattulan Suontaan haudan ennallistukseen. Vuonna 1968 löydetyssä haudassa oli naisen vaatteisiin puettu vainaja, joka laskettu pehmeälle höyhenpeitteelle. Mukaan oli laitettu arvokkaita turkiksia ja kaksi miekkaa.

Aluksi hautaa pidettiin naisen miekkahautana, mutta Ulla Nordfors yhteistyökumppaneineen päätti jatkaa haudan tutkimista. Vuonna 2021 selvisi, että vainaja olikin mies, jolla oli ylimääräinen x-kromosomi.

– Haudan varustelu kertoo varhaiskeskiajan sukupuoliroolien joustavuudesta. Henkilö oli hyväksytty ja nautti yhteisössään erityistä arvostusta.

Näyttelyn vetonaula ovat kasvoennallistukset 600-1600-luvuilla eläneistä ihmisistä. Ennallistukset on tehnyt skotlantilainen Hew Morrison pääkallon luuanalyysin ja DNA:n perusteella. Yhdessä kuvassa on 1200-luvulla elänyt sympaattisen näköinen mies, jolla on vaalea iho, siniset silmät ja harmaa parta. Miehen jäännökset löytyivät Nordforsin johtamissa kaivauksissa Pälkäneen Rauniokirkolla.

– Miehen rintakehältä löytyneestä kulleron siitepölystä voi päätellä, että hauta tehty juhannuksen tienoilla. Hän on ollut jollekin tärkeä, sillä kukkia on pitänyt varta vasten poimia hautaan.

Museokävijät pääsevät näyttelyn ajan seuraamaan kahden tutkimushankkeen etenemistä. Toisessa tutkitaan porvoolaisen omakotitalon pihasta löytynyttä kaksoishautaa. Kaksi vainajaa on laskettu matalaan hautaan yhtä aikaa ilman arkkua. Mikä on heidän tarinansa? Selvitystä vailla on myös Kustaa Hiekan kokoelmien muumiokäsi, joka myytiin Hiekalle Kairon basaarissa Faaraon kätenä.