Journalistin ohjeissa vaaditaan toimittajilta totuudenmukaista tiedonvälitystä. Totuudenjälkeiseksi kutsuttuna hybridi-informaation aikakautena journalistisen tiedon haastajiksi ovat nousseet muun disinformaation joukossa uudenlaiset salaliittoteoriat. Kun aiemmin niillä tarkoitettiin huolellisesti valmisteltuja ja perustelluiksi naamioituja väitteitä eliitin salaisista maailmanhallintapyrkimyksistä tai hirmuteoista, nykyisin vaikuttamiseen riittää kylvää epäilyksen siemen julkiseen keskusteluun.
Filosofi Juha Räikkä pohtii uudessa artikkelikokoelmassa salaliittojen yhteisöllistä taustaa:
Uusi salaliittoajattelu on korostuneen poliittista siinä merkityksessä, että väitteisiin suhtautumista ohjaa poliittinen ryhmäidentifikaatio, ei huolellinen arvio niiden totuudenmukaisuudesta.
Sosiaalisen median polarisoimassa maailmassa riittää, että toistaa harhaanjohtavaa väitettä. Riittävällä toistolla ja jankutuksella saa väärään tietoon uskovien määrät kasvamaan. Donald Trump on viljellyt yksittäisiä valheita enemmän kuin kaiken selittäviä salaliittoteorioita.
Toimittajat, tiedetoimittajat ja tieteentekijät puolustavat totuutta
Salaliittoteorioista on julkaistu suomeksi jo monta kirjaa. Hiljattain ilmestyi esimerkiksi Jukka Häkkisen aivotutkimukseen tukeutuva teos Salaliitot ympärilläni – Miksi totuus ei kiinnosta aivojamme? (SKS, 2023). Juha Räikän kirja Salaliittoteorioiden filosofia – Temppeliherroista liskoihmisiin on parisen vuotta vanha (Gaudeamus, 2021). Markus Tiittulan teos Taistelu totuudesta —Mikä salaliittoteorioissa koukuttaa ja miksi ne pitää ottaa vakavasti (Johnny Kniga, 2022) seurasi sitä.
Toimittajilta vaaditaan tarkkuutta ja sinnikkyyttä, jotta politisoituneet epätotuudet saataisiin kitkettyä demokraattisesta diskurssista.
Myös tieteentekijät joutuvat päivittämään tiedotuskeinoja, jos he haluavat saada tietonsa ohi epätieteellisten väittämien viikatteen, jolla pyritään niittämään kannatusta esimerkiksi ympäristön lämpenemisen tai koronarokotusten paranoidille kiistämiselle.
Tiedejournalistien harteille puolestaan jää totuudenmukaisen tieteellisen tiedon välitys yleisöille.
Villit teoriat kiinnostavat – olivat ne totta tai ei
Poliittisimpiin tuoreisiin salaliittoteorioihin kuuluvat yhdysvaltalaiset Pizzagate ja QAnon, joilla on yritetty vakuuttaa varsinkin valmiiksi poliittiseen populismiin langenneita kansalaisia barrikadeille nousemisen tarpeesta. Salaliittoteoria demokraattipäättäjien pedofiiliringistä ei uskottavuudellaan vakuuta, mutta salaliittoteoriaa voi antologian useiden kirjoittajien mielestä kannattaa ilman uskoa sen todenperäisyyteen. Pitää löytää samanmielisten kupla, jota valheeseen tukeutuminen varjelee.
Salaliittoteoriat kyntävät perinteisemmän politiikan peltoa. Sinne väkivaltaiset yksinäiset sudet ja kongressitaloon hyökänneet kapinalliset tulevat salaliittoteoriointiin yllyttäviä populistipoliitikkoja tukeakseen – muka korjaamaan demokratian rippeitä ja tuntemaan näennäistä valtaansa.
Emootiot ohjaavatkin kohti salaliittoteorioihin liitettyä vastuutonta vallankäyttöä, jota kotimainen esimerkki valaisee: perussuomalaisissa pelätään ksenofobista ja rasistista salaliittoteoriaa väestönvaihdosta.
Salaliittoteorioiden politiikat -kirjan toimittajat aloittavat teoksen puhumalla uusista uhkakuvista:
Uhkakuvat salaliittoteorioiden roolista demokraattisten instituutioiden ja puolueettoman [journalismin] eroosion kiihdyttäjänä ovat syventyneet ja laajentuneet merkittävästi 2000-luvulla.
Kirjan toimittajat huolestuvat ”puolueettoman tiedonvälityksen” puolesta, mutta silti olisi parempi puolustaa menetelmiltään objektiivista ja tieteelliseen maailmankuvaan pohjautuvaa journalismia.
Salaliittoteoriat ovat määritelmällisesti valheellisia tai vääristyneitä esityksiä jaetusta sosiaalisesta todellisuudesta, eikä journalismi voi ”puolueettomasti” hyväksyä salaliittoteorioita tai niiden kannattajia tiedollisesti samanveroisiksi kriittiseen ajatteluun perustuvan tiedon rinnalle.
Salaliittoteorioiden kannattajat kokevatkin itsensä ”kriittisiksi” ja ”itsenäisiksi” ajattelijoiksi, koska se puolestaan soveltuu ominaispiirteenä ja niin ikään määritelmällisesti hyödyllisille idiooteille. On yksinkertaisesti kiinni poliittisista päämääristä, mitä salaliittoteoriaa heidän halutaan kannattavan.
Epävarmuuden tunne monimutkaisen ja ristiriitaisen maailman tapahtumavirrassa rasittaa aivoja ja koettelee psykologista sietokykyä. Helpottaa ajatella, että se onkin vain varjoja Platonin luolassa.
