Kävin talvella 15-vuotiaan lapseni kanssa Kansallisteatterin CafÈ Willensaunassa kuuntelemassa Eläinten vallankumous -näytelmän tekijöitä. Ennen esitystä käyty keskustelu oli perin synkeä. Maailma menee yhä orwellilaisempaan suuntaan, todettiin. Yleisökysymyksenä heitin ohjaaja Michael Baranille ja muille keskustelijoille, lavastaja-pukusuunnittelija Tarja Simonelle ja säveltäjä Juhani Nuorvalalle kysymyksen siitä, miten voisin luoda toivoa 15-vuotiaalle avecilleni.
”Toivo on heissä, nuorissa”, puhujat totesivat.
Kotona tyttäreni näpäytti hieman närkästyneesti, että onpa kiva, että te pilaatte kaiken ja delegoitte nuorille asioiden kuntoon laittamisen. En voi väittää hänen olleen väärässä.
Keskustelu on tullut mieleeni monesti, kun pläräilen Instagramia. Koska olen itsekin seksuaalisuudesta kirjoittanut ja siitä kiinnostunut keski-ikäinen nainen, algoritmi tarjoaa minulle monenlaista. Tanssiapplikaatiota, jolla laihtuisin (väsähtänyttä), seksuaalineuvojaa, joka auttaa traumojen purkamisessa (asiaa, mutta ei tarpeen minulle), itsemyötätuntomeditaatioita (hienoa, mutta osaan jo), käsilläseisontaworkshopeja (upeaa, mutta minulle riittää ihan tavallinen jumppa). Kaikista huuruisimmat tarjoukset ovat osastoa ”Kasvun kvanttikoodi” (jonka avulla pääsisin astumaan ”äärettömien mahdollisuuksien virtaan”). Kyynisyys sikseen – itsestään on hyvä huolehtia ja esiäitimme tuskin tätä osasivat, mutta minua silti vaivaa yksi asia. Naisten voimaantuminen on yksilöhanke.
Eronnut nainen tajuaa, että eronneena seksi on parempaa kuin kulahtaneessa avioliitossa, ja keski-ikäinen nainen saa helposti seksiä. Tästähän saa oivaa somesisältöä. Hyvä niin, mutta entä sitten? Hyvä seksielämä tuottaa onnellisuutta ja energisoi, mutta mihin käytämme tuon energian? Uusiin instastooreihin ja webinaareihin, jossa jauhamme yhä uutta tarinaa itse itsestämme. Onko ”äärettömien mahdollisuuksien virta” lähinnä kasvava someyleisö klikkaamassa meemejä, joissa siteeraamme itse itseämme?
Keski-iässä moni myös haluaa hypätä oravanpyörästä. Somessa onnellista elämänmuutostaan mainostavat tavallisesti ihmiset, joilla on ollut rahaa suureen muutokseen. Omassakin tuttavapiirissäni on naisia, jotka kehuvat, että kylläpä helpotti, kun aloin vapaaksi kirjailijaksi. Se, että näillä riskinottajilla on joko rahaa valmiiksi tai rinnalla varakas puoliso, unohtuu helposti näistä avauksista. ”Irti rahataloudesta”, julistaa tuttavani, rikkaan suvun jälkeläinen, kauniin omistusasuntonsa, kahden auton ja veneen viereltä. On paljon helpompi henkistyä, kun ei tarvitse elättää ketään. Myös elämän leppoistaminen on yksilöhanke.
Harva käyttää vapautuvan aikansa aktivismiin – koko sana tuntuu hähmäiseltä ja kuuluu nuorisolle. ”Jos et ole liberaali 25-vuotiaana, olet sydämetön, jos et ole konservatiivi viimeistään 35-vuotiaana, olet aivoton” – eikös Winston Churchillkin sanonut näin? (itse asiassa ei). Minusta päättymätön itsensä kehittäminen on itsekkään konservatismin viimeinen ranta – siitä ei valu muille juuri mitään. Feministitutkijat kutsuvat kapitalistista itsensä kehittämistä ”hyödykefeminismiksi” (commodity feminism): siinä naisen voimaantumisen mitta on hänen itsenäisyytensä, jopa itsekeskeisyytensä. Yhteisölliselle toiminnalle jää siinä vähän tilaa.
Halusimme tai emme, valta on edelleen keski-ikäisillä. Me katsomme, miten transihmisten oikeuksia poljetaan, miten Israel kansanmurhaa Palestiinassa, miten Suomen hallitus kirjaimellisesti vie köyhiltä ja antaa rikkaille. Ydinasevarustelu lisääntyy maailmassa, Eurooppa militarisoituu ja rauhasta puhuminen leimataan helposti naiiviksi. Kaikkeen ei voi vaikuttaa, mutta kaikesta voisi puhua. Sen sijaan puhumme päättymättömiin itsetunnostamme – joka on ikävän usein kiinni miesten huomiossa.
Toivoisin, että tässä kaikessa kyse on vain minun algoritmistani, mutta pelkään, että ei ole.
Hyperindividualismi on sosiologiasta tuttu käsite, jolla selitetään aikakauttamme. Perinteiset yhteisöt ovat murtuneet ja nyt kehitämme itseämme yksilöprojekteina. Joukkoliikkeet kuulostavat 1970-luvulta. Muistuttaisin kuitenkin, että joukkoliikkeiden aikana Suomeen mm. saatiin aikaan moderni aborttilaki; aseriisunta eteni ja lopulta kylmä sota loppui. Nyt demokratia heikkenee kaikkialla ja me, äidit ja isät, käytämme ihan liikaa aikaa itsemme pohtimiseen.
Ihminen voimaantuu kyllä onnistuneesta kuntokuurista tai uudesta rakastajasta. Nyt olisi kuitenkin kiire miettiä, miten maailma voisi voimaantua meistä.
