Nyt on oikea aika hakea apurahaa!

Syksyn apurahojen hakuaika on 16.10.–15.11. (Kuva: Shutterstock)

Suomen tiedetoimittajain liiton syksyn kausiapurahojen haku alkaa sunnuntaina 16. lokakuuta. Hakuaikaa on 15.11.2022 saakka. Apuraha ei ole tarkoitettu vain liiton jäsenille, vaan Kopiosto-varoista myönnettäviä apurahoja voivat hakea muutkin tiedeviestinnän alalla toimivat.

Suomen tiedetoimittajain liitto ry myöntää kohdeapurahoja syventävään työskentelyyn, koulutukseen, kokoukseen tai muuhun ammatilliseen tapahtumaan osallistumiseen, työmatkaan tai laitehankintaan.

Kohdeapurahoja voidaan jakaa myös 2–4 hengen pienryhmämatkoille. Kaikki ryhmän jäsenet tekevät omat hakemukset, joissa viitataan yhteiseen matkaan ja mainitaan ryhmän muiden jäsenten nimet. Apurahat ovat aina henkilökohtaisia.

Liitto voi jakaa myös ns. media fellows -apurahoja tieteellisten lehtien toimittajille esimerkiksi lehden kehittämiseen tai harjoitteluun/vierailuun koti- tai ulkomaisen tiedelehden toimituksessa. Myös tutkijoiden viestintäosaamisen laajentamista työharjoittelussa voidaan tukea. Apurahaa on myönnetty esimerkiksi toimittajan tai tiedottajan osallistumiseen tutkijaryhmän työhön ja viestintään sekä työkiertoon ja -vaihtoon.

Apurahaa haetaan 16.10.–15.11 tällä lomakkeella.

Emme ota vastaan sähköpostitse tai kirjeitse lähetettyjä hakemuksia. Mikäli koet esim. työnäytteet tai muut lisäliitteet välttämättömiksi, ne voi lähettää sähköpostilla: toimisto@tiedetoimittajat.fi.

Apurahat ovat verottomia, mutta niistä ilmoitetaan verottajalle. Sen vuoksi hakemuksen pakollisia henkilötietoja ovat viralliset etunimet, henkilötunnus ja kotiosoite. Liiton hallitus päättää apurahoista kokouksessaan joulukuussa, ja apurahat tulevat maksuun ennen joulua.

Tutustu huolellisesti apurahaohjeisiin liiton kotisivujen Toiminta/apurahat ja raportointi-välilehdeltä.

Tekijäinoikeusvarat ovat ”sinun ansaitsemiasi” – Valvo siis etujasi

Apurahat rahoitetaan tekijänoikeuskorvauksilla eli valokopiointi- ja digitaalisen kopioinnin korvauksilla. Tästä syystä liitto suosittaa Kopioston valvontavaltakirjan antamista Suomen tiedetoimittajain liitolle.  Valtakirjan voi antaa useammalle Kopioston jäsenjärjestölle, ja Tiedetoimittajain liitolle se annetaan tiedetoimittaja-ominaisuudessa. Sähköisen valtakirjalomakkeen ja lisätietoja löydät tästä LINKISTÄ. Kirjaudu sisään ja täytä siis lomake ja lähetä se sähköisesti ohjeiden mukaan Kopiostoon. Samasta linkistä pääset katsomaan mahdollisia muitakin valtakirjojasi ja saat lisätietoa Kopiosto-valtuuksista.

Uusimmat ajankohtaiset

Tiedeviestintäkongressi etsii tänä vuonna totuutta

Tiedeviestinnän, journalismin ja tutkimuksen eetos on sananvapaudessa ja luotettavassa tiedossa. Miten toimittajat, tutkijat ja tiedeviestijät tavoittavat työssään sen luotettavimman tiedon, jota totuudeksi kutsumme? 11. Kansallisen tiedeviestintäkongressin...

Vaalikokous 20.11. valitsee uusia hallituksen jäseniä

Suomen tiedetoimittajain liitto ry:n sääntömääräinen syyskokous eli vaalikokous pidetään Helsingissä Tieteiden talolla keskiviikkona 20.11.2024 klo 17 alkaen.  Kokoukseen päätteeksi tarjoillaan salaattibuffet.   Ilmoittauduthan ruokahävikin välttämiseksi kokoukseen...

Tiedetoimittajain syksyn apurahahaku alkanut

Tiedetoimittajain apurahahaku 16.10.–15.11.2024 Suomen tiedetoimittajain liiton Kopiosto-apurahahaku alkaa keskiviikkona 16. lokakuuta ja päättyy perjantaina 15. marraskuuta. Apurahoista päätetään hallituksen kokouksessa 13. joulukuuta, ja ne maksetaan saajille vuoden...

Tiedetoimittajat Espoon innovaatioyhteisöön 24.10.

Tervetuloa vierailulle Espoon innovaatioyhteisöön 24.10. klo 10–13 Otaniemeen! Ilmoittautuminen on nyt alkanut. Innovaatioiden kaupallistamisen ja tuotteistuksen haasteet Suomessa ovat olleet voimakkaasti valokeilassa: Miten tuotteistaa ja kaupallistaa innovaatioita...

Nobel-keskustelu Sanomatalossa syventää palkintojen merkitystä

Lämpimästi tervetuloa seuraamaan perinteistä Nobel-keskustelua, joka järjestetään Sanomatalon Mediatorilla torstaina 24.10.2024 klo 17–18.30. Tilaisuutta voi seurata myös suorana lähetyksenä verkossa osoitteessa hs.fi. Tilaisuuden asiantuntijapaneelin kokooonpano...

Tiedetoimittajien uratarinat

Ei tuloksia

Hakemaasi sivua ei löytynyt. Yritä muuttaa hakuasi, tai käytä yläpuolella olevaa navigointia löytääksesi kirjoituksen.