Odottaako työ tekijäänsä? – Hae liiton apurahaa

Suomen tiedetoimittajain liiton kevään kausiapurahojen haku on käynnistynyt. Hakuaika on 16.3.–15.4.2021. Apuraha ei ole tarkoitettu vain liiton jäsenille, vaan Kopiosto-varoista myönnettäviä apurahoja voivat hakea muutkin tiedeviestinnän alalla toimivat.

Suomen tiedetoimittajain liitto ry myöntää kohdeapurahoja syventävään työskentelyyn, koulutukseen, kokoukseen tai muuhun ammatilliseen tapahtumaan osallistumiseen, työmatkaan tai laitehankintaan. Kohdeapurahoja voidaan jakaa myös 2–4 hengen pienryhmämatkoille. Kaikki ryhmän jäsenet tekevät omat hakemukset, joissa viitataan yhteiseen matkaan ja mainitaan ryhmän muiden jäsenten nimet. Apurahat ovat aina henkilökohtaisia.
Liitto voi jakaa myös ns. media fellows -apurahoja tieteellisten lehtien toimittajille esimerkiksi lehden kehittämiseen tai harjoitteluun/vierailuun koti- tai ulkomaisen tiedelehden toimituksessa. Myös tutkijoiden viestintäosaamisen laajentamista työharjoittelussa voidaan tukea. Apurahaa on myönnetty esimerkiksi toimittajan tai tiedottajan osallistumiseen tutkijaryhmän työhön ja viestintään sekä työkiertoon ja -vaihtoon.
Apurahaa haetaan 16.3.–15.4. tällä LOMAKKEELLA.
Emme ota vastaan sähköpostitse tai kirjeitse lähetettyjä hakemuksia. Mikäli koet esim. työnäytteet tai muut lisäliitteet välttämättömiksi, ne voi lähettää sähköpostilla: toimisto@tiedetoimittajat.fi.
Apurahat ovat verottomia, mutta niistä ilmoitetaan verottajalle. Sen vuoksi hakemuksen pakollisia henkilötietoja ovat viralliset etunimet, henkilötunnus ja kotiosoite. Liiton hallitus päättää apurahoista kokouksessaan joulukuussa, ja apurahat tulevat maksuun ennen joulua.
Tutustu huolellisesti apurahaohjeisiin liiton kotisivujen Toiminta/apurahat ja raportointi-välilehdeltä.

Tiedetoimittajain liiton apurahoilla on muun muassa autettu maailmaan monenlaisia tietokirjoja.

Vinkkejä viisailta ja konkareilta

Tämän otsikon alta löydät lisää viisaita ja koeteltuja vinkkejä ja neuvoja apurahan hakemiseen. Nämä ohjeet soveltuvat toden totta muillekin kuin tietokirjahankkeita suunnitteleville.
HAAVEISSA TIETOKIRJA? KUINKA TEHDÄ HYVÄ TYÖSUUNNITELMA?
Suomen tietokirjailijat ry:n toiminnanjohtaja Sanna Haanpään vinkkejä tiivistäen:
Kun haet apurahaa tietokirjaan, niin jo työsuunnitelmastasi olisi hyvä käydä ilmi, kenelle kirja on tarkoitettu. Kun teoksen kohderyhmä on mietitty, se auttaa suuntaamaan myös sitä, miten kuvaat työsuunnitelmassa teoksen sisältöä ja rakennetta.
Hyvässä työsuunnitelmassa tuodaan esiin se, mitä uutta kirja tuo jo olemassa olevaan tietokirjallisuuden kenttään. Mitä uutta tietoa tai näkökulmaa kirjassa on tarkoitus esittää, minkä aukon tietokirjallisuudessa tämä kirjaa täyttää? Miksi on tarpeellista, että juuri tämä kirja kirjoitetaan?
Omasta CV:stä ei ole hyötyä, vaan sen kertomisella tiiviisti, miksi juuri sinä olet hyvä kirjoittamaan tietokirjan tästä aiheesta. Kuvaa työsuunnitelmassa teoksen sisältöä, jota voit kuvata joko synopsiksessa tai asiasanoilla tai esimerkiksi luettelossa keskeisistä aihealueista.
Koska apurahaa ei myönnetä kirjoitustyöstä aiheutuviin kuluihin, älä myöskään erittele niitä työsuunnitelmaan.
TÄSMÄVINKKI SANNALTA: “Kun olet kirjoittanut työsuunnitelman, lue se vielä lopuksi ja arvioi sen sisältöä hakemuksen lukijan kannalta.”
LUE LISÄÄ: https://www.suomentietokirjailijat.fi/yhdistys/faktahommissa-blogi/vinkkeja-apurahahakuun-panosta-hyvaan-tyosuunnitelmaan.html
 

Tekijäinoikeusvarat ovat ”sinun ansaitsemiasi” – Valvo siis etujasi

Apurahat rahoitetaan tekijänoikeuskorvauksilla eli valokopiointi- ja digitaalisen kopioinnin korvauksilla. Tästä syystä liitto suosittaa Kopioston valvontavaltakirjan antamista Suomen tiedetoimittajain liitolle.  Valtakirjan voi antaa useammalle Kopioston jäsenjärjestölle, ja Tiedetoimittajain liitolle se annetaan tiedetoimittaja-ominaisuudessa. Sähköisen valtakirjalomakkeen ja lisätietoja löydät tästä LINKISTÄ. Täytä siis lomake, printtaa, allekirjoita ja postita osoitteella: Suomen tiedetoimittajain liitto, Salo IoT Campus, Joensuunkatu 7, 24100 Salo.
 

Uusimmat ajankohtaiset

ILMOITTAUDU NYT: Tiedetoimittajat Espoon innovaatioyhteisöön 24.10.

Tervetuloa vierailulle Espoon innovaatioyhteisöön 24.10. klo 10–13 Otaniemeen! Ilmoittautuminen on nyt alkanut. Innovaatioiden kaupallistamisen ja tuotteistuksen haasteet Suomessa ovat olleet voimakkaasti valokeilassa: Miten tuotteistaa ja kaupallistaa innovaatioita...

Tervetuloa Turun kirjamessujen keskusteluihin ja jäsentapaamiseen

Lähes jokainen suomalainen pelaa jotain pelityyppiä. Digitaalisia pelejäkin pelaa noin 80 prosenttia. Tervetuloa kuuntelemaan pelien ja pelaamisen tutkijoita Turun kirjamessuille perjantaina 4. lokakuuta klo 15–15.30 A-messuhallin Agricola-lavalla. Tiedetoimittajain...

Syksyn tapahtumissa teemoina totuus, innovaatiot ja Nobelit

Tiedetoimittajain liiton syksyn tapahtumakalenteri alkaa täyttyä. Luvassa on niin perinteinen Turun kirjamessujen jäsentapaaminen ja kansallinen tiedeviestintäkongressi, mutta myös aamupäivä innovaatioiden parissa. Lisäksi kannattaa jo nyt laittaa kalenteriin...

Kevään Kopiosto-apurahansaajat on nyt julkistettu

Luovaan työhön tarkoitetut apurahat ovat edelleen kiinnostavin hakukohde, ja siihen myönnettiin jälleen yli puolet kevään koko apurahapotista, 48 000 euroa. Toiseksi suosituin kohde ovat tiedeviestinnän toimissa tarvittavat laitteet, joita tuetaan 10 470 eurolla. Sitä...

Mikä muuttuu mediassa Journalistin ohjeiden uusiutuessa?

Seminaarissa 30.5. luvassa uudistuneita Journalistin ohjeita ja keskustelua journalismin ja viestinnän etiikasta – Mukana mm. Eero Hyvönen, Salla Nazarenko, Jouni Kemppainen, Tiina Raevaara, Elina Grundström... Tervetuloa päivittämään etiikkaosaamistasi...

Valon juhlassa tehtiin historiaa

Tiedetoimittajain vuosipäiväjuhlassa tehtiin historiaa. Meitä oli paikalla ainakin 160 liiton jäsentä; enemmän kuin koskaan aikaisemmin palkintojuhlissamme!   Ravintola Sykkeen sali todellakin sykki, ja puheensorina osoitti, että ihmiset olivat kaivanneet...

Haaveissa kongressi tai pidempi työprojekti?

Etkö ole pitkään aikaan hakenut Tiedetoimittajain liiton Kopiosto-apurahaa – olisiko nyt aika!   Suomen tiedetoimittajain liitto ry myöntää tiedeviestinnän alalla toimiville kohdeapurahoja syventävään työskentelyyn, koulutukseen, kokoukseen tai muuhun...