Puhe ja teksti hallitsevat viestinnän maailmaa, mutta hiljaisuudellakin on tehtävänsä. Ääni tai äänettömyys vaikuttavat kumpikin voimakkaasti ihmisiin, ja tietoa siitä voidaan hyödyntää eri tavoin.

Hiljaisuutta tarkastellaan perinteisesti akustisena ilmiönä, äänten puuttumisena. Hiljaisuus on myös muuta: se on esimerkiksi luonnonrauhaa, joka ei ole varsinaisesti äänetöntä hiljaisuutta.

– Hiljaisuudessa voi kokea yhteenkuuluvuutta toisiin ihmisiin ja sen kautta voi herkemmin havaita myös toisten tunnetiloja. Toisaalta vuorovaikutuksen ilmiönä hiljaisuus saattaa olla eristävää, yliopisto-opettaja, taiteen tohtori Heidi Fast Aalto-yliopistosta toteaa.

Yhteiskunnassa vallitsee vahvat normit siitä, kuinka ihmisten kanssa kommunikoidaan äänillä ja mikäli tavasta poiketaan, pidetään sitä outona. Terveydentilaan liittyvissä diagnooseissa äärimmäinen hiljaisuus voidaan tulkita sairaustilan oireeksi.

Fast selvitti väitöstutkimuksessaan sanattoman äänellisen kohtaamisen merkitystä psyykkistä apua tarvitsevien ihmisten parissa. Ajatus aiheesta syntyi jo parikymmentä vuotta aikaisemmin, kun hän vieraili psykiatrisella osastolla, jossa hänen omaisensa oli hoidossa.

– Kokemus oli pysäyttävä. Ensimmäiseksi kiinnitin huomiota äärimmäiseen hiljaisuuteen, jonka koin puristavaksi ja josta syntyi tunne, että sitä oli vaikea rikkoa. Asia jäi häiritsemään itseäni ja aloin selvittää tutkijan ja taiteilijan työssäni mitä tapahtuisi, jos akuuttiin haavoittuvaan tilanteeseen avautuisi mahdollisuus sanattomaan kommunikointiin.

Vuorovaikutusta ilman puhetta

Psyykkistä tukea tarvitseviin pyritään yleensä saamaan yhteys puhumalla, mikä voi olla kaikille osapuolille hankalaa. Erityisesti potilaiden on usein vaikeaa sanoittaa tunteitaan.

– Tutkimuksissa on todettu, että laulaminen vaikuttaa myönteisesti mielialaan ja erityisesti yhdessä laulaminen. Aiemmin ei juurikaan ole tutkittu, miten aikuisten kanssa voi olla vuorovaikutuksessa ilman sanoja. Käsittelin väitöskirjassani sitä, miten ihmisäänellä voitaisiin kannatella sanatonta vuorovaikutusta tilanteissa, joissa normaali keskustelu ei ole mahdollista. Lähtökohtana oli oma havaintoni, että inhimillisen kärsimyksen ja epätoivon kokemus pakenevat sanoja.

Fast halusi osoittaa, että ihminen ei tipahda vuorovaikutuksen ulkopuolelle, vaikka hän ei pystyisi ilmaisemaan itseään sanallisesti. Tutkija kehitti äänityön menetelmän HUS Psykiatrian suljettujen osastojen sekä avohoitoa saavien potilaiden kanssa työskennellessään. Fast aloitti tapaamisen kertomalla ryhmälle tekevänsä yksinkertaisia ääniä, joihin muut voivat halutessaan vastata. Syntyivät teokset Laulunpesä ja Sairaalasinfonia.

– Minua oli varoitettu, että potilaat voivat olla aivan hiljaa, mutta he lähtivätkin mukaan, se oli hieno tilanne! Aloitimme yhdessä hengittämisestä ja lopulta teimme pitkää hyminää, joka resonoi kehollisesti. Oli upeaa, että vaikeassa tilanteessa olevien kanssa syntyi vuorovaikutus.

Potilaat alkoivat myös kertoa, mitä he kokivat. Monet heistä olivat kehollisestikin sisäänpäin kääntyneitä, mutta tilanteessa avautuivat fyysisesti ja kokivat sen merkitykselliseksi.

Keinoja olla yhdessä

Toisiinsa lomittuvat äänet luovat laajemman kentän ympärillemme ja muistuttavat, ettemme ole yksin. Opettajankoulutuksessa toimiva Fast uskoo, että samaa menetelmää voitaisiin hyödyntää esimerkiksi koulumaailmassa.

– Meillä on valitettavan paljon koulukiusaamista. Koulujärjestelmässä elää edelleen ulossulkemisen ja syrjivän vuorovaikutuksen käytäntöjä. Virittäytyvän vuorovaikutuksen avulla voi tulla kohdatuksi ihmisenä ihmiselle, mikä voisi olla hyväksi kouluympäristössä. Yhteiskunnassa olisi muutenkin tärkeää löytää enemmän keinoja olla yhdessä sen sijaan, että rajoitetaan ja pohditaan miten ja millaisilla sanoilla voi puhua. Taiteelliset käytännöt voisivat tuoda erityisosaamista kommunikointiin, Fast uskoo.

Tutkija on ihmeissään siitä, että Suomessa on innostuttu avokonttorikouluista, joissa oppilaat ja opettajat joutuvat sietämään meteliä tai vaihtoehtoisesti suojautumaan melulta kuulokkeilla.

– Pidän sitä esimerkiksi neuropsykiatrisesti herkkien oppilaiden kohdalla melkein epäinhimillisenä. Kouluilla on toisaalta myös oma vallankäytön historia siinä, mitä suljettujen luokkatilojen sisällä on tapahtunut. Avoimuus ja yhteisöllisyys ovat hyviä asioita, mutta taustalla vaikuttaa oppimiskäsitys, jossa korostuu paine pärjätä häiriötekijöistä huolimatta. Se ei kuitenkaan ole todellisuutta. Tutkittua tietoa on paljon saatavilla, ja silti tehdään tällaisia ratkaisuja, Fast huokaa.

Yliopistolla on puhuttu siitä, mistä voi puhua

Heidi Fastia kiinnostaa äänenkäytön teoreettinen ja sosiaalinen puoli. Sanotaan, että suomalaiset kestävät ja jopa tarvitsevat hiljaisuutta poikkeuksellisen paljon. Pidämme myös siitä, että voidaan olla hiljaa ja rauhassa yhdessä esimerkiksi saunan lauteella.

– Toinen suomalaisiin liitetty stereotypia on, että vähäpuheisina puhutaan mielellään silloin, kun on asiaa. Voi olla, että tämä on muuttumassa. Nykyään tuntuu siltä, että jos joku hakee sanoja, puhutaan päälle, eikä malteta odottaa, Fast pohtii.

Viime vuosina ihmisten sanoja on alettu kahlita ja rajata sitä, mistä voi puhua. Tämä herättää huolta yliopisto-opettajien keskuudessa. Fastin mukaan yhteistyökyky ja erilaisuuden sekä epämukavuuden sietäminen ovat tärkeitä asioita ja siten on välttämätöntä kyetä keskustelemaan eri tavoin ajattelevien ihmisten kanssa. Se on keskeistä myös tieteen tekemisessä.

– Yliopistolla opettajien ja opiskelijoiden parissa tämä on nostattanut keskustelua. Olemme pohtineet käsitettä turvallisemmasta tilasta, ja mitä se olisi. On esitetty, että pitää olla raamit, mistä turvallinen opetustilanne koostuu. Yksi käytäntö on ollut, että opettajat esittävät kurssin alussa turvallisemman tilan periaatteet, ja kertovat, mitä tullaan käsittelemään, joskus myös ikään kuin sisältövaroituksina.

Turvallisuus on tunne ja kehollinen kokemus. Viimeaikaisten tutkimusten perusteella tiedetään, että turvallisuus ei synny sillä, että ihmisiä varoitetaan, päinvastoin, se voi pikemminkin lisätä hermostollista ahdistusta. Turvallisuutta voisi lähestyä myös leikillisyyden ja rohkaisun kautta.

– Pyrimme kiinnittämään opetuksessa huomiota siihen, että voitaisiin puhua monista erilaisista asioista ja että uskallettaisiin olla avoimia. Meillä käsitellään myös historiallisia asioita historiallisesta perspektiivistä, mikä on tärkeää. Varsinkin akateemisissa piireissä ihmisten tulisi olla ennen kaikkea valmiita keskustelemaan.

Nyky-yhteiskunnan epävarmuudet synnyttävät eräänlaista valmiustilaa ja ennakkoluuloja, mitkä seikat sinänsä ruokkivat vihapuhetta.

– Muutokselle on tarvetta ja siinä taiteelliset menetelmät voisivat auttaa. Ylivireystiloihin ja ilmapiireihin voitaisiin päästä käsiksi silloin, kun ei voida keskustella, Fast painottaa.

Toimittaja äänessä – kokeile hymyä

Ihmisen ääni on yhtä tunnusomainen kuin kasvot. Äänessä välittyvät terveydentila, sukupuoli ja tunnetila, kuten vaikka epävarmuus tai innostus. Tunnetilat saattavat tarttua keskustelun osapuoleen samaan tapaan, kuin kasvojen ilmeitä peilataan. Fast on huomannut, että uudessa tilanteessa monet pelkäävät, että oma ääni alkaa väristä, jos jännittää. Sitä voikin olla hankala hallita: pulssi kiihtyy ja kaulalihakset jännittyvät, mikä kuuluu äänen tärinänä ja ilmenee epävarmuutena.

Usein toimittajat tekevät haastatteluja puhelimessa. Joskus voi olla vaikea saada haastateltavaan kontaktia ilman suoraa katseyhteyttä. Se vaikeuttaa kommunikointia, etenkin, jos kyseessä on jollakin tavalla hankala aihe. Haastateltava pitäisi saada yhteistoimintaan, mikä pelkän puheen varassa voi olla vaikeaa.

– Esimerkiksi hymy kuuluu äänestä, siksi ystävällinen ilme ja hymy voivat olla avuksi, vaikka toinen ei sitä näe, Fast huomauttaa.

Toisaalta hiljaisuutta voi myös käyttää eräänlaisena painostuskeinona. Jos itse pitää puheessa taukoa, saattaa toinen kokea painetta täyttää hiljaisuuden ja alkaa puhua.

Äänestä välittyy paljon, vaikka puhelin muuttaa sitä jonkin verran. Ääni on aina kehollinen ja siihen vaikuttaa moni asia. Esimerkiksi kiire kuuluu äänestä, minkä vuoksi kannattaa rauhoittua ennen puhumista.

– Myös puheen rytmi vaikuttaa luotuun tunnelmaan ja se, miten antaa toiselle aikaa puhua, tai millä tavalla puhuu päälle. Haastateltavaakin saattaa jännittää tai hän voi jopa kokea olevansa altavastaajan asemassa, minkä vuoksi kommunikointi tulee vaikeammaksi. Yksi hyvä äänenkäytön tekniikka on hymyillä isosti. Se selkeyttää puheääntä, koska suu on aika auki, kun hymyillään ja hymyileminen tuo rentoutta. Esimerkiksi itse virittäydyn puhumiseen ennen luentoa rauhoittamalla hengityksen ja avaamalla hieman ääntä, jotta siihen saa tuntumaa, Heidi Fast kertoo.