Kirjassa on haastateltu yli 30 terapiassa käyvää tai käynyttä ihmistä. He ovat 23–75-vuotiaita, erilaisia diagnooseja saaneita ja eri puolilla Suomea asuvia, mutta enemmistöltään naispuolisia potilaita tai asiakkaita. Terapiassa käyminen on yleisempää naisilla. Miehet eivät ole yhtä avoimia ja halukkaita kertomaan vaikeuksistaan.

Psykoterapia on kehittynyt lääketieteen ja humanismin ristipaineessa. Siinä on aineksia myös mystisestä ajattelusta. Psykoterapian apu on mysteeri, jota ei pystytä selittämään tieteellisesti. Se on tehokas hoitomuoto mielenterveyden häiriöihin. Se auttaa masennukseen ja ahdistuneisuuteen. Tehokkainta on lääkkeiden ja psykoterapian yhteiskäyttö.

Psykoterapiaa käyttävistä erottuu kolme ihmisryhmää. Heitä ovat mielenterveysongelmista kärsivät. Heillä on muun muassa masennusta, ahdistuneisuutta ja pakko-oireita. Toisena ryhmänä ovat kriisivaihetta läpi käyvät, kuten avioeroa, työttömyyttä tai onnettomuutta kokeneet. Kolmantena ryhmänä erotetaan asiakkaat, jotka haluavat kehittyä ihmisinä.

Kirja kertoo, kuinka terapiaan voi hakeutua, miten terapeutin löytää ja miten siellä kuuluu käyttäytyä. Sen avulla voi hahmottaa, sopisiko terapia minulle. Terapeutti on eri asia kuin ystävä, jolle kertoo huolensa. Terapiasta on hyötyä, kun omat keinot eivät enää riitä.

Nykyiset nuoret ovat rohkeampia hakemaan apua. Terapia ei ole enää häpeällistä. Kelan kuntoutuspsykoterapiaa hakevat yleisimmin 25–35-vuotiaat.

Kirjassa viitataan siihen, miten voi arvioida, kuka tarvitsee psykoterapiaa. Merkittävä hälytysmerkki on halu vetäytyä omiin oloihin. Toinen tuntomerkki on arkisen toimintakyvyn rajoittuminen. Yksinäisyydestä kirjassa on varottavia esimerkkejä. Miten yksinäistä voisi auttaa?
Kirja ehdottaa toimivien ihmissuhteiden luomista.

Lopussa on luettelo nykyisistä mielenterveydenhoidon epäkohdista. Ne eivät ole vain yksilöiden ongelmia vaan kasvava yhteiskunnallinen ongelmavyyhti. Alan tutkimuksesta on huutava pula.