Olisiko heidän pitänyt tietää mitä tekevät?

Vesa Niinikangas

9789513174293_frontcover_final_mediumPalkinnot kertovat aina myös palkitsijasta. Kun kuulin julkistamispäivän aamuna radiosta, että Anne Brunila valitsee Finlandia-palkinnon voittajan, aavistin tuloksen. Brunila on älykkö, joka on menestynyt tutkijana, virkamiehenä ja suuren yrityksen johtajana. Arvelin, että Jussi Valtosen He eivät tiedä mitä tekevät herättäisi hänen kiinnostuksensa, vaikka en ollutkaan lukenut kirjaa siinä vaiheessa. Kirjan luettuani olen sitä mieltä, että hän teki oikean valinnan.
Jussi Valtosen romaani on aikalaiskuvaus, joka pohtii tieteen, teknologian, suurteollisuuden, julkisuuden ja eläinten suojelun ajankohtaisia teemoja. Samalla se on kuvaus ihmisistä, jotka puhuvat toistensa ohi, kilpailevat keskenään, eivät kuuntele toisiaan, kaipaavat toisiaan, menettävät toisensa ja jotka yrittävät selviytyä kaikesta huolimatta.
Heti kun olin lukenut kirjan, kirjoitin siitä pienen arvion Facebookiin. Keskityin siinä kolmen päähenkilön – äidin, isän ja pojan – yhteiseen tarinaan, sillä kirjan muista teemoista – kuten iAm-kokemuslaitteesta, tutkimustiedon kaupallistamisesta, tutkijoiden ja toimintaedellytyksistä Suomessa ja Yhdysvalloissa – oli kirjoitettu jo paljon. Arvioni herätti nopeasti keskustelua, joka osoitti, miten eri tavoin kaunokirjallisuutta(kin) tulkitaan.

Se tavallinen tarina – jos siltä näyttää

Tarinan keskushenkilöt – suomalainen Alina, amerikkalainen Joe ja heidän poikansa Samuel – ovat moniulotteisia hahmoja, ja juuri kun luulee tuntevansa heidät, ilmenee jotakin uutta. Takaumajaksoissa kerrotaan, että Alina ja Joe ovat tavanneet tiedekonferenssissa. Joe on juutalainen ja Alina luterilainen, ja vaikka kumpikaan ei ole uskonnollisesti aktiivinen, uskontojen eroilla tuntuu olevan merkitystä heidän valinnoissaan.
Alina on vanhan isänsä omaishoitaja, ja Joe puolestaan kapinoi isänsä tiukkaa kasvatusta ja ura-ohjailua vastaan. Professori-isän pojasta tuli professori, ja niin pitäisi tämän pojastakin tulla. Joen kapinaan liittyy sekin, että hän purkaa kihlauksensa amerikkalaisen, samasta elämänpiiristä olevan tyttöystävän kanssa, muuttaa Suomeen ja menee naimisiin Alinan kanssa. Joe saa tutkijan paikan uuden kotikaupunkinsa yliopistosta, mutta hän huomaa pian tehneensä suuren virheen. Alina on keskeyttänyt jatko-opintonsa samalla laitoksella, jonka Valtonen kuvaa omiin oloihinsa tyytyväiseksi ja kansainvälisestä tieteestä eristäytyneeksi takapajulaksi.
Samuel syntyy, ja Alina ryhtyy kotiäidiksi. Joe keskittyy työhönsä ja alkaa samalla selvittää mahdollisuuksia palata Yhdysvaltoihin. Alina ei halua jättää isäänsä yksin, ja pari eroaa. Joe muuttaa takaisin kotimaahansa, mutta hän joutuu kovaan kilpailuun tutkijanpaikasta yliopistoissa, ja poissaolo kotimarkkinoilta uhkaa muuttua dismeriitiksi. Joe saa lopulta professuurin, tekee tieteellisen läpimurron silmän näköhermojen tutkimuksellaan ja nousee tutkimusalueensa johtavaksi tutkijaksi. Hän menee uusiin naimisiin, saa kaksi tytärtä, ja samalla hänen kontaktinsa Samueliin katkeaa. Myös Alina menee uusiin naimisiin, ja synnyttää kaksi pikkuveljeä Samuelille.
Samuel pääsee ylioppilaaksi, mutta lupauksista huolimatta isä ei tule juhliin. Samuel masentuu, ei ilmoittaudu ajoissa yliopistoon ja menettää opiskelupaikkansa. Tässä toistuu samanlainen kehitys kuin hänen äidillään eron aikoihin. Äiti kehottaa poikaa menemään töihin, ja lopulta Samuel pääsee tutkimusapulaiseksi suuren yrityksen tutkimuslaitokseen. Hänen matemaattiset lahjansa huomataan, ja hän saa vastuullisia tehtäviä. Eräänä päivänä hänet lähetetään asialle talon kellariin. Samuelin maailma nyrjähtää taas, nyt syynä on se mitä hän näkee kellarissa. Hän huomaa, että rakennuksen ulkopuolella mieltään osoittavat eläinaktivistit ovat oikeassa. Tutkimuslaitos käyttää eläinkokeita yrityksen tuotekehittelyssä, vaikka se on julkisesti väittänyt muuta. Hän irtisanoutuu ja alkaa selvittää internetistä eläinkokeisiin liittyviä keskusteluja ja aktivismia. Samuel on löytänyt aihepiirin, jossa hän haluaa vaikuttaa globaalilla tasolla.
Samoihin aikoihin Baltimoren yliopistossa Joe taistelee tutkimusjulkaisemisen vapauden puolesta. Miljardööri Ted Brownin Free Media hankkii omistukseensa johtavia tiedelehtiä, ja yhtiö alkaa periä maksuja tutkimusartikkeleista myös tutkijoilta, jotka kirjoittavat niitä. Joen mielestä se on väärin, ja hän alkaa organisoida boikottia tutkimustiedon kaupallistamista vastaan. Mutta yksi ja toinenkin tutkijoista huomaa tutkimusrahoituksensa ja uramahdollisuuksiensa heikentyvän boikotin vuoksi. Vähitellen rivit harvenevat, ja Joe jää yksin. Alkaa tapahtua muutakin: Joen työhuoneeseen murtaudutaan, ja hänen tietokoneensa ja huoneensa kalusteita rikotaan. Joen perheen kotitalon pihaan heitetään yöllä eläimen raato.. Silmukka Joen ympärillä kiristyy, ja hänet kutsutaan rehtorin puhutteluun.
Alina soittaa Joelle, että Samuel on pulassa ja että hän on Yhdysvalloissa etsimässä isäänsä. Joe on joutunut yhtäkkiä henkisesti suomalaiseen suonsilmään samalla kun fyysisessä maailmassa kaskasarmeijat vyöryvät kaupungin päälle.

iAm vai Am I?

Joen vanhempi tytär Rebekka menestyy koulussa, ja myös ulkopuoliset huomaavat sen. Hän saa uusia, itseään vanhempia ystäviä, jotka ovat suuresta yrityksestä ja jotka haluavat antaa hänelle kalliita lahjoja. Yksi niistä on iAm, käyttöliittymätön kokemuslaite, joka toimii ajatusten ja assosiaatioiden ohjaamana. Se ei tarvitse näyttöä, sillä se luo silmien eteen virtuaalisen todellisuuden käyttäjänsä elämästä ja luo käyttäjälle hänen kuvittelemansa virtuaalisen todellisuuden. Samalla se korvaa perinteisen tietokoneen ja muuttaa radikaalisti tiedon käsittelemisen ja tuottamisen tapoja.
Lyhyesti sanottuna iAm virtualisoi pääsisäisen elämän. Se on käyttäjänsä kumppani ja laajentaa juuri hänen ainutlaatuista tajuntaansa. Mutta sillä on toinenkin puoli.
Globaalissa kapitalismissa suuriyritykset eivät anna pyyteettömästi iAmin kaltaisia lahjoja. Kokemuslaite tallentaa pilvipalveluun kaiken käyttäjänsä kokeman, kuuleman, puhuman ja näkemän. Lahjan antajien lopullisena tavoitteena on pystyä ajattelemaan kuin Rebekka, joka on ystäväpiirinsä johtohahmo. Rebekka on saanut tehtävän esitellä ystävilleen lahjaksi saamiaan tuotteita, ja iAmin välityksellä lahjan antanut suuryritys on mukana ystävien tapaamisissa.
Joe takavarikoi laitteen tyttäreltään. Hän lukitsee sen työpöytänsä laatikkoon. Kerran ollessaan yksin kotona hän kokeilee sitä ja huomaa pian olevansa pornografisessa kohtauksessa. Laite toimiikin siis alitajunnan ohjaamana, hän huomaa. Joe vaihtaa valikosta toiseen, ja havahtuu lukevansa dokumentteja itsestään. Hän huomaa olleensa jo pitkään eläinaktivistien kohteena. Laite oppii nopeasti Joen ajatusmaailmaan. Hän yrittää pitää taukoa sen käyttämisestä, mutta laite polttaa taskussa. Joe säikähtää: näinkö nopeasti hän on valmis hyppäämään digitalisaation seuraavaan vaiheeseen?
Laitefriikkinä minäkin olin kiinnostunut iAmista. Huomaamaton laite taskuun, piuhat päähän, ja olen kokonaan muissa maailmoissa. Näyttöruutua ja kaiuttimia ei tarvita, sillä kuvat ja äänet virtaavat suoraan tajuntaan. Muut eivät näe mitä näen, mutta he huomaavat poissaoloni, kun en reagoi heidän puheeseensa. Joen kollegat ovat tohkeissaan, kun he kuulevat että laitos saa kokeiltavaksi iAm-kokemuslaitteita. Tutkijat oppivat tekemään laitteella tiedonhakuja, analyysejä ja raportteja, eivätkä he haluaisi enää palata vanhaan. Siinä vaiheessa Joe on sulkenut laitteen ja palannut maailmaan, jota hän pitää reaalisena.
Valtonen on ottanut vapaasti assosioivan ihmismielen ja sijoittanut sen laitteeseen, joka päihittää jo alkumetreillä ihmisen muistojensa, tietojensa ja pelkojensa käsittelijänä ja joka pystyy kriittisellä hetkellä tuomaan hänen silmiensä eteen kaikenlaista digitaalisesti tallennettua itseen tai muihin läheisesti tai etäisesti liittyvää, myös oman tieto- ja kokemuspiirin ulkopuolelta. iAm vaikuttaa tässä suhteessa muutaman digitalisaatio-hypyn ottaneelta Xanadulta.
Wired-lehden kolumnisti ja New York Times Magazinen tiedetoimittaja Clive Thompson kertoo kirjassaan Smarter than you think (The Penguin Press, 2013) entisestä IBM:n tutkijasta Gordon Bellistä, joka tallensi tietokoneille kaiken näkemänsä, kuulemansa ja lukemansa. Vielä valkohapsisena 75-vuotiaana hän kulki kadulla kaulassaan kalansilmäkamera, joka napsi kuvia hänen ympäriltään minuutin välein. Nauhuri äänitti suurimman osan hänen käymistään keskusteluista, ja tietokone tallensi kaikki hänen katsomansa www-sivut, saamansa ja lähettämänsä sähköpostit ja myös kaikki hänen käymänsä puhelinkeskustelut. Bell arveli, että tuon kaiken tallentaminen on laitonta, mutta hän ei piitannut siitä. Toimittajana Thompson merkitsee huolellisesti muistiin haastateltaviensa puheet, mutta myös sen miltä he näyttävät puhuessaan. Bellissä hän kohtasi voittajansa, sillä tämän digitaaliset tallenteet hänestä olivat tuhansia kertoja monipuolisemmat kuin hänen omansa Bellistä.
Thompson kertoo myös oivalluksesta, jonka suurmestari Garry Kasparov teki hävittyään shakkiottelun IBM:n tietokonetta vastaan. Kun hän analysoi tappiotaan, hän tajusi, että keskinäisen kilpailun asemesta ihmisen ja koneen pitää pelata yhdessä toista kone-ihminen-paria vastaan.
Toinen muistihirmu on taiteilija-keksijä Erkki Kurenniemi, jonka suunnittelemia elektronisia musiikkilaitteita, valokuvia, tauluja ja muistivihkoja esittelevä näyttely oli vuosi sitten Kiasmassa. Heurekassakin työskennellyt keksijä on maaninen muistiinmerkitsijä. Hän kirjaa muistiin valokuvina, videoina ja teksteinä kaiken kokemansa, näkemänsä ja kuulemansa.
Bellistä, Kasparovista ja Kurenniemestä ei ehkä olekaan niin kovin pitkä matka iAmiin kuin voisi kuvitella ensi kuulemalta. iAm ei ainoastaan virkistä käyttäjänsä muistia jo tapahtuneesta ja tehdystä, vaan se dokumentoi jatkuvasti hänen elämäänsä, ajatuksiaan ja tekemisiään.

Isän ja pojan pakoreitit leikkaavat toisiaan

Samuelista on tullut kansainvälinen eläinaktivisti. FBI on etsintäkuuluttanut hänet, ja se epäilee että Samuel on sekaantunut isäänsä koskeviin tappouhkauksiin.
Tarina kulminoituu isän ja pojan matkaan toistensa maailmoihin. He eivät matkusta yhdessä, vaan kumpikin pakenee jotakin elämässään tapahtunutta. Aina kun he pysähtyvät, menneisyys avautuu heidän silmiensä eteen, mutta he eivät halua katsoa sitä tai eivät pysty katsomaan. Molemmat ovat luonteeltaan ehdottomia, eivätkä he pysty luonteviin ihmissuhteisiin.
Poika etsii isäänsä, myyttistä sankaria, jota ei ole nähnyt ensimmäisen elinvuotensa jälkeen. Ja lopulta vaikeuksien kautta he kohtaavat. Molemmat olivat pohtineet tapaamista, ja heillä oli vain yksi kysymys: ”Miksi?”.
Olisiko heidän pitänyt tietää, mitä ihmettä he oikein tekevät ja mihin heidän tekonsa johtaisivat?

Yhteiskunta vähät välittää

Isän ja pojan matkan kuvauksena kirja tuo mieleen Robert M. Pirsigin romaanin Zen ja moottoripyörän kunnossapito. Tietokoneiden manuaaleja kirjoittava isä opettaa matkan aikana pojalleen, että maailma ei ole vain ’kyllä’ tai vain ’ei’ vaan se on myös zeniläisittäin jotakin muuta, jota hän kuvaa japanin kielen sanalla ’mu’. On aina olemassa kolmaskin vaihtoehto ja mahdollisuus.
Kerrontatekniikaltaan kirja muistuttaa etäisesti William Faulknerin Villipalmuja: samaa tarinaa kerrotaan uudelleen ja kun kertoja vaihtuu, vaihtuu näkökulmakin. Jokainen muistaa tavallaan, ja vaikka tosiasiat ovat annettuja, kertojat tulkitsevat niitä omaksi edukseen.
Alussa maitsemassani Facebook-keskustelussa tuotiin esille myös Leo Tolstoin Sota ja rauha. Joen tytär Rebekka on kuin tanssiaisissa elämänsä kavaljeeria etsivä Natasha, ja Alinankin hahmon löytää Tolstoin galleriasta. Alinan flegmaattisuus ja epävarmuus on välttämätön vastavoima Joen amerikkalaiselle tiedemiehen varmuudelle, mutta ei riittävä vastavoima, lisäksi tarvitaan Samuel, joka on heitä kumpaakin ja samalla jotakin muuta.
 Joe joutuu omituisen sodan rintamien väliin ja taistelun melskeessä hän pyörii hourupäisenä kuten Pierre Bezuhov Moskovan piirityksessä.
He eivät tiedä mitä tekevät -kirja kertoo maailmasta, jossa lähes kaikki pyrkivät kontrolloimaan muita ja hyötymään muista, jossa lähes kaikki puhuvat lakkaamatta eikä oikeastaan kukaan kuuntele toista. Valmiita vastauksia on tarjolla joka puolella (tässä erityisesti iAm on tehokas), mutta ne rutistuvat muruiksi kuin kuolleet kaskasarmeijat jalkojen alla. Juuri kukaan ei kysy olennaisia kysymyksiä, joiden avulla voisi tulkita vastauksia. Yhteiskunta, jonka Joe uskoi suojelevan elämää ja kansalaisiaan, vähät välittää.
Kirjan keskushenkilöt tulkitsevat tapahtumia omista näkökulmistaan, viitekehyksistään, opinkappaleistaan, uskomuksistaan – kaikesta peritystä, opitusta, itse keksitystä, oivalletusta tai lainatusta. Kullakin vuorollaan ne ovat ’kyllä’, siis tosia. Aivan kirjan lopussa, musertavassa tilanteessa, isä ja poika huomaavat katselleensa ja tulkinneensa samoja ilmiöitä eri suunnista ja sitten yhtäkkiä löytävät yhteyden niiden ja toistensa välillä.
Ihmisistä tässä romaanissa on kysymys, elämästä ja kuolemasta.
Kirjoittaja on entinen Suomen tiedetoimittajain liiton pääsihteeri ja Tiedetoimittajalehden päätoimittaja, joka on nykyisin vapaa kirjoittaja ja retkeilijä.

Suomen Tiedetoimittajain liitto

JULKAISIJA

Suomen tiedetoimittajain liitto ry.
Finlands vetenskapsredaktörers förbund rf.

Tiedetoimittaja-lehti on Kulttuuri- ja mielipidelehtien Kultti ry:n jäsen

TOIMITUS

Päätoimittaja Ulla Järvi

ISSN

ISSN 2242-4237 (Verkkolehti)