Hollantilaisen viestintäkonsultin Peter Vermijin (keskellä) johtamassa sessiossa keskusteluja alustivat yhdysvaltalainen tiedetoimittaja Anne Sasso, saksalainen freelance-toimittaja Kai Kupferschmidt (edessä) ja hollantilainen tiedekirjailija Hans van Maanen (taaempana).
Mediatalot vähentävät henkilöstöään ja freelance-toimittajien markkinat ruuhkautuvat uusista alan toimijoista. Miten riippumattomasti tiedetoimittaja voi enää toimia?
Hollantilaisen viestintäkonsultin Peter Vermijin johtamassa Wearing Many Hats -sessiossa osanottajat saivat arvioida oman toimintansa eettisyyttä valitsemalla puolensa kuvitteellisissa esimerkkitilanteissa. Keskustelun lähtökohtana oli Vermijin äskettäin toteuttama kansainvälinen verkkokysely.
Lähes 400 vastaajalta 53 maasta kerätyt kommentit paljastivat, että rajanveto tiedetoimittamisen ja tiedetiedottamisen välillä on hämärtynyt. Yleisön luottamus tiedeviestintään on vaakalaudalla kun riippumattomaksi itsensä mieltävät mediatalot kopioivat yliopistojen ja tutkimuslaitosten tuottamaa tiedotusmateriaalia sellaisenaan ja entistä useampi tiedetoimittaja freelancereista toimii eräänlaisina kaksoisagentteina, esimerkiksi konsultteina tai PR-tehtävissä tutkimusorganisaatioissa, julkisella sektorilla ja yrityksissä.
Moni tiedetoimittaja työskentelee aktiivisesti alueella, josta hänen odotetaan kirjoittavan lehtijuttuja. Toiminnalta puuttuvat selkeät eettiset säännöt esimerkiksi palkkioiden maksamisesta, ilmaismatkoista ja lahjojen hyväksymisestä.
Voikin kysyä esimerkiksi: Missä määrin kannattaa luottaa ilmastomuutoksesta raportoivaan toimittajaan, joka samanaikaisesti työskentelee ulkopuolisella rahoituksella ilmiötä tutkivassa organisaatiossa? Entä kuinka kriittisesti toimittaja pystyy arvioimaan tutkimusta, jota ei ole hänen mielestään toteutettu riittävän korkeatasoisesti?
Puolella toimittajista intressiristiriitoja
Joka toisella Vermijin kyselyn vastaajista oli kokemuksia omaan työhön liittyvistä potentiaalisista intressiristiriidoista. Vastaajat jakautuivat kahtia myös sen suhteen, olisivatko he valmiita kertomaan lukijoille juttunsa taustalla olevasta ilmaismatkasta tai haastattelisivatko he juttuun omaa asiakastaan. Selkeä enemmistö vastaajista käyttäisi tiedotustilaisuudessa saamaansa vapaalippua suosittuun konserttiin.
Vastaajien näkemyksiin omasta riippumattomuudesta vaikuttavat merkittävästi oma työnkuva, oman toiminnan taloudellinen ympäristö ja se, millaisiin journalistisiin toimintamalleihin he olivat tottuneet.
Kyselyssä erilaisten intressiristiriitojen syntyminen nähtiin väistämättömänä. Mediatalot esimerkiksi ovat entistä haluttomampia maksamaan freelance-toimittajille jutun tekemisestä aiheutuvia matkaja muita kuluja. Lisäksi juttujen kohteet saattavat painostaa freelance-toimittajia julkaisemaan PR-aineistoaan sellaisenaan, muka freelancerin tuottamana juttuna.
Joissakin vastauksissa varoiteltiin myös, että ulkopuoliset tahot eivät saisi puuttua tiedetoimittajien työhön ”talebanmaisella” sääntelyllä.
Raha ratkaisee
Toimittajan omaan riippumattomuuteen ja sen laajuuteen vaikuttaa pitkälti raha, sillä ”toimittajienkin on syötävä ja maksettava laskuja”, kuten eräs vastaaja totesi.
PR-projekteihin tiedetoimittajia houkuttelevat perinteistä toimitustyötä suuremmat ansiot. Merkitystä on lisäksi sillä, onko toimittajalla vakituinen työpaikka mediatalossa vai työskenteleekö hän freelancerina kilpailluilla juttumarkkinoilla. Työsuhteisia toimittajia sitovat selvästi tiukemmat eettiset toimintamallit. Ja toimitustyön eettiset toimintamallit tunnetaan paremmin journalistitaustaisten tiedetoimittajien kuin tutkimusmaailmasta journalismiin siirtyneiden toimittajien keskuudessa.
Toimittajien oman riippumattomuuden arviointia vaikeuttaa kuitenkin se, ettei läheskään kaikilla mediataloilla ole valmiita periaatteita ongelmatilanteita varten. Yksi ratkaisu voisi olla oman toiminnan ja siinä tehtävien valintojen läpinäkyväksi tekemisen tuominen osaksi journalistista ammatti-identiteettiä.
Eri roolit mahdollista yhdistää
Yhdysvaltalainen tiedejournalisti Anne Sasso arvioi tiedetoimittajien pystyvän yhdistämään eri roolinsa, mikäli oman toiminnan rajalinjat ovat tarpeeksi selkeät.
Rajalinjoja voisi tarkentaa sekä oman toiminta-alueen että henkilölähteiden käytön suhteen: Juttuja ei saisi tehdä alueelta, jossa on itse aktiivinen toimija. Vastaavasti lähteiden käytössä toimittajan olisi pidettävä erillään organisaatioiden tiedottajat ja henkilökohtaiset ystävät, eikä ystäviä saisi hyödyntää jutun potentiaalisina lähteinä.
Toimittajan olisi myös tärkeää pyytää apua riippumattomuutensa arvioinnissa. Hyvä arvioija voi olla esimerkiksi oma esimies tai jutun tilannut toimituspäällikkö.
Heikki Kuutti
Kirjoittaja on journalistiikan tutkijatohtori Jyväskylän yliopistossa. Hän on aiemmin työskennellyt toimittajana, tiedotuspäällikkönä ja viestintäalan yrittäjänä.