
Iina Koskinen, Maria Ruuska, Tanja Suni: Tutkimuksesta toimintaan. Tieteentekijän opas viestintään ja vaikuttamiseen. Art House 2018
Tutkimuksen halutaan yhä enemmän vaikuttavan yhteiskuntaan. Ei vain luonnontieteellisten keksintöjen muodossa, vaan myös humanististen tieteiden odotetaan toimivan yhteiskunnallisena muutosvoimana.
Siksi ei enää myöskään riitä, että vain tiedetoimittajat välittävät ja levittävät tieteen tuloksia yhteiskuntaan. Tutkijoiden on itse astuttava ulos kammioistaan ja kerrottava selväsanaisesti ja innostavasti tutkimuksistaan ja perusteltava, miten ne toimivat käytännön tasolla.
Tutkimuksesta toimintaan on tutkijoille suunnattu työkalupakki, joka opastaa, miten viestiä oikealla tavalla oikeille tahoille oikeilla kanavilla. Tahoja ovat media, yritykset, poliittiset päättäjät ja tietysti tieteestä kiinnostuneet maallikot. Kanavia ovat sanomalehtien lisäksi sosiaalisen median kanavat, kuten Twitter ja LinkedIn.
Tärkeässä roolissa ovat sidosryhmät, virkamiehet, päätöksentekijät, järjestöjen edustajat ja kansalaiset. Kirjassa viitataan käsitteeseen yhteiskehittäminen. Tutkija kehittää tutkimusteemoja, tutkimuskysymyksiä ja tutkimuksen lopputuotteiden suunnittelua vuorovaikutuksessa sidosryhmien kanssa.
Esimerkiksi vesistöjen tilan parantaminen tehostamalla ravinteiden kierrätystä onnistuu parhaiten, kun mukaan kutsutaan maanviljelijöitä, vedenpuhdistamoiden edustajat ja elintarviketeollisuuden yritykset, joita ilman ravinteiden kierrätys olisi tehottomampaa.
Näin tutkimuksen yhteiskunnallisen vaikuttavuuden seuraaminen ja mittaaminen on tarkempaa, kun prosessia seuraa useampi silmäpari alusta loppuun.
Kirjassa ei tiedetoimittajista puhuta juuri lainkaan. Kirja kuitenkin herättää kysymyksiä tiedetoimittajien roolista. Tiedetoimittajienhan tehtävänä on ollut kääntää ja välittää tutkijoiden kammioissaan kehittelemät abstraktit teoriat
tavalliselle kansalle näiden omalla kielellä. Mutta jos ja kun tutkijat tekevät tämän itse, tarvitaanko enää tiedetoimittajien ammattikuntaa?