Päätoimittajan työ on muuttunut muun yhteiskunnan mukana. Päätoimittaja ei ole enää pelottava ja etäinen hahmo, vaan toimituksensa kanssa dialogia käyvä sparraaja. Toki päätoimittajan pitää osata hahmottaa kokonaisuuksia ja lehden linja, muttei yksin ja eristyksissä.
Päätoimittaja-kirjassa 17 päätoimittajaa kertoo työstään ja miten heistä tuli päätoimittajia. Lehtiin lukeutuvat esimerkiksi Helsingin Sanomat, Kaleva, Anna, Suomen Kuvalehti, Yle, Hufvudstadsbladet, STT, Maaseudun Tulevaisuus, Kotimaa sekä pieniä paikallislehtiä.
Tässä jo tulee esiin kirjan ongelma: monet kokonaiset genret mielipidelehdistä tiede- ja kulttuurilehtiin jäävät sivuun, vaikka niiden päätoimittajilla varmasti olisi erilainen ja rikastava vinkkeli niin päätoimittajuuteen kuin lehtiinkin, sekä siihen, mistä kirjoitetaan ja miten. Päätoimittaja-kirjan henkilöt tunnetaankin suurista lehdistä.
Sananvapauden voimavarat
Suuret lehdet ovat nykyään eri suunnista tulevien paineiden ja ristiriitojen vedossa, missä päätoimittajan pitää osata taitavasti tasapainoilla. Kaupallisuus, poliitikkojen ja muiden silmäätekevien vaatimukset sekä lehtiä haastava sosiaalinen media tuottavat päänvaivaa etenkin journalistiselle ykkösarvolle, sananvapaudelle.
Jotkut päätoimittajista kritisoivat sananvapaus-sanan holtitonta käyttöä väittämällä, että sananvapauden määritelmiä on yhtä paljon kuin sanankäyttäjiä — etenkin provosoivassa ja kovaäänisessä sosiaalisessa mediassa.
Sananvapauden resursseihin kuuluu myös aika. Nykyään kiireen vuoksi jutut tehdään helposti hutiloiden. Huolellisesti taustoitetut jutut antavat lukijoille enemmän. Turvallisen ilmapiirin luominen toimituksessa on rehellisten juttujen luomisen perusta. Kun toimittaja saa tehdä työtään rauhassa tietäen, että hänellä on lehden tuki takanaan, tuotetaan paremmin harkittua journalismia.
Mainostulot ovat tärkeitä lehdille. Lehtien täytyy silti voida olla avoimia ja pystyä olemaan kriittisiä silloinkin, kun ne käsittelevät jutuissaan mainostajiaan.
Poliitikoilla on nykyään yritysjohtajien tapaan isot esikunnat ja viestintätoimistot itsensä ja julkisuuden välissä, ja he kertovat vain sen mitä halutaan — vallan vahtikoirien hampaat eivät enää saa otetta vallanpitäjistä.
Paikallislehdissä on kotoinen tunnelma vielä globalisaationkin aikoina. Eräs haaveili jo koulunpenkillä omasta lehdestä, ja nyt hän on lehtensä yrittäjä, toimitusjohtaja, päätoimittaja, toimittaja, toimistonhoitaja ja siivooja. Paikallislehtien toimittajat törmäävät usein haastateltaviinsa ja juttujen kohteisiin lähikaupoissa. Vallan vahtiminen on paikallislehdissä helppoa, mutta pienlehtien aika alkaa olla lopussa jo kohonneiden postimaksujen vuoksi.
