Nykymaailman tärkein eloonjäämistaito on lukutaito. Ilman lukutaitoa ihminen on heikoilla yhteiskunnassa. Näin totesi kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon voittaja Iida Rauma palkintojuhlapuheessaan. Lukutaitoinen ihminen on kriittinen ja hankalasti hallittava. Rauman sanat resonoivat tiedetoimittajan mielessä.
Syksyn aikana oman työn ja tekemisen merkityksellisyyttä on pohdittu Tiedetoimittajain liiton tapahtumissa. Elokuisesta Etiikkaseminaaristamme Kotkan Ristiniemessä ympyröin muistiinpanojeni kaksi kysymystä. Miten kirjoittamani juttu vaikuttaa ihmisten elämään? Voisiko tieto olla myös voimaannuttavaa, ei ahdistavaa?
Jututin vähän aikaan sitten muuatta oman alansa poikkeuksellisen tuottoisaa huippuasiantuntijaa, joka painii työkseen erittäin monimutkaisten ja kaikkia ihmisiä koskevien kysymysten parissa.
Häneltä tivataan vastauksia polttaviin kysymyksiin. Suinkaan aina hänellä ei ole tarjota tyhjentävää tai yksioikoista tutkittuun tietoon pohjautuvaa vastausta. Sellainen tilanne voisi turhauttaa tai ahdistaa. Tutkija kuitenkin kertoi, että hän kanavoi tunteitaan työhön. Hän työskentelee, jotta asiat muuttuisivat. Hän on työstään valtavan innostunut.
Kansallisessa Tiedeviestintäkongressissa Tampere-talolla kysyttiin, kenellä on lupa puhua ja kenen taas on suorastaan pakko puhua. Keskustelukulttuuri kärjistyy, ja polarisaatio mainittiin monessa puheenvuorossa. Myös juuri julkaistun Tiedebarometrin mukaan luottamus tieteeseen on edelleen vahvistunut, mutta samalla polarisoitunut.
Tutkimuksen mukaan kaksi kolmasosaa suomalaista ilmoittaa olevansa kiinnostunut tieteestä. Meillä tiedetoimittajilla ja tiedeviestijöillä on suuri, otollinen yleisö. Meidän työmme voi vaikuttaa siihen, millaisia valintoja ihminen elämässään tekee. Voimme tehdä maailman monimutkaisuudesta ymmärrettävämmän, murunen kerrallaan, ja siten ehkä myös vähentää vaarallista, poteroivaa polarisaatiota.
Tieto-Finlandialla palkittu Ville-Juhani Sutinen kertoi Ylen haastattelussa olevansa alati kiinnostunut uusista asioista. Hän sanoi: ”Kun innostun, teen niin pitkälle, ettei kannata olla tekemättä loppuun asti. Lapsenomainen vilpitön innostus auttaa aika pitkälle.”