Suomen tiedetoimittajain liiton julkaisu

Paluu 60-luvulta ‒ Sosiologi Antti Maunu pohtii, miksi juominen Suomessa vähenee

Kuva: Shutterstock

Alkoholinkulutus on Suomessa laskenut 15 viime vuotta. Kuulemmeko kaikuja 1960-luvun Suomesta?

Vuonna 2023 kokonaiskulutus oli 8,7 litraa jokaista 15 vuotta täyttänyttä asukasta kohti. Se on paljon, mutta kulutuksen huippuvuonna 2008 kokonaiskulutus oli yli 12 litraa/asukas.

Viimeksi kokonaiskulutus on ollut alle 9 litraa 1970-luvulla. Siis silloin, kun ravintoloissa sai alkoholia vain ruuan kanssa, Alkoissa ostokset tehtiin tiskin takaa ja vahvan oluen myynti kioskeilla ja huoltoasemilla oli huono vitsi.

Suomalaisen juomisen suuri kertomus oli pitkään kasvutarina. Vuonna 1960 kokonaiskulutus oli alle 4 litraa. Numeroiden pohjalta mielikuva perinteisestä juoposta kansanluonteesta ei saa todisteita. Mutta vuodesta 1960 alkaen kokonaiskulutus kasvoi kutakuinkin yhtäjaksoisesti vuoteen 2008. Tästä alkaen on tasaisesti taannuttu.

Suurimmat kulutuksen kasvukaudet olivat 1970-luvun alku, 1980-luvun loppu sekä 2000-luvun puoliväli. Nämä kaikki olivat myös taloudellisen kasvun kausia. Vuosina 1969 sekä 2004 tehtiin alkoholin saatavuutta helpottavia lakiuudistuksia.

Voisi ajatella, että myös alkoholinkulutuksen laskuun vaikuttavat taloudelliset tekijät. 2008 alkaen on eletty erilaisten finanssi- ja muiden talouskriisien aikaa. Toisaalta alkoholin saatavuutta on viime vuosina helpotettu muun muassa tuomalla väkevämpiä juomia ruokakauppoihin, mutta juominen on silti vähentynyt.

Onkin liian yksinkertaistava selitys, että vain alkoholin tarjonta ja käytettävissä olevat varat määräisivät kansan alkoholikäytön. Suomi ei ole viemäri, joka vetää viinaa niin paljon kuin laki ja rahat sallivat. Juomiseen vaikuttaa yhtä lailla alkoholin kysyntä, siis ihmisten syyt, halut ja tarpeet käyttää alkoholia. Nämä ovat sosiaalisia, kulttuurisia ja psykologisia.

Juomisen kasvukausiin liittyy myös ilmiöitä, jotka vahvistavat alkoholin sosiaalista, kulttuurista ja psykologista merkitystä ihmisten elämässä. Samoin juomisen vähetessä ihmiset pitävät alkoholia aiempaa vähemmän ostamisen ja juomisen arvoisena. Juomisen muuttuva paikka näkyy kulutusluvuissa, mutta se indikoi kokonaisia elämän- ja ajattelutapojen muutoksia.

1960-luku ja karnevaali

1960-luvulla alkoholinkulutus kasvoi, ja todellinen kasvuloikka tapahtui 1970-luvun alussa. Samaan aikaan muuttui moni muu asia. Arkielämä, tapakulttuuri, pukeutuminen ja esimerkiksi sukupuoliroolit vapautuivat ja tasa-arvoistuivat. Samoin vapautuivat ja monipuolistuivat vuorovaikutuksen ja tunneilmaisun tavat. Aiempien sukupolvien elämäntapa nähtiin jäykkänä ja tiukkana, ja siitä pyrittiin aktiivisesti irti.

Juominen oli valmis kulttuurinen keino vapautumiselle. Suomalainen juominen oli perinteisesti karnevaalista, arjesta irtautuvaa, usein hillitöntä irtiottoa jokapäiväisen elämän tavoista ja säännöistä. Tästä syystä juomista paheksuttiin vanhassa Suomessa, sillä se ei tukenut arjen pyhiä arvoja kuten työntekoa ja perhe-elämää. Mutta juomisen karnevalismiin kuului jo vanhassa Suomessa vahva tasaveroisuus. Humalan poikkeustilassa olivat yhtä isännät ja rengit, emännät ja piiat. Tunteensa sopi näyttää niillekin, joita muulloin ei sopinut puhutella.

1960-luvulla tämä sosiaalinen tekniikka tuli hyväksyttäväksi kaikille kansanryhmille ja yhä useampiin tilanteisiin. Karnevaalista tuli salonkikelpoista. Kosteista karnevaalihahmoista kuten Irwinistä tuli uuden ajan lipunkantajia ja koko kansan suosikkeja.

Juomisen sosiaalisia voiteluominaisuuksia hyödynnettiin myös käytännöllisiin tarpeisiin. Suomen historian suurimmat alkoholinkulutuksen kasvuvuodet 1969‒70 ja 1974 olivat myös maaltamuuton vilkkaimpia vuosia. Alkoholin avulla sopeuduttiin ja luotiin uutta elämäntapaa uuteen yhteiskuntaan. Anniskeluravintolat olivat monissa uusissa lähiöissä ensimmäisiä palveluita. Irwinin rallien tahdissa niissä rakennettiin uutta yhteisöä uusien ja tuntemattomien, mutta samassa tilanteessa elävien naapurien kanssa. Toki alkoholista haettiin myös lohtua kotiseudun ikävään, ja senkin näyttämiseen humala tarjosi tien.

1980-luku ja juppiaika

1980-luvun elämäntapaan kuului vauhti, väri ja voima. Olkatoppaukset ja urheiluautot pullistelivat huomiota. Pikaruokailu ja muu kulutus suosivat nopeaa ja kertakäyttöistä. Rahaa ja muita resursseja haalittiin ja ennen kaikkea tuhlattiin surutta.

Tämä näkyi myös ajan juomiskulttuurissa. Ravintolat vapautuivat, niiden määrä lisääntyi ja niistä tuli yhä tärkeämpiä elämäntavan näyttämöitä. After workeille meno töiden jälkeen ja valkoviinilasi katkarapusalaatin kanssa lounaalla olivat merkkejä uudesta, urbaanista elämästä. Diskot, klubit ja suosionsa huipulla olleet suomirock-bändit täyttivät yökerhoja ‒ nekin olivat uusia kulttuuri-ilmiöitä. Karnevaalista tuli tyylikästä ja tyylikkyys oli karnevaalista, yletöntä, tuhlailevaa.

Juominen sopi tähänkin maisemaan erinomaisesti. 1960-luvun liberalismi ja karnevalismi kasvoivat 1980-luvulla uudelle, estetisoidulle tasolle. Alkoholi edusti yhä vapautta ja uutta aikaa, ja lisäksi juomalaatujen ja -tapojen valinnasta tuli yksilöllisen tai ryhmäkohtaisen erottautumisen väline. Samalla kostea karnevaali vakiinnutti paikkaansa yleisenä ja yhtäläisenä kansanhuvina perinteisemmissäkin piireissä.

Juomalaaduissa uutta aikaa edusti olut ja erityisesti keskiolut. Oluen osuus kokonaiskulutuksesta ylitti väkevän viinan ensi kertaa 1980-luvun puolivälissä. Perinteisestä viinamaasta tuli uusi olutmaa. Keskioluesta tuli nuorten kaupunkilaisten suosikkijuoma, kun aiemmin sitä oli pidetty maalaismiesten hieman säälittävänä kurakaljana. Nouseva polvi otti julkista tilaa haltuunsa juomalla siellä keskiolutta ja vaatimalla juomiselleen yhä suurempia vapauksia ravintoloiden, lainsäädännön ja alati muuttuvan tapakulttuurin muutoksilla.

2000-luku ja biletyskulttuuri

2000-luvun yksi sosiaalisesti ja kulttuurisesti näkyvimpiä ilmiöitä oli biletys. Se, mikä oli 1980‒90-luvulla uutta ja erottautuvaa, oli muuttunut koko kansan huviksi. Kaupunkien keskustat olivat täynnä valtavia, satojen asiakaspaikkojen ravintolakomplekseja, joissa juomat ja ihmiset virtasivat juhlistamassa omaa yhdessäoloaan ja tutustumassa toisiin samanhenkisiin. Kaveriporukoiden lisäksi työporukoiden ja asiakastapaamisten pitkistä ja kosteista bilejatkoista tuli maan tapa.

Baareissa ei vain istuttu, vaan tanssittiin, hulluteltiin, huudettiin ja näyttäydyttiin rennon ja sallivan ilmapiirin puitteissa. 2000-luvulla myös arkielämässä, työtilanteissa ja ryhmäliikuntatunneilla alettiin näyttää innostusta, hihkua ja tuulettaa tavoilla, joita 1980-luvulla nähtiin vain tanssilattioilla. Sosiaaliset tavat jatkoivat vapautumistaan ja monipuolistumistaan, ja muutoksen näyttämöitä ja harjoittelukenttiä voiteli yhä alkoholi. Toki varsinaisten bilepaikkojen lisäksi juotiin kodeissa, kaduilla ja puistoissa, sillä julkinen juominen oli vapautettu sakkorangaistuksista 1990-luvulla kuten 1980-luvun liberaalit vaativat.

Alaikäisten nuorten alkoholinkäytön huippuvuodet olivat 1990-luvulla, ja tämän polven aikuistuessa 2000-luvulla kokonaiskulutus nousi huippuunsa. Vuonna 2008 se oli yli 12 litraa/asukas. Tätä suurkäytön sukupolvea, nykyisiä keski-ikäisiä, on sanottu paitsi kosteimmaksi myös liberaaleimmaksi Suomen historiassa. 2000-lukuun kuului suuri suvaitsevaisuus kaikenlaisia ihmisiä ja toimintatapoja kohtaan ‒ sekä aiempien vuosikymmenten usko juomiseen rentouden ja moniarvoisuuden edistäjänä.

2020-luku ja uusraittius

Nykypäivään tultaessa kokonaiskulutus on vähentynyt lähes kolmanneksen 2000-luvun bilevuosista. Tarkoittaako tämä, että vapauden, liberalismin, karnevaalisen hulluttelun ja sosiaalisten siltojen sijaan elämme ja suosimme kuivaa puritanismia, itseemme käpertymistä, kenties konservatismia? Kyllä siltä näyttää.

Tutkimme parasta aikaa kahden kollegan kanssa Helsingin yliopistolla aiemmin juoneiden juomistaan vähentäneiden aikuisten kokemuksia ja motiiveja. Alustavissa havainnoissa toistuu vastaajien pyrkimys elää ja voida paremmin, terveemmin ja puhtaammin, mitä juomisen koetaan uhkaavan. Aikaa ja rahaa halutaan säästää parempiin ja tärkeämpiin asioihin. Keskeistä kaikille tutkituille on oman aidon tunnetilan, mielialan ja kokemusten tarkkailu sekä siitä nauttiminen. Yhä useampi kokee ihmissuhteiden ja vuorovaikutuksen häiriintyvän eikä suinkaan sujuvoituvan vähästäkin juomisesta.

Juomisen sosiaalinen, kulttuurinen ja psykologinen paikka on muuttunut. Se, mikä aiemmin edisti ja auttoi meitä yksilöinä liittymään toisiimme ja luomaan uusia elämäntapoja, onkin muuttunut taakaksi, haitaksi, jopa uhaksi. Siksi juominen vähenee.

Kenties olemme kulttuurina oppineet olemaan sosiaalisia, ilmaisemaan itseämme ja kohtaamaan erilaisuutta selvin päin. Mutta voi olla, että olemme myös vähemmän kiinnostuneita toisista ihmisistä ja etsimme hyvää elämää oman itsemme optimoinnista sosiaalisten suhteiden ja moninaisuuden kustannuksella.

Ainakin olemme omaksumassa jälleen perinteisiä puritaanisia hyveitä karnevalismin sijaan. Aitoutta, puhtautta ja hygieniaa kostean, kehollisen kuohunnan sijaan. Säästämistä ja pidättymistä tuhlauksen sijaan. Omia valintoja ja itsetarkkailua kollektiivisten kokemusten sijaan. Työtä ja tuottavuutta, juhlaan ei ole varaa.

Juominen ei ole muusta yhteiskunnasta erillinen saareke. Samoilla arvoilla esimerkiksi Orpon hallitusohjelma perustelee tiukkaa talouspolitiikkaansa. Nouseva oikeistokonservatismi seilaa kansainvälisestikin samoilla vesillä. Näillä arvoilla raittiusliike sai Suomen kansan ja yhteiskunnan puolelleen jo 1800-luvun lopussa.

Tietenkään emme ole palaamassa 1800-luvulle tai edes 1950-luvulle. Yhteiskunta, kulttuuri ja elämäntapa eivät muilta osin ole samoja eikä se olisi mahdollistakaan. Mutta näyttää siltä, että 1960-luvulta alkanut alkoholin, vapauden, edistyksen ja sosiaalisen tasa-arvon karnevaalinen liitto on purkautumassa.

Kyse ei ole muutoksista vain alkoholin kulttuurisessa paikassa. Todellinen muutos on tapahtunut niissä arvoissa ja ihanteissa, joita vapaa juominen ja kasvava kokonaiskulutus tekivät todeksi puolen vuosisadan ajan. Indikaattorit muuttuvat, koska niiden indikoimat merkitykset muuttuvat.

Teksti: Antti Maunu

Julkaistu

26 touko, 2025

Suomen Tiedetoimittajain liitto

JULKAISIJA

Suomen tiedetoimittajain liitto ry.
Finlands vetenskapsredaktörers förbund rf.

Tiedetoimittaja-lehti on Kulttuuri- ja mielipidelehtien Kultti ry:n jäsen

TOIMITUS

Päätoimittaja Ulla Järvi

ISSN

ISSN 2242-4237 (Verkkolehti)