Suomen tiedetoimittajain liiton julkaisu

Paluu Albaniaan – 32 vuoden jälkeen

Susanna Särkkä oli Tiedetoimittajien liiton matkalla Albaniassa loka-marraskuun vaihteessa 2022. Edellisen kerran hän vieraili maassa vuonna 1990. Kellarista löytyivät vanhat matkadiat ja Kansallisarkistosta reissulta tehty juttu.

Katselen hotellin ikkunasta avautuvaa näkymää Tiranan keskusaukiolle. On lokakuun viimeinen päivä 2022 ja olen tiedetoimittajakollegoideni kanssa juuri saapunut Tiranaan. Tori näyttää hämmästyttävän paljon samanlaiselta kuin runsaat 32 vuotta sitten, jolloin olin edellisen kerran Albaniassa. Asuin jopa samassa hotellissa Tiranassa. Huoneen ikkunakin oli samalle puolelle.

Isolla Skanderbeg-aukiolla ei näy autoja, kuten ei näkynyt vuonna 1990. Syy vain on eri. 32 vuotta sitten Albaniassa yksityisautoilu oli kielletty. Nyt Albaniassa on autoja ruuhkaksi asti, mutta ne häädettiin muutama vuosi sitten Skanderbeg-aukiolta, kun siitä tehtiin kävelyalue.

Jotain on toki muuttunut. Vuonna 1990 kommunistidiktaattori Enver Hoxhan jättimäinen patsas vielä seisoi tukevasti aukiolla. Opiskelijat kaatoivat patsaan helmikuussa 1991.

Muutaman korttelin päässä aukiosta oli pyramidimainen mausoleumi, joka oli pystytetty viisi vuotta aikaisemmin kuolleen Hoxhan pyhätöksi. Se oli yksi kaupungin tärkeimmistä vierailukohteista. Kommunismin kaaduttua mausoleumi ehti toimia jopa Naton tukikohtana Kosovon sodan aikana 1999. Nyt sitä ollaan muuttamassa nuorison it-koulutuskeskukseksi.

Muut lipsuivat, Albanian ote piti

Palataan kevääseen 1990. Albania oli tuolloin stalinismin viimeinen linnake Euroopassa. Maa oli ollut lähes suljettu länsimaisilta vierailijoilta useita vuosikymmeniä. Se oli katkaissut suhteensa Neuvostoliittoon ja myös Kiinaan, joiden kummankin se katsoi lipsuneen ideologiselta polultaan.

Albania oli Euroopan Pohjois-Korea. Sinne oli siis päästävä.

Matkailu oli tiukasti kontrolloitua ja maahan pääsi vain opastetulla ryhmämatkalla. Suomessa ainoa matkanjärjestäjä oli Olympiamatkat, jolla on muutama lähtö vuonna 1990. Kymmenen päivän kiertomatka, jossa oltiin aluksi kaksi päivää Budapestissä, maksoi 4 480 markkaa per henkilö.

Nuorille toimittajille se oli iso raha, mutta vastineeksi pääsimme kiertämään maata, jossa kukaan tietämämme kollega tai tuttu ei ollut käynyt.

Paikallinen opas ja jutun kirjoittaja Susanna Särkkä.

Olympia ohjeisti tarkkaan matkalle lähtijöitä. Aikakauslehtiä ei saa ottaa mukaan. Jos niissä on alusvaatemainoksia, ne takavarikoidaan rajalla. Kaikki englanninkieliset kirjat ja lehdet pitää jättää kotiin. Niiden hallussapito voi johtaa pidätykseen.

Me totta kai salakuljetimme maahan nipun Yleisradion arkistosta kopioimiani, Albanian silloista tilaa käsitteleviä ulkomaisten lehtien artikkeleita.

Tiranan lentokentällä jännitti. Mutta tarkastukset olivat ylimalkaisia, edes matkalaukkuja ei avattu. Olimme vähän pettyneitä!

Vielä Hoxhan elinaikana miesten pitkät tukat ja naisten minihameet olivat ankarasti kiellettyjä myös ulkomaisilta turisteilta. Jos pitkätukkainen mies halusi päästä maahan, hänen oli suostuttava parturin tuoliin lentokentällä.

Skottiviskiä ja kuuntelulaitteita

Silloinen poikaystäväni, nykyinen mieheni Pekka Numminen työskenteli sittemmin kuopatussa Uudessa Suomessa toimittajana. Hän kirjoitti matkastamme jutun, joka julkaistiin kesällä näyttävästi aukeamalle taitettuna.

Numminen suri artikkelissa, että suljetun, tiukan linjan marxismi-leninismille uskollisen valtion eksotiikkaa Albaniasta on enää vaikea löytää. Perusteluna oli se, että hotellimme alakerrassa oli yökerho, jossa sai Johnny Walkeria ja laulusolisti esitti Rolling Stonesin I Can´t Get No Satisfactionia ja muita länsibiisejä.

1970-luvulla rakennettu hotelli Tirana oli kaupungin ainoa turistihotelli, johon kaikki länsimaiset matkaajat majoitettiin. Hotelli oli myös puolue-eliitin suosima juhlimispaikka. Se ehkä selitti yökerhon ja skottiviskin. Tavallisilla kaduntallaajilla ei sinne ollut asiaa.

Kommunismin aikaan jokaiseen hotellihuoneeseen oli kätketty mikrofoni. Niitä ei havainnut, mutta nyt jälkimmäisellä vierailulla näin diktatuurin aikaa esittelevissä museoissa kuvia mitä kekseliäimmistä paikoista, jonne mikrofoneja ujutettiin. Kuvia oli myös hotelli Tiranan kuuntelulaitteista.

Uusi Suomi julkaisi Pekka Nummisen Albania-reportaasin näyttävästi.

Demokratian merkki on Sony

Meillä oli suomalainen matkanjohtajan lisäksi Albaniassa kaksi paikallista opasta, jotka olivat koko ajan ryhmämme mukana. Miehet kertoivat olevansa siviiliammateiltaan englannin opettajia, mutta olimme melkoisen varmoja, että todellinen työnantaja oli Albanian pahamaineinen salainen poliisi Sigurimi.

Oppaat kielsivät meitä poistumasta hotellista itseksemme. Syytä ei kerrottu. Ainakaan se ei ollut rikollisuus, roistojahan ei kommunistisessa ihannemaassa ollut, meille vakuutettiin. Miksi kukaan olisi halunnut mitään, kun valtio antoi kaiken, mitä kansalainen tarvitsi.

Totta kai karkasimme yhtenä iltana ruokailun jälkeen kaupungille. Halusimme puheisiin paikallisten kanssa. Toki tiesimme, että se ei ole helppoa, koska albanialaiset pelkäsivät jutella ulkomaalaisten kanssa. Näyttäytymisestä länsimaisen seurassa saattoi seurata vankilatuomio.

Suuntasimme yliopistolle. Toiveemme oli, että opiskelijoissa olisi kielitaitoista ja uskaliasta väkeä. Pimeässä illassa tärppäsi. Kaksi taloustieteen opiskelijaksi itsensä esittelevää nuorukaista halusi jutella kanssamme, kunhan menemme nurkan taakse.
– Meillä Albaniassa ei ole demokratiaa, onko teillä?
– Joo, on meillä monta puoluetta ja vapaat vaalit, vastasimme.

Kysyimme mikä on asia, jota he haluavat eniten elämässään.
– Sony Walkman, he kertoivat. Siihen aikaan kannettava pieni kasettisoitin oli suurinta hottia länsimaissa.

Olimme olettaneet, että vastaus on sananvapaus, demokratia tai jotain muuta ylevää. Keskustelu loppui, kun uudet albanialaiset ystävämme huolestuivat meitä kyttäävistä siviilipukuisista miehistä.

Kotona Suomessa Numminen laittoi Uuden Suomen juttunsa otsikoksi Demokratian merkki on Sony.

Tuotantoportaassa otsikko vaihdettiin, mutta väliotsikoksi se sai jäädä. Esimiehet pitivät otsikkoa liian rohkeana. Suomettumisen haamu leijaili vielä jopa porvarilehden toimituksessa.

Kauppanäky on tuttu monista sosialistimaista. Tavaraa on, mutta valikoima on kapea.

Johtaja Enver Hoxha oli yleisnero

Ennen toista maailmansotaa Albaniaa hallitsi italialaisten tuella kuningas Zog. Benito Mussolini kuitenkin kaipasi kalpojen kalistelua ja valtasi Albanian 1939. Italialaisten sotaonnen käännyttyä maan miehittävät saksalaiset. Vuonna 1944 partisaanit ajoivat saksalaiset pois.

Vallan kaappasivat kommunistit ja maan johtopaikan vakiinnutti itselleen karismaattinen partisaanijohtaja Enver Hoxha. Opit ja tuki haettiin Neuvostoliitosta.

Kun Nikita Hruštšov tuomitsi stalinismin 1960, se oli Albanialle liikaa. Suhteet Neuvostoliittoon pantiin poikki ja uudeksi tukijaksi löytyi Kiina. Kun Maon kuoleman jälkeen Kiinakin antoi pikkurillinsä kapitalismille, yhteydet siihenkin katkaistiin ja neuvonantajat karkotettiin.

Enver Hoxhan mielestä Albania oli ainoa marxismi-leninismille uskollinen valtio, kaikki muut olivat luopioita. Varsovan liitosta Albania erosi 1968. Maa eristäytyi ulkomaailmasta.

Millaisen johtajan Albania Enver Hoxhasta saikaan. Vuoden 1990 kiertomatkalla meidät vietiin luonnollisesti myös Gjirokastëriin, Hoxhan syntymäkaupunkiin. Hänen kotitalossaan selvisi, että Hoxha oli yleisnero. Kirjahyllyt olivat täynnä hänen kirjoittamiaan teoksia: maanviljelysoppaita, trigonometriaa, historiaa, tähtitiedettä.

32 vuotta sitten tavaraa kuljetettiin eläinten avulla. Tällaiseen näkyyn tosin voi yhä törmätä Tiranan ulkopuolella.

Osa Hoxhan saavutuksista on totta. Hän oli saanut johdettavakseen takaperoisen, sairaan, lukutaidottoman kansan. Ennen sotaa soisen tasangon väestö kärsi malariasta. Vuoristokylien väki oli asunut vuosisatoja sisäsiittoisissa yhteisöissä, joihin oli pesiytynyt kuppa.

Enver sai taudit kuriin ja kansan sivistymään. Kaikilla oli, ainakin periaatteessa, asunto ja työtä.

Saavutuksiaan Albania oli valmis puolustamaan henkeen ja vereen. Kun kiersimme maata, joka puolella oli bunkkereita. Niitä oli kaupunkien keskustoissa, pelloilla, pihoilla. Sotilaskoulutus alkoi jo lastentarhassa ja kouluiässä lapset lähetettiin kerran vuodessa maanpuolustusoppiin. Jos kutsu olisi käynyt, jokainen albanialainen olisi tiennyt, minkä bunkkerin miehittää.

Oppaamme eivät luonnollisesti kertoneet, että Hoxhan määräyksestä Albaniassa vangittiin ja teloitettiin tuhansia toisinajattelijoita.

Osa Hoxha-kylteistä on edelleen paikallaan

Tiet varsinkin maaseudulla olivat suurelta osin kapeita kärrypolkuja, mutta eipä ollut liikennettäkään. Nyt Albaniassa on länsimaiden rahoilla rakennettuja moottoriteitä.

Siellä täällä vuorilla näkyy edelleen valtavia Enver Hoxha -tekstejä, kuin Hollywoodissa ikään. Niiden poistaminen olisi ilmeisesti ollut liian hankalaa. Joillakin vuorilla kirjainten järjestystä on onnistuttu vaihtamaan. Enver muuttuu kätevästi sanaksi never.

Nyt tiedetoimittajien matkalla déjà–vu-kokemukseni oli täydellinen, kun majoittauduimme samaan hotelliin kuin 32 vuotta sitten. Tuloiltana illallinen oli hotellissa ja ruokalistakin oli lähes sama kuin edellisellä matkalla: salaattia ja sitkeää pihviä.

Tiranan Skanderbeg-aukiolla ei näkynyt autoja vuonna 1990. Ei näy nykyisinkään, mutta syy on eri.

Hiukan kummastelin mielessäni, miksi monissa kansainvälisissä matkajutuissa ja oppaissa erinomainen ruoka mainitaan yhdeksi nyky-Albanian houkutukseksi. Seuraavina päivänä albanialaisia herkkuja ja italialaista risottoa maistellessani ymmärsin paremmin, miksi albanialaista postkommunistista keittiötä kehutaan.

Länsitelevisio näkyi Albaniassa

Hoxhan kuoleman jälkeen Albaniassa oli otettu pieniä askelia vapaampaan suuntaan. 1990-luvulle tultaessa kansalaisia ei enää pystytty pitämään täysin eristyksissä.

Monilla oli televisio, joista pystyi seuraamaan Italian ja muiden lähimaiden ohjelmia. Tieto Berliinin muurin murtumisesta oli levinnyt eristyneeseen Albaniaankin.

Numminen lopetti Uuden Suomen juttunsa: ”Muutoksia tapahtuu, mutta niiden on tapahduttava nopeasti. Jos tyytymättömyys kasvaa pelkoa suuremmaksi, Albaniassa alkaa verilöyly.”

Toukokuussa 1990 emme olisi uskoneet, että muutos oli niin nopeaa.

Teksti: Susanna Särkkä

Kuvat: Pekka Numminen

Julkaistu

22 joulu, 2022

Suomen Tiedetoimittajain liitto

JULKAISIJA

Suomen tiedetoimittajain liitto ry.
Finlands vetenskapsredaktörers förbund rf.

Tiedetoimittaja-lehti on Kulttuuri- ja mielipidelehtien Kultti ry:n jäsen

TOIMITUS

Päätoimittaja Ulla Järvi

ISSN

ISSN 2242-4237 (Verkkolehti)