Nimensä mukaisesti kirja tarkastelee populismia kaikilla yhteiskunnan tasoilla ja kaikissa ilmenemismuodoissaan sen historiasta ja eri maista sukupuoleen, mediaan, uskontoon ja tieteeseen asti.

Suurin ongelma populismissa taitaa olla sen määrittelemisen vaikeus. Populismi ei ole, kuten esimerkiksi marxismi, selkeästi rajattu ja kehystetty yhtenäinen ideologia – populismi on pikemminkin prosessi: kuin ameeba se taipuu ja venyy moneen suuntaan ja vaihtaa muotoaan aina tilanteiden mukaan. Näin populismin samastaminen oikeiston kanssa on harhaanjohtavaa. Populismia löytyy yhtä lailla vasemmalta, ja se pystyy periaatteessa kotiutumaan aivan mihin tahansa poliittiseen tai aatteelliseen suuntaukseen ja liikkeeseen.

Kirjan yksi ongelma onkin, että populismia lähestytään niin monen teorian kautta, että lukijan on vaikea saada otetta ja muodostaa kokonaiskuvaa tekstistä.

Tiettyjä peruspiirteitä populismista voi hahmottaa. Jyrkät kahtiajaot, joista toisella puolella on homogeeniseksi määritelty Kansa ja toisella puolella kansasta vieraantunut omaa etuaan ajava Eliitti. Lisäksi muualta tulleet Muukalaiset, kuten maahanmuuttajat, kuuluvat kansanvihollisiin.

Populistien viestintä on sujuvaa vastakkainasetteluilla pelaavaa retoriikkaa, jossa faktoilla on toissijainen rooli, paitsi silloin kun faktat sattuvat hyödyttämään populistia ja tämän pyrkimyksiä.

Populistinen viestintä sai ensimmäisenä merkittävän roolin 1960—1970-luvuilla television tullessa koteihin, mutta varsinaiseen vauhtiin se pääsi Internetin myötä. Ensin se asettui lehtien verkkosivujen kommenttipalstoille, mutta vasta kaikesta sensuurista vapaa sosiaalinen media päästi populistit riehumaan toden teolla, mikä kärjistyy kovaäänisessä vihapuheessa.

Ihme kyllä populistien sujuvan supliikin arvosteluissa harvoin – ei tässäkään kirjassa – viitataan sen vastakohtaan – byrokraattiseen kielenkäyttöön. Se on yhtä valheellista ja manipuloivaa, jopa kierommalla tavalla. Abstrakti kapulakielinen virkapuhe menee tavalliselta kansalta yli ja jotkut uskovat, että virkapuhe liikkuu korkeissa hengen sfääreissä, vaikka näin tuskin on – pikemminkin kyseessä on ovelaa vallankäyttöä.

Tämä koskee tietysti myös tieteellistä jargonia, jolla tutkija yrittää osoittaa tieteellistä ylivoimaisuuttaan. Albert Einstein onkin todennut, että tieteellinen teoria täytyy voida esittää vaikka taksikuskille tämän omalla kielellä. Populistisen kielen hyvä puoli on, että tavallinen tallaajakin ymmärtää sitä.

Kirjasta löytyy kiintoisia kuin tulevaisuutta ennakoivia huomioita. Mitä tapahtuu, kun populistipuolue pääsee kiinni vallankahvaan – alkaako silloin oppositio vastata samalla mitalla, populistisesti?

Populismissa on hyviäkin puolia, kuten vallan turruttaman eliitin aseman kyseenalaistaminen.

Kirjan vahvuuksia on, että se ei mustamaalaa varsinaisia populisteja kaiken pahan aluksi. Kirjan lopussa todetaan, että Ukrainan sodan myötä venäläisiä demonisoidaan kaikilla tahoilla ja vanhaa kristillistä myyttiä hyvän ja pahan vastakkaisuudesta ja taistelusta toitotetaan kaikkialla.

Alkaa näyttää siltä, että pian populismi hallitsee koko maailmaa.