Tiedetoimittajain liiton uratarinat jatkuvat: Ystävä luonnehti Tapani Niemeä aikanaan poropaimeneksi, joka kierteli Turun yliopiston eri laitoksilla ja poimi niistä parhaat palat aiheiksi radio-ohjelmiin. Niemen taival tiedetoimittajana kattaa 1970-luvun lopulla lähtien valtavan määrän eri tieteenalojen artikkeleja, radio-ohjelmia ja tv-tuotantoja. Ura jatkuu edelleen.

 

Teksti: Jukka Nortio

 

– Kun teen tutkijoista juttuja, he ovat aina pääosassa, en minä, Tapani Niemi sanoo.

Poropaimen-nimitys on osuva, onhan Niemi kotoisin Kemijokivarresta Pelkosenniemeltä ja asunut vuoden 1990 alusta alkaen Rovaniemellä. Poropaimenen luonteesta kertoo Tapanin paluu kotiseuduilleen ja työ Lapin Radion vapaana toimittajana.

– Palattuani tajusin, etten tunne Lappia. Ajoin ajokortin ja aloin kiertämään Lapin Radion reportterina parikymmentä vuotta pitkin maakuntaa ainakin miljoona kilometriä.

– Kun vastaan tuli mielenkiintoinen elämänkohtalo, tein pitkiä haastatteluja. Minulla on valtava arkisto elämänkertoja ja teemahaastatteluja. Niiden takana on akateemisesta tutkimuksesta hankkimani teemahaastattelurunko, Niemi sanoo.

 

”Mie olen koulupojasta asti…”

 

Niemi yhdistää tiedemaailman ihmisläheiseen ilmaisuun. Juuret juontavat lukiovuosiin Kemijärvellä, jolloin Niemi paneutui tieteen suuruuksien, kuten Da Vincin, Einsteinin ja Russellin töihin. Samalla hänestä tuli hyvä kirjoittaja. Kirjoittaminen vei hänet Turkuun vuonna 1972 kirjallisuuden opintojen pariin. Biologia olisi kiehtonut enemmän, mutta nippelitietoa vaatinut monivalintakoe ei ollut Niemelle mieleen.

Kirjallisuuden rinnalla Niemi opiskeli sekä teoreettista että käytännöllistä filosofiaa ennen kuin vaihtoi pääaineekseen psykologian. Hän suunnitteli gradua, mutta ohjaaja kuoli tapaturmaisesti. Kohtalo ohjasi Niemen toimittajan töihin.

1970-luvun lopulla Niemi tutustui Yleisradion kokeneisiin tekijöihin Arvi Auvisen ja Matti Ijäksen, jotka ottivat Niemen mukaan radio- ja tv-tuotantoihin.

– Oivalsin tuolloin, että tiedettä voi tehdä myös tiedejournalistina.

Siitä urkeni kuudelle vuosikymmenelle jatkunut toimittajatarina. Niemi ei puhu urasta. Hän kokee, ettei ole rakentanut perinteisessä mielessä uraa.

– Ura kuulostaa liian suureelliselta. Olen ollut akateeminen nomadi, eräänlainen poropaimen tieteen liepeillä.

Niemi muistaa monipuolisistaan työjaksoistaan lämmöllä erityisesti 1980-lukua, joka oli hänen mukaansa freelancerin kulta-aikaa. Hän teki tuolloin valtavan määrän radio-ohjelmia Ylen eri kanaville ja aloitti kirjoittamaan tiedeartikkeleja lukuisiin lehtiin. Niemellä oli 1980-luvulla töitä jopa niin paljon, että välillä tuli uupumus.

– Suomi oli täynnä pankkien ja kauppaketjujen lehtiä. Ne olivat kulttuurilehtiä eivätkä pelkkiä mainoslehtiä. Tein muun muassa Pirkka- ja YV-lehteen kymmeniä tiedejuttuja.

– Kun törmäsimme pyöräilyretkellä ystäväni kanssa Öölannissa Ruotsin tulevaan kuningattareen Sollidenin linnan luona, selvitimme linnan historiaa ja teimme siitä jutun Eeva-lehteen. Vuonna 1983 aloitin tekemään Erä-lehteen juttuja muun muassa erähistoriasta. Viimeinen juttu tulee ensi kesänä.

 

Tiedejournalismia tarinoiden kautta

 

Niemi on pitkään jatkuvasti kehittänyt osaamistaan. Punaisena lankana on ollut tavoite tehdä tiedejournalismia ilman, että se kuulostaa tieteeltä. Tähän päästäkseen hän on hionut muun muassa tarinankerronnan, henkilötarinoiden, kerronnan kielen ja dramaturgian taitojaan.

– Tutkijoiden kielen rakenne on mahdoton kerronnalle. Se täytyy kääntää päälaelleen ja inhimillistää. Tutkija rakastaa neutraalia kieltä, joka on myrkkyä tarinankerronnalle. Tutkija lähtee yleisistä argumenteista, kun tarinassa pitää lähteä yksityiskohdista.

Keskustelumme lopuksi Niemi antaa Tiedetoimittajille kiitoksen siitä, miten tärkeäksi yhdistyksemme on hänelle tullut samalla, kun Lapin Radion kiinteä työyhteisö on hiipunut.

– Tiedetoimittajissa on silmiin pistävää vieraanvaraisuutta. Mutkattomat ja suorasukaiset sosiaaliset suhteet ovat minulle tärkeitä mitä vanhemmaksi tulen.

– Tiedetoimittajien koulutukset ja matkat ovat olleet todella hienoja. Matka Huippuvuorille oli sellainen, minkä jokainen pohjoinen ihminen haluaa tehdä kerran elämässään. Toivon, että yhdistys on jatkossakin yhtä vieraanvarainen ja jatkaa edelleen hienojen koulutusten ja matkojen järjestämistä.