Jos joku on viime kuukausien aikana välttynyt tilaisuuksilta, joiden otsikossa on sana tekoäly, voi onnitella itseään – tai sitten todeta elävänsä jonkinlaisessa umpiossa.
Tekoälystä keskusteltiin myös syyskuun lopulla Viestintäpäivä Plussassa Turun hotelli Kakolassa. Tiedeviestijöiden ja Tiedetoimittajien yhteistyö kannattaa, etenkin asiassa, jossa perinteiset käsitykset tiedontuotannosta tuntuvat murentuvan käsiin. Tekoälyyn kohdistuneet odotukset ovat olleet suuria ennenkin, mutta nyt ne ovat huipussaan – kuten myös pelot.
Miksi tekoälystä, eli käytännössä koneoppimisesta, puhutaan juuri nyt niin paljon? Mikään uusi keksintöhän tekoäly ei ole, sillä historia voidaan ulottaa ainakin 1930-luvulle ja AlanTuringiin asti.
– Laskentateho on yksikertaisesti noussut nyt niin paljon, että koneoppiminen on kehittynyt nyt nopeasti, kertoi Viestintäpäivässä alustanut Jari Björne Turun yliopistosta.
Kyse on kuitenkin vain laskennallisesti tuotetuista ennusteista, joita syvät neuroverkot voivat tuottaa aiempaa tehokkaammin. GPT, generative pre-trained transformer, pystyy pyörittämään useita kertoimia, joiden avulla se ennustaa, mikä sana tulee seuraavaksi tekstiin. Tähän perustuu myös jokaisesta digipalvelusta tuttujen keskusteluagenttien, auttavien bottien toimista. Aika usein osuu oikeaan, mutta usein ei – ja vähänkin hankalampi ongelma kaipaa aina sen ihmiskollegan auttamaan.
Tekoälyn konepellin alle perehtynyt Björne ennustaa, että seuraavassa kehitysvaiheessa tekoäly muuttuu vielä aiempaa ketterämmäksi, käännökset englannista suomeen sujuvammiksi ja keskustelut generatiivisen tekoälyn oikeudellisesta asemasta ja tekijyydestä entistä kiivaimmiksi. Kuka on tekoälyllä tuotetun aineiston tekijä? Miten tekoälyä voi käyttää opetuksessa? Mitä tehdä, kun tekoäly generoi vesileimoja ja muita tekijänoikeuksista ja omistajuudesta kertoneita merkkejä? Nopeaa toimintaa tekijänoikeuksien selventämiseen ei ole luvassa. Painokoneiden keksimisestä meni yli 400 vuotta kunnollisten tekijänoikeuksien saamiseen.
Henrik Rydenfelt aiheutti aivomyrskyn
Varsinaisen päivän aivomyrskyn aiheutti Media & Viestintä -lehden uusi päätoimittaja Henrik Rydenfelt, joka pohti alustuksessaan viestinnän etiikkaa tekoälyn aikakaudella. Taustaltaan Rydenfelt on filosofi, joka on muun muassa perehtynyt median ja viestinnän eettisiin kysymyksiin.
Yksittäisten valintojen ja makrotason regulaatioyritysten sijaan Rydenfelt ohjasi osallistujien katsetta mesotasolle, kysymyksiin siitä, mihin suuntaan käytäntömme kehittyvät ja kuka muutosta ohjaa. Meneillään on jatkuva normien kehittäminen, sillä niiden toimivuutta on jatkuvasti testattava. Luvassa ei siis ole helppoja ja nopeita ratkaisuja, vaikka selkeitä ohjeita moni kaipaakin.
Isompi Rydenfeltin keskusteluun tuoma kysymys koski merkitystä. Mitä sillä tarkoitetaan, jos ja kun tekoäly pystyy tuottamaan jotakuinkin merkityksellistä, ymmärrettävää tekstiä?
Valtava määrä viestintää tuotetaan jo nyt tekoälyn avulla: esimerkiksi urheilun tulosuutiset syntyvät nopeasti, koska kone pilkkoo asiat helposti riittävän pieniksi osiksi. Onko niin, että viestinnän ammattilaisten perustehtävä muuttuukin ennen kaikkea jonkinlaiseksi kuratoinniksi ja merkityksenhuoltoon liittyväksi tehtäväksi? Tätä jäi moni miettimään.
Viestintäpäivä Plussa vietiin tänä vuonna Turkuun. Ensi vuonna tapahtuma on jälleen Oulussa, jossa se on tarkoitus järjestää jatkossa joka toinen vuosi.
Hupeneeko luottamus tekoälyn aikakaudella?
Projektivetoisemman tulokulman digitalisoitumisen ja tekoälynkin nostamiin kysymyksiin toi Sitran Digitaalinen valta ja demokratia – hankkeessa työskentelevä Jukka Vahti. Hankkeessa pohditaan, mitä tapahtuu suomalaisessa luottamusyhteiskunnalle, kun valta näyttää ajautuvan muutaman datajätin käsiin.
Maailman onnellisin kansa luottamusyhteiskunnassa on jo tosin kauan kärsinyt eräänlaisesta luottamuksen ja osallistumisen paradoksista: suomalaisten luottamus instituutioihin on vahvaa, mutta usko omiin vaikutusmahdollisuuksiin ei.
Veikkaan, että luottamus instituutioihinkin on hupenemassa entisestään, kun tekoäly osaltaan murentaa perinteisiä, hyväksi havaittuja tiedontuotantoprosesseja. Rakentavaa keskustelua kaivataan digitaalisesta kansalaisuudesta, toimijuudesta ja yksityisyydestä, mutta miten ja missä sitä pitäisi käydä? Tätä jäi moni miettimään.
