Suomen tiedetoimittajain liiton julkaisu

Saako tiedejournalisti essehtiä? Osa II: Vanhat Lappi-kuvat ajattelevat meissä

Lohen surma- sarjaa varten Tapani Niemi kuvasi kaksi vanhaa miestä halaamassa vieläkin vanhempaa ikipetäjää.

Tiedetoimittajat 3/21-lehdessä pohdin tiedetoimittajan essehtimistä. Näkökulmani keskittyi kerronnan psykologiaan, dramaturgiaan ja kieleen, joihin toimittajat nykyään kiinnittävät vähän huomiota ja käyttävät vain lakonista uutiskieltä. Lohen surma-dokumentti vaati erilaisen kielen lisäksi laajempaa näkökulmaa sisältöön, kontekstiin, joka määrää, miten tulkitsemme faktan ja näemme koko maailman.

Kaksi suomalaista katsoo samaa havaintokohdetta, esimerkiksi virtaavaa vettä, silti he suuntaavat katseensa eri paikkoihin, näkevät eri asioita, nostavat tärkeiksi eri näkökulmia ja tulkitsevat kokonaisuutta eri tavoin. Ei silti voi väittää, että vain toinen on oikeassa.

Media tarkastelee ympäristöä useimmiten niin sanotun yleisen edun kannalta ja painottaa valtion- ja kansantalouden näkökulmaa. Jutun lopussa toimittaja usein kysyy mielipidettä Taavi Tavalliselta. Pinnallinen ele ei syvennä asian ymmärrystä eikä kerro, miten kansalainen kokee ympäristömuutokset.

Minua kiinnosti Lohen surmassa eläytyä syvemmin jokivartisen elämään. Halusin katsoa, miltä jokirakennus ja eläinlajien tuhoaminen sukupuuttoon näyttivät Kemijoen törmältä. Se näkökulma usein unohtui tai se jäi “tärkeiden” näkökulmien katveeseen.

Salakavalat kontekstit

Vuosia sitten ilmestyi kirja Lapin ympäristöongelmista. Luonnontutkija ryttäsi sen konteksti-jankutukseksi. Hän ei ymmärtänyt kontekstin merkitystä. Konteksti on läsnä havainnossa ja tulkinnassa aina, halusi tai ei. Ympäristö ei ole vain luonnontiedettä vaan arvostuksia, valintoja, päätöksiä, eri intressejä. Silmien ummistaminen konteksteille ei tee tutkimuksesta tai journalismista objektiivista.

Kontekstin tunnistaminen on ensimmäinen seikka, mikä tutkijan ja toimittajan pitää selvittää, kun haluaa ymmärtää kulttuurisia ja yhteiskunnallisia ilmiöitä. Ja kontekstin unohtaminen on kaikkien riitojen äiti arkipäiväisissä keskusteluissa ja varsinkin somessa.

1500-luvun puupiirrosten aikaan lohi kasvoi suuremmaksi kuin 1900-luvun alussa, jolloin järjestelmällinen tehopyynti oli jo vaikuttanut lohen perimään. (Kuva Korvan karsinapadolta, Ala-Kemijoelta, T.H. Järvi 1922, Suomen Kalakirjasto Muonio).

Kun lappilainen puhuu lohen palauttamisesta tai uusista voimalaitoksista, hän olettaa kaikkien olevan samaa mieltä taustaoletuksista, joita ei lausu ääneen. Siksi Lohen surma-dokumentissa piiloiset kontekstit ja hämärretyt ideologiat hirvittivät. Kuinka avata ne näkyviksi ilman, että värittyneeksi koettu sana laukaisee kuulijassa primitiivireaktion: kommunistiroikale, viherpiipertäjä!

Ajattelun ja toiminnan kontekstit tiivistyvät Lappi-kuvissa, vaikka sana Lappi tuo mieleen koskemattoman erämaan, puhtaat ilmat ja vedet, siis maiseman, johon eivät etelän inhat juonittelut kuulu, ja ikään kuin Lappi olisi neutraali maaperä tulkinnoille.

Sana Lappi sisältää suman ennakkoluuloja, ideologioita, intohimoja ja konteksteja, ja jokainen uskoo olevansa lapinasioiden asiantuntija vain sen perusteella, että on käynyt vaeltamassa ja istunut tunturihotellin tiskillä pilkkimässä.

Lapissa on monta Lappia, ja jokaisesta Lapista on erilaisia käsityksiä. Lappi-kuvat ovat julkilausumattomia piiloajatuksia, diskursseja, jotka ajattelevat meissä.

Virkamiesten ja poliitikkojen Lappi on ”mahdollisuuksien maa”, joka professori Ilmo Massa kutsuu ryöstötalouden Lapiksi. Turistin Lappi on markkinoinnin luoma illuusio ja retkeilijän Lappi nostalginen, villi erämaa, jota ei koskaan ole edes ollut olemassa.

Puunhalaajien tulkinnat

Kontekstien merkityksen tajuaa kuvasta, jonka otin Lohen surma-sarjaa varten. Kaksi vanhaa miestä halaa vieläkin vanhempaa ikipetäjää. Mitä kuvassa tapahtuu?

Aihe on muodikas, ja moni mies ajattelee vanhusten hurahtaneen ”keski-ikäisten akkojen hullutuksiin”. Nuori tutkija saattaisi mennä toiseen ääripäähän ja tulkita kuvan happamesti. Kaksi valkoista, keski-iän ohittanutta miestä pullistelee patriarkaalisen mieheyden toksisessa myrkytystilassa, vaikka voimat lienevät jo haipuneet. Homma kaipaisi intersektionaalista itsereflektiota.

Kuvan voi tulkita neutraalimmin feministisesti pohtimalla sukupuolen, iän, vallan ja yhteiskuntaluokan merkitystä. Mihin asemaan miesten sukupolvi joutui sodan jälkeen, kun yhtiö ja valtio antoivat tehtäväksi parturoida oman elintilan tunnistamattomaksi? Samalla tuhoutui kokonaisen sukupolven vanhan Lapin osaaminen ja itsekunnioitus.

Perinteinen metsämies ajattelee puunhalaajia katsoessaan, että Metsähallitus ei ole ”hoitanut” puuta, ja nyt se on yli-ikäinen haaska.

Eteläsuomalainen ammattivalokuvaa ihasteli sommitelman kauneutta, ja mystikko aisti puuvanhuksessa ja rujoissa lapinmiehissä ylimaallisia energiavirtoja.

Puupiirros Olauksen teoksesta sisältää tietoa Pohjolan lohiteollisuudesta 1500-luvulla. Saaliit olivat mahtavia, lohta suolattiin tynnyreihin, savustettiin ja yllättäen myös kuivattiin.

Seitsemäs konteksti

Miehet syntyivät luontaistalouteen ja lohenpyytäjien sukuun. Tuon petäjän juurelle he 70 vuotta sitten istuivat syömään eväitä, kun palasivat pyyntiretkeltä. Veneessä oli lohia, harjuksia, siikoja, taimenia, haukia ja ahvenia. Sota oli sodittu ja isä selvinnyt hengissä.

Sitten 1949 jokiyhtiö tappoi valtion tuella vaelluskalat sukupuuttoon ”yhteisen edun nimissä”. Miehet odottivat luvattuja kalakorvauksia 30 vuotta ja saivat ”pajatsorahoja”.

Puuhalaajien kuva jakaa tulkinnat niin paljon, ettei niiden luulisi käsittelevän samaa asiaa. Otan toisen esimerkin. Edes koulutettu tai ”ajatteleva” ihminen ei vapaudu kontekstien pakkopaidasta. Annan kolme tulkintaa. Mitä ne kuvaavat?

Folkloristin mielestä metsästäjä pyytää metsänväeltä riistaa. Psykiatrin mukaan mies on psykoosissa, ja hänen realiteettitestauksensa pettää. IT-konsultti toteaa, että sehän on Nokian insinööri, joka joutuu hoitamaan yhteiskuntasuhteitaan Lapin lomallaan.

Kaikki tulkinnat kertovat miehestä, joka puhuu itsekseen metsässä. Vanhalla ajalla uskottiin haltioihin ja metsänväkeen, joilta ”pyydettiin” (pyytää = pyydystää) apua. Psykoanalyytikot näkevät kaikessa neurooseja, psykooseja ja lapsuuden traumoja. 1990-luvulla Nokia loi ensimmäisen kannettavan kännykän, ja se muutti maailmankuvamme.

Havaitsijan ihmiskuva muotoilee yksinäisestä miehestä maagisen metsästäjän, psykootikon ja huippuinsinöörin. Kun konteksti vaihtuu, ihmiset ymmärtävät asian päinvastaisina – hyväntekijästä tulee riistäjä, luonnon ystävästä ryöstötalouden harjoittaja.

Taistelu ”oikeasta” Lappi-kuvasta

Lapin päättäjän maailmankuva on modernistinen. Hän uskoo tekniseen edistykseen ja jatkuvaan kasvuun. Niiden avulla hän alistaa luonnon. Lisäksi jotkut lappilaiset katsovat maailmaa lestadiolaisesta näkökulmasta. Jumala antoi ihmiselle luvan ottaa luonnonvarat käyttöön. Vain hullu laiminlyö tällaisen tilaisuuden.

Teknistaloudellista ajattelua pidetään itsestään selvänä, realistisena, välttämättömänä, tieteellisenä ja ainoana vaihtoehtona. Harva päättäjä tiedostaa kontekstin olemassaoloa. Lapin entinen maaherra lausui kerran, että Kemijoesta pitää ottaa kaikki tehot irti. Muuan nykyinen kansanedustaja torjuu kritiikin sanomalla, että ei se ole realistista.

Sodan jälkeen valtio patisti miehiä joelta ja erämaista ”oikeisiin töihin”. Kemijoki-varsi haluttiin täyteen tehtaita, ja maatalous piti koneistaa. Murros jakoi maailmankuvat ja elinkeinopolitiikat vanhakantaisiin ja moderneihin. Maakunta rakensi vanhan erämaa-Lapin tilalle uutta teollista Lappi-identiteettiä.

Siksi lohen surma ei ollut tapaturma, kehityksen tahaton uhri, vaan välttämättömyys. Lohi ja vaelluskalat olisivat hidastaneet joen rakentamista ja Lapin modernisaatiota.

20 vuotta sitten kirjoitin kirjan Lapin matkailusta ja annoin haastattelun televisioon. Maakuntajohtajan alaleuka alkoi väpättää, ja hän kysyi Lapin Kansassa, että kenen luvalla annoin valtakuntaan arvioita Lapista. Ilmeisesti hänen mielestään Lapista oli vain yksi oikea arvio, ja siitä saa antaa lausuntoja vain maakuntaliiton johto.

Vaihtoehdottomuuden myytti näkyi myös hyvin, kun haastattelin Kemijoki Oy:n toimitusjohtajaa Lohen surma -dokumenttiin. En kysellyt häneltä turbiineista enkä kilowateista vaan maailmankuvasta. Hän ei ymmärtänyt kysymyksiä vaan toisti yhtiön brändiviestiä. Tuntui kuin keskustelisin levysoittimen kanssa.

Hänen mielestään Kemijoki Oy:n ratkaisut olivat lappilaisille parhaat mahdolliset. Yhtiö tuo työtä, edistystä ja hyvinvointia. Hän sanoi olevansa suuri luonnon ystävä. Siitä huolimatta hänen päätöksensä saattavat tuhota satojen jokivartisten luontosuhteen, kuten kävi edellisten johtajien aikana.

Olaus Magnuksen teos sisälsi väärinymmärryksiä. Roomalainen taiteilija ei itse käynyt Pohjolassa ja teki puupiirrokset Olauksen keromuksen mukaan. Siksi esimerkiksi sukset muistuttivat renessanssi-ihmisen muotikenkiä eikä lylyä ja kalhua

Maailma pitää rakentaa

Lohen surma -dokumenttisarjani käsitteli Kemijoen lohen historiaa tuhannen vuoden ajalta. 1500- ja 1600-luvut poikkesivat melkoisesti nykyajasta, joten historiallisten faktojen kanssa piti olla tarkka ja vielä tarkempi kontekstien.

Historioitsija Mirkka Lappalainen kirjoittaa Smittenin murha -teoksessa, että kaksi oikeudenkäyntipöytäkirjaa 1600-luvulta eivät riitä murhan motiivien ja tapahtumien ymmärtämiseen. ”…koko oikeudenkäynnin ja ylipäätään koko tapahtumakulun voi ymmärtää vain, jos rakentaa sille kontekstin eli maailman ympärille.”

Kustaa Vaasa julisti 1542 erämaat omikseen. Nykykontekstissa se tuntuu todella röyhkeältä ryöstöltä. Mutta 1500-luvun maailmassa sen saattoi ymmärtää. Kustaa oli itsevaltias, joka teki mitä halusi. Alamaisten reaktio kuitenkin kiinnosti kruunua, ja siksi lakia piti noudattaa tai selittää laittomuus parhain päin.

Mirkka Lappalaisen ”maailmaan ympärillä” tarkoittaa sitä, että lohi merkitsi 1500-luvulla toimentuloa, elämänmuotoa ja maailmankuvaa jokivartisille. Se oli vaurauden lähde Ruotsin kruunulle, Pohjolan nousevalle kauppaporvaristolle, Rooman kirkolle, Upsalan ja Turun hiippakunnille sekä lukuisille Suomen heimoille.

Fernand Braudelin mukaan menneisyyden ilmiöt pitää liittää totaalihistoriaan ja tarkastella tapahtumia monella tasolla: pitkä aikaväli ilmentää hitaasti muuttuvia syvärakenteita, lyhyen aikavälin konjunktuurit yhteiskunnan ulkoisia rakenteita ja tapahtumat historian pintaväreilyä. Historia koostuu erilaisista kerrostumista.

”Muutenkin annalistit puhuvat yhteiskuntien valtiollistumisen pitkästä kaaresta. Se on suunnilleen sama ilmiö kuin uudenaikaisen valtiorakenteen syntyminen 1500-luvun Ruotsissa”, historian maisteri ja tiedetoimittaja Jarko von Schöneman sanoo.

”Lohen surullista kohtaloa voi tarkastella seurauksena siitä, että valtiomahti alkaa muodostua vähitellen ja prosessi etenee. Samalla kun valtio vahvistuu ja valtaa uusia alueita, erämaat ja luontokappaleet joutuvat taantumaan.”

Lapista puuttui vastavoima

1500-luvun valtiota ei pidä ymmärtää samalla tavalla kuin nykyään. Esivalta sopii käsitteenä paremmin, siis kruunu, kirkko, voudit, nimismiehet, järjestäytynyt tapa hallita yhteisöjä. Jarkon mukaan Lohen surman ensimmäinen osa kuvaa esivallan ja rahvaan kilpailua samoista resursseista. Kapina ja pakeneminen kuuluivat esivallan etenemiseen kaikkialla Euroopassa. Vähitellen esivalta pääsi voitolle.

Lapin asutuksen kehityksen voi nähdä tässä kontekstissa syntyvän ja vahvistuvan esivallan historiana. Kruunu ja esivalta olivat keskiajalla kaukana. Lappi kuului 1300-luvulla Novgorod-Venäjään. Pähkinäsaaren rauhan raja kulki Laatokalta Kalajoelle, ja sen pohjoispuoli, Oulusta Kemijoelle, kuului Venäjään.

Jarko puhuu myös perspektiiviharhasta. 1500-luvulla koko Suomen alueella asui ehkä vain 300 000 suomalaista ja heistä suurin osa keskittyi Etelä-Suomen rannikkoseuduille. Lapin ensimmäisen asutuslain, Kalmarin plakaatin aikoihin 1673, keminlappalaisia oli vain 600 kaikissa lapinkylissä.

Kun puhumme erämaiden asuttamisesta, satojen neliökilometrien selkoseen tuli vain muutamia perhe- ja pyyntikuntia, siis muutamia ihmisiä, jotka tietysti erämaan asukista näyttivät asutusryntäykseltä.

”Lohen surmassa puhuit myös talonpojan tappoverosta, kun Kaarle-kuningas sääti 50 prosentin veron lohisaaliille. Se oli epäonnistunut kokeilu. Aikaisempaa mallia ei ollut, ja siksi kruunu testasi, millä saisi katettua hallinnon ja sotien aiheuttamia kulut. Kaikkialla Euroopassa oli samanlaisia kokeiluja muun muassa suolan ja villan verottamiseksi. Keskusvallan ja sen vastustajien kiistat Euroopassa jatkuivat 1000-luvulta katkeamatta 1800-luvun loppuun.”

”Esivalta ei koskaan saanut ehdotonta otetta vastustajista. Lapin luonto oli suurin vastus kruunulle. Ilmoille ja lohen nousun vaihteluille eivät ketkään voineet mitään. Ja erämaissa saattoi kalastaa kenenkään tietämättä. Kaikki saalistieto perustui kruunun kalastamojen merkintöihin.”

Tekikö kruunu väärin?

Oikean kontekstin rakentaminen ohjelmaan auttaa vastaamaan kysymykseen, joka heräsi ohjelmasarjan kuuntelijalla. Toimivatko 1500–1900-lukujen esivallat pahantahtoisesti? Kruunu rakensi järjestynyttä yhteiskuntaa, jota kykenisi ohjaamaan virkamiesten avulla. Sen loogisena huipentumana syntyi ajatus tehdä sähköä, joka paransi kaikkien elämää.

Yhteiskunnan vaurauden lisääntyessä vakaus lisääntyisi. Sitten kaikki meni pieleen. Jokainen hyötyi yhteiskunnan järjestäytymisestä ja lopulta sähköstä, mutta edistyksellä oli kova hinta. Jokivartiset ja pyytömiehet kysyivät, että pitikö Kemijoki valjastaa niin raa´asti. Skotlannissa ja jopa Stalinin Venäjällä lohi pelastettiin tuholta.

”Ruotsin maakuntalaki sanoi, että rannan omistaja sai oikeuden kalastaa. Kun tällainen omistusoikeus syntyi, paikan saattoi myydä. Maailma muuttui ja jokivartiset huijattiin myymään veden pudotuskorkeutta. Riittävän moni hyötyi koskikaupoista, ja lopuille tehtiin pakkolunastuksia. Kapitalismi on pirun tehokas järjestelmä.”

Olaus Magnus Gothus vieraili 1519 Tornionlaaksossa ja julkaisi 1555 Roomassa kirjan Pohjoisten kansojen historia. Teos oli ensimmäinen Lapin matkakirja ja vaikutti satoja vuosia Euroopan sivistyneistön lappikuviin. Puupiirrokset ovat tästä teoksesta.

”Järjestelmä perustuu rahaan ja omistamiseen. Kun historian suuri kaari tuottaa lisää organisoitumista, lopputulos seuraa vääjäämättä. Lapissa ei esivallalle ja kruunulle ollut suuria vastavoimia, aatelistoa kuten Skotlannissa”, von Schöneman sanoo.

Miksi suomalaiset päättäjät ihastuivat sodanjälkeisestä lupauksesta ja halveksivat perinteistä elämäntapaa ja ihmisarvoa? Jarko vertaa sitä stalinistiseen suurprojektiin: modernistisen uho, ahneus ja kilpajuoksu, kuka saa kosket omistukseen ja hyötyy itse. Tätä päättäjien rumaa historiaa ei vielä ole kirjoitettu.

Lohen surma ei tarkoittanut vain traagista vaihetta 1948–1949 vaan pitkäkestoista prosessia, joka alkoi asiakirjojen väärennöksistä 1200-luvulla ja jatkuu yhä. Ohjelma ei tällaisen kontekstin vuoksi voi tuomita historiallisesti menneitä polvia. Silti tämäkään ymmärrys ei vapauta yhtiöiden ja valtion toimijoita vastuusta.

Jarko von Schönemanin mukaan lohen historiassa näkyy Euroopan historian suuri linja: yksilön autonomia vähenee suhteessa yhteiskuntaan mutta kasvaa suhteessa luontoon.

Onko radioessee tiedejournalismia?

Tiina Raevaaran mukaan tiedejournalismi ja tieteellinen tutkimus muistuttavat toisiaan. Ne pyrkivät levittämään totuudenmukaista, tarkastettua tietoa. Ne korjaavat virheensä, eivätkä hyväksy plagiointia, valehtelua tai vääristelyä.

Pyrin Lohen surma -dokumentissa pitäytymään mahdollisimman tarkasti tosiasioissa, ja siksi haastattelin tutkijoita, aikalaisia ja luin tutkimuksia. Mutta en jäänyt niihin, koska kuva Kemijoen historiasta olisi jäänyt valjuksi. Tieteessäkin pelkät löydöt ja faktat ovat osa tutkimusta. Ne pitää tulkita, rakentaa kokonaiskuva, konteksti, maailma ympärille.

Raevaara sanoo, että tieteessä ja journalismissa ajatellaan, että tutkija tai toimittaja on parhaimmillaan puolueeton, objektiivinen tiedon välittäjä, joka ei väritä lopputulosta omilla mielipiteillään.

Halusin katsoa historiallisia faktoja jokivarren näkökulmasta, joka oli unohdettu tai vaiettu poliittisista syistä. Modernisti tai uusliberalisti saattaa ajatella, että jokivartisen näkökulma on subjektiivinen. ”Totuus” viihtyy paremmissa salongeissa.

Raevaara sanoo, että journalismissa ja tieteessä joudutaan pitkälti luottamaan tekijöiden etiikkaan. Tarkka valvonta on vaikeaa, ja siksi on tärkeää, että tiedettä ja journalismia tehdään läpinäkyvällä tavalla. Hänen seuraava luonnehdinta miellyttää essehtijää. ”Tiedejournalisti tutkii ja paljastaa väärinkäytökset rahoituksen, vallankäytön ja henkilövalintojen parissa.”

Essehtijälle armoa

Matti Virtanen nosti esille Tiedetoimittaja 3/21:ssa C. Wright Millsin, joka virvoitti mieleni aikoinaan sosiologian luennoilla. Innostuin, että sosiologikin saa mielikuvitella, siis ajatella! Virtasen mielestä dokumentaristi voi essehtiä.

”Minusta ilman muuta voi, kunhan faktat ja niihin pohjautuvat argumentit ovat kohdallaan. (…) C. Wright Millsin mukaan tutkija tarvitsee mielikuvitusta eli monenlaisia tulokulmia tehdessään tutkimusta reaalisesta kohteesta. (…) tiedetoimittaja tarvitsee mielikuvitusta saattaakseen kaiken kertyneen tutkimusmateriaalin mahdollisimman havainnolliseen ja ymmärrettävään muotoon.”

Kirjailija Olli Löytty sanoo, että essee pohtii, tutkii, kokeilee, testaa, kääntää, vääntää, etsii, rakentaa, purkaa, kokoaa, sörkkii, järjestää ja sekoittaa. Essee pohtii valintoja, rajaa, esittää varauksia, kuvaa tekemisen ehtoja, paljastaa tekoprosesseja. Essee esittelee kirjoittajan aikeet vilpittömästi ja yrittää selvittää, mihin kaikkeen aineistosta on. Olli Löytyn mukaan esseetä on mahdotonta määritellä.

Journalisti yrittää saada järjestystä kaaokseen, selkiinnyttää kieltä ja yksinkertaistaa monimutkaista. Esseisti näyttää toimivan aivan päinvastoin ja vääntää yksinkertaisesta monimutkaista, koska asiat eivät ole yksinkertaisia ja -ulotteisia.

Lohen surmassa halusin tehdä sellaista, joka oli määrittelemätöntä. Mutta en halunnut syyllistyä enää selkeiden tosiasioiden hämärtämiseen ja monimutkaistamiseen. Sitä oli tehty jokivarressa kymmeniä vuosia.

Tapani Niemi

Lähteet:
Olli Löytyn luentodiat Suomen tietokirjailijoiden Essee- ja elämäkerta-kurssilla Tieteiden talossa 8.12.2018.
Tiina Raevaara: Miltä tiede näyttää journalismissa? https://www.vastalaake.fi/vl_puheenvuorot/tiede-journalismissa/ (lainattu 16.1.2023)

Lue myös Saako tiedejournalisti essehtiä? Osa I

Julkaistu

28 tammi, 2023

Suomen Tiedetoimittajain liitto

JULKAISIJA

Suomen tiedetoimittajain liitto ry.
Finlands vetenskapsredaktörers förbund rf.

Tiedetoimittaja-lehti on Kulttuuri- ja mielipidelehtien Kultti ry:n jäsen

TOIMITUS

Päätoimittaja Ulla Järvi

ISSN

ISSN 2242-4237 (Verkkolehti)