Juha Hurmeen kirjassa Sammon selityksiä tarkastellaan vuosisatojen ja kymmenlukujen mukaan. Mitään muuta ei ole kansanrunoudesta selitetty yhtä paljon: Sammon selityksiä on satoja. Kaikki ovat yhtä hyväksyttäviä ja tulkitsijat saavat käyttää mielikuvitustaan. Aloitin Hurmeen kirjan lukemisen tekemällä sisällysluettelon, sillä se puuttuu kirjasta. Lukuja on 12. Enimmäkseen kirja on kronologinen.

Sammosta on moneksi

Sammon yleisiä selityksiä ovat mylly, kone, kannellinen lipas tai pelkkä kansi. Seuraavaksi yleisimpiä ovat soittimet, kantele, rumpu ja taikakalu. Luonnonilmiöistä on ehdotettu aurinkoa, pilveä ja sateenkaarta. Eläimistä maagisilla ominaisuuksilla varustettua lintua, sampea, joutsenta, sulkaa, sammakkoa, siian suomua tai villatupsua. Kasveista ohranjyvää sekä elottomasta luonnosta kiveä. Sampoa on pidetty onnen ja hyvyyden lähteenä, temppelinä, jumalankuvana, maailmanpatsaana, laivana, saunana ja kilpenä. Elias Lönnrotille sampo symboloi sivistystä, E. N. Setälälle Pohjantähteä.

Sampo syntyy mitättömistä aineksista, joutsenen sulasta, ohranjyvästä ja lampaan villasta, tosin eri laulajilla on erilaisia aineksia. Listan on katsottu kuvailevan metsästyksen, keräilyn, kalastuksen ja karjanhoidon kulttuureja. Kirjan lopussa on Arhippa Perttusen ja Ontrei Malisen laulamat samporunot, joista Elias Lönnrot sai aineksensa ja muokkasi koko eeposta kantavaksi ideaksi. Hän luuli Sampoa historialliseksi tapahtumaksi Suomen kulta-ajasta.

Carl Axel Gottlund näki Sammon käänteiseksi Pandoran lippaaksi eli hyvän säiliöksi, joka oli hetken Väinämöisen hallinnassa. M. A. Castrénille se oli taikakeino, talismaani, jonka avulla ihminen hallitsee luontoa. A. A. Neoviukselle se oli huhmar, D. E. D. Europaeukselle rikkauksia sisältävä kannellinen arkku. Matti Kuusen selityksenä on, että samporunoston alkuna on Pohjolaan tehty ryöstöretkitarina. Sen pohjalta on sepitetty rautakaudella Sammon ryöstö -runo. Sen johdannoksi on sepitetty Sammon taonta -runo. Viikinkiajalla syntyi kilpakosintaruno, joka on Kalevalan kolmas runo.

Kysymys ”mikä oli Sampo?” on päättymätön arvoitusleikki. Siihen ovat osallistuneet vuodesta 1818 lähtien lähes kaikkien tieteenalojen edustajat, kääntäjät, taiteilijat ja harrastajat. Se on kuin antiikin Atlantis-myytti. Oppiriidoilta ei ole vältytty. Selityskirjallisuus on valtaisa.

Hyvä, että Juha Hurme uskaltautui tarttumaan näin laajaan aiheeseen. Vaikkei hän itse ole tutkija, tukeutuu hän uusimpiin folkloristeihin ja selittää, että Sampo-tarusto on kansainvälisten ihmesatujen tuote ja kehittynyt itämerensuomalaisen perinteen tuloksena. Siihen on saatu vaikutteita skandinaavisesta Grotte-myllystä.