Sanan valta 6 – Tyyli ennen kaikkea, Turku 17.5.

17. toukokuuta kokoonnutaan perinteiseen Sanan valta 6 -koulutustapahtumaan Turkuun. Teemana on tänä vuonna tyyli.

Kaikille osallistujille yhteisessä aamupäivässä kielen vaikutusvallasta puhuu dosentti, tutkija Janne Saarikivi, ulkonäköpaineista ja vaatteiden merkkikielestä kertoo taloussosiologian tutkija, dosentti Outi Sarpila Turun yliopiston INVEST-lippulaivahankkeesta sekä mediakielen tyylikeinoista kielenhuoltaja ja tekstivalmentaja Riitta Hyvärinen.

Lounaan jälkeen siirrytään työpajoihin, joista voit VALITA ITSELLESI KAKSI, toisen ennen kahvia ja toisen kahvin jälkeen.

Työpajoissa kouluttavat Riitta Hyvärisen lisäksi Vuoden 2020 uutiskuvasta palkittu Hanna-Kaisa Hämäläinen sekä tietomuotoilun asiantuntija, Krut Collektiven perustaja Julius Uusikylä. Vi ska praktisera infografik på svenska med Julius!

Sanan valta -koulutuspäivän ohjelma rakennetaan yhdessä Suomen journalistiliiton ja Terveystoimittajat ry:n kanssa.

Paikka on vasta korona-aikana avattu Vierailu- ja tapahtumakeskus Joki aivan Kupittaan aseman kupeessa. Koulutus kahvitarjoiluineen ja lounaineen on liiton jäsenille maksuton. Liitto korvaa jäsenilleen matkakulut Turkuun, jonne pääsee niin junalla kuin busseillakin.

ILMOITTAUTUMINEN ON PÄÄTTYNYT: Linkki

Työpajat:

Työpaja 1: Riitta Hyvärinen: Miten kirjoittaa kiinnostavaa ja sujuvaa tekstiä

Hyvärinen työskentelee tekstikouluttajana ja toimii mm. Ylen kielenhuoltajana. Hän vetää työpajan vain yhteen kertaan, mutta sinne mahtuu paljon osallistujia. Työpajassa kielestä puhutaan toimittajan, viestijän ja tutkijan työkaluna, jota on ensiarvoisen tärkeä huoltaa säännöllisesti.

Työpaja 2: Hanna-Kaisa Hämäläinen: Kuvattavien arvostava kohtaaminen

Hämäläisen työpajassa perehdytään kuvattavien arvostavaan kohtaamiseen ja arvostuksen välittymiseen kuvan kautta yleisölle. Hämäläinen johdattelee aiheeseen puheenvuorossaan kuvaesimerkein, jonka jälkeen ryhmän kanssa keskustellaan teemoista.

Työpaja 3: Julius Uusikylä: Infografik och datavisualisering

På Uusikyläs workshop ser vi på klassiska exempel av bra (och dålig) infografik och datavisualisering för att identifera lämpliga sätt att visualisera information, för att till sist prova på en metod för att välja visuell form till data i gratisverktyget Flourish. Det går bra att delta även om du inte talar flytande svenska!

AIKATAULU:
Aamukahvit 9.30–10
Yhteinen sessio klo 10.00–11.30: Tyyli ennen kaikkea (puhetta kielen ja ulkonäön vaikutusvallasta)
Lounas klo 11.30–12.15
Työpajat I klo 12.15–13.45
Kahvi klo 13.45–14.15
Työpajat II klo 14.15–15.45
klo 15.45 Kotimatkalle

Uusimmat ajankohtaiset

Kevään apurahahakuun tuli 75 hakemusta

Suomen tiedetoimittajain liiton Kopiosto-apurahakemusten jättöaika päättyi pitkäperjantaina 15.4.. Hakemuksia tuli yhteensä 75 kappaletta. Suosituin hakukohde on jälleen kerran työskentely, johon osoitettuja hakemuksia tuli kaikkiaan 34 kappaletta. Myös liiton...

Liiton kevätkokous 25.4.2022

Hyvä tiedetoimittajain liiton jäsen, Suomen tiedetoimittajain liiton kevät- eli vuosikokous järjestetään sääntöjen sallimana online-kokouksena maanantaina 25.4.2022.  Tule kuulemaan, miten liitossa on selviydytty toisesta koronavuodesta peräkkäin! Osallistu...

Medellinin maailmankongressi siirtyy maaliskuulle 2023

Tiedetoimittajain maailmankongressi siirtyy – jälleen kerran. Kesäkuun viimeiselle viikolle ilmoitettu World Conference for Science Journalist -tapahtumaa on siirretty pandemiatilanteen vuoksi ensi vuoden maaliskuulle. Maailman...

Onko sinun aikasi hakea nyt apurahaa?

HAE KEVÄÄN 2022 APURAHAA TÄLLÄ LOMAKKEELLA Kevään Kopiosto-apurahat nyt haettavissa 15.4.2022 saakka.Suomen tiedetoimittajain liitto ry myöntää tiedeviestinnän alalla toimiville kohdeapurahoja syventävään työskentelyyn, koulutukseen, kokoukseen tai muuhun...

Valon juhlassa 27.4. nähdään Tunturin tarina -elokuva

Valon juhlaa 2022 vietetään tavallistakin juhlavammissa merkeissä keskiviikkona 27. huhtikuuta Helsingissä Bio Rexissä. Juhla alkaa klo 16.30 tilausnäytöksellä, jossa nähdään Vuoden 2022 tiedeviestintäpalkinnon saaneen luontotrilogian kolmas osa, Tunturin tarina....

Liiton tapahtumia Turussa, Kotkassa, Tampereella…

Tiedetoimittajain liitossa valmistellaan vuoden 2022 tapahtumia toivoen ja luottaen, että koronavirus käyttäytyy kuten "edeltäjänsä" ja siirtyy muiden tavanomaisten ylähengitysteiden infektioita aiheuttavien tautien joukkoon. Koronaturvallisuutta ajatellen...

Valon päivän juhla 3.2. siirtyy huhtikuulle

Valon päivänä 3. helmikuuta julkistetaan Vuoden 2022 tiedetoimittaja- ja tiedeviestintäpalkinnot. Itse palkintojuhla kuitenkin siirtyy vietettäväksi 27.4.22. Silloin juhlitaankin kunnolla; liitto on varannut Bio Rexin käyttöönsä koko illaksi Helsingissä.  ...

Syksyn apurahahaku on päättynyt

Suomen tiedetoimittajain liiton syksyn kausiapurahojen haku on päättynyt. Hakemuksia tuli yhteensä 83. Kiinnostavin kohde oli tälläkin kertaa työskentelyapuraha Syksyn hakuaika oli 16.10.–15.11.2021. Seuraavan kerran liiton Kopiosto-apurahaa voi hakea 16.3.–15.4.2022....