Janne Seppänen. (Kuva: Vesa-Matti Väärä)

 

Journalismi on ainoa merkittävä yhteiskunnallinen vallankäyttäjä, jonka toimintaa kukaan ei valvo aktiivisesti. Kaikkea muuta yhteiskunnallisesti tärkeää vallankäyttöä valvoo journalismi itse – tai ainakin se pyrkii siihen.

 

Julkisen sanan neuvosto (JSN) vaalii hyvän journalistisen tavan noudattamista, mutta sen ongelma on sama kuin useilla itsesäätelyelimillä. Neuvoston kannanottoon tarvitaan yleensä erillinen kantelu. Sillä ei ole edes resursseja itsenäisesti syynätä journalismia sillä perusteellisuudella, mitä journalismin edustama yhteiskunnallinen valta edellyttäisi.

 

Sananvapauden näkökulmasta ajatus journalismin valvonnasta kuulostaa tietenkin perin ikävältä. Mutta miksei journalismiin voisi suunnata samanlaista vahtikoiran katsetta, minkä se itse kohdistaa vaikkapa politiikkaan, talouteen tai viranomaisiin? Eikö juuri sananvapauden kannalta olisi erityisen tärkeää se, että sen keskeisen linnakkeen toimintatapoja avataan ja arvioidaan kunnolla?

 

*

 

Luontevin ratkaisu journalismin perkaamiseen olisi metajournalismi. Käsitteellä on viitattu esimerkiksi journalismin rajoista käytyyn keskusteluun, mutta aivan yhtä hyvin sillä voidaan luonnehtia yhtä journalismin lajia. Silloin metajournalismi tarkoittaa tutkivan journalistisen otteen soveltamista journalismiin itseensä.

 

Käytännössä metajournalismi käyttäisi kaikkia tutkivan journalismin tiedonhankinnan keinoja dokumenttien penkomisesta syväkurkkujen kuulemiseen. Se tuottaisi journalismin yleisöille tietoa siitä, mitä journalismin kulisseissa tapahtuu. Se voisi tarttua niin perusteettomiin mediakohuihin kuin journalismin riippumattomuutta uhkaaviin hyväsisko ja -veli verkostoihin. Se laittaisi tarvittaessa päätoimittajat samanlaiseen grilliin kuin kaikki muutkin merkittävää yhteiskunnallista valtaa käyttävät toimijat.

 

Metajournalismi olisi siis paljon enemmän kuin nykyinen mediakritiikki, joka on useimmiten leppoisaa journalistien jutustelua ”mediasta”. Se tarjoaisi vaihtoehdon myös sille journalismin journalismille, mitä voimme lukea esimerkiksi Suomen Lehdistöstä tai Journalisti-lehdestä. Kumpaakin mediaa julkaisee edunvalvontajärjestö, jonka intresseissä on edistää omaa asiaansa. Journalisti-lehden sloganissa se sanotaan suoraan: ”Media-alan ammattilaisten ja journalismin puolella.”

 

Kukaan ei väitä, että metajournalistinen työ olisi helppoa. Siihen antautuva journalisti joutuisi kohtelemaan kollegoitaan kuin mitä tahansa informantteja. Joka tapauksessa metajournalisti pilaisi tunnelman ja löisi säröjä ammattikunnan keskinäiseen solidaarisuuteen. Hyvin todennäköisesti metajournalisti siirrettäisiin journalistien paarialuokkaan.

 

Vahva metajournalismi edistäisi kuitenkin sananvapautta tekemällä läpinäkyväksi ne mekanismit, joiden kautta kansalaisille jaetaan heidän jokapäiväiset uutisensa. Se poistaisi journalismin nauttiman erivapauden yhteiskunnallisen vallankäytön mustana laatikkona.