Sanomalehdellä on yhä merkittävä paikka lukijoiden arjessa, kertoo uusi tutkimusraporttikirja Mä lehden luin. Tampereen yliopiston tutkijat tarkastelivat yleisöä sanomalehden eri alustojen kautta: painettuna, digitaalisena näköislehtenä ja verkkolehtenä. Toisin kuin toimituksissa usein luullaan, sanomalehden ”käyttöliittymät” nähdään pikemminkin toistensa täydentäjinä kuin kilpailijoina.

Tutkimukseen osallistuivat maakuntalehtien Hämeen Sanomien ja Karjalaisen valikoidut lukijat, joita tarkasteltiin laadullisen yleisötutkimuksen keinoin. Lukutapoihin ja -tilanteisiin sovellettiin obsläs-menetelmää: sanomalehteä luettiin yhdessä yleisön edustajien kanssa heitä haastatellen. Lukijoiden kuuleminen poikkeaa metodina huomattavasti pelkästä algoritmien data-analyysista.

”Maakuntalehden merkityksestä lukijoille ei haastattelujen perusteella jäänyt epäilystä”, tekijät kirjoittavat. Niiden lisäksi tutkittu yleisö sai ajankohtaistietoa myös valtakunnallisesta mediasta.

Varsinainen tutkimuskysymys printtilehden ja sen digitaalisten versioiden käyttösuhteesta aukesi tutkimustallenteiden analyysissa. Toistensa täydentämisen lisäksi tutkimus antoi yllätyksettömiä viitteitä, että ”lukijan huomio on siirtynyt painetusta ja audiovisuaalisesta mediasta digitaaliseen ja verkkovälitteiseen viestintään”. Tärkeää on, että lukijan suhde eri alustoihin on tilannekohtaista enemmän kuin iän tai sosiodemografisen taustan määrittämää.

Tutkijoiden päätelmät aiemman tutkimuskirjallisuuden pohjalta kuitenkin puoltavat näkemystä, että sanomalehden painettu muoto ei ole katoamassa suurten ikäluokkien kuoltuakaan. Vaikeus mediataloille piilee siinä, miten erilaisten pirstaloituneiden yleisöjen tarpeisiin voitaisiin vastata.

Tiedejournalismia tai kiinnostusta siihen ei erikseen kartoitettu, mutta ainakin Helsingin Sanomat esittelee sen printti- ja näköislehdessä sanomalehden omana osastona.

Heikkilän ja kumppanien kirja on asiaankuuluvasti luettavissa myös verkossa: Mä lehden luin: Yleisön suhde painettuun ja digitaaliseen sanomalehteen