Kun radio joskus 1920- ja 1930-luvuilla levisi ja kaupallistui, ottivat natsit heti sen kansanvalistus- ja propagandaministerin johdolla ahkeraan käyttöön. Mikä olisi ollut tehokkaampi propagandaväline ennen televisiota kuin jokaisen kodin olohuoneeseen lonkeronsa ulottanut radio.
Tärkeää ja avartavaa on, että Yleisradion historiaa esittelevä teos käsittelee samalla pitkään ja tarkasti ympäröivässä yhteiskunnassa tapahtuneita poliittisia muutoksia ja murroksia, joiden vaikutukset ovat vieneet radiotakin. Tosin kirjasta suuri osa koostuu komiteoiden ja eduskunnan valiokunnan pöytäkirjoista, joiden lukeminen on yhtä mielenkiintoista ja miellyttävää kuin piikkilanka-aidan läpi puskeminen.
Kaikki alkoi jo vuonna 1926, vaikka Yle valtiollistettiin vuonna 1934, mistä lähtien sillä oli monopoliasema radiossa vuoteen 1985 ja televisiossa vuoteen 1993.
Kirjassa käydään perusteellisesti läpi kaikki 11 johtajaa. Heissä symbolisesti tiivistyvät käsitykset sananvapaudesta, jota jokainen aikakausi on väittänyt omalla tavallaan vaalivansa ja edistävänsä.
Sensuuria – eri syistä
Esiin piirtyvät selvimmin yhteiskunnallisten murrosaikojen kolme johtajaa: Hella Wuolijoki (pääjohtaja 1945–1949), Eino S. Repo (pääjohtaja 1965–1969; radiojohtaja 1969–1974) ja Erkki Raatikainen (pääjohtaja 1970–1979).
Sota-ajan tiukan sensuurin jälkeen vasemmiston voittaessa nousi pääjohtajaksi vasemmistolainen Hella Wuolijoki. Tämä totesi, että kaikki sallitaan paitsi fasismi ja natsismi. Mutta sitä kirjassa ei kerrota, että Wuolijoki rikkoi ajan suuren kansansuosikin, amerikansuomalaisen Hiski Salomaan levyn Lännen lokari (1930) vasaralla toimittajien silmien edessä.
Myös kumouksellisella 1960-luvulla meni levyjä soittokieltoon. Tunnetuin kohde oli Irwin Goodmanin musiikki. Pääjohtaja Eino S. Repo tunnetaan reporadiosta, jossa 1960-luvun radikaalin hengen mukaisesti sai kritisoida kovin sanoin kirkkoa, uskontoa ja isänmaata sekä ylistää seksuaalista vapautta. Reporadiosta on sanottu, ettei se ollut enää yhteiskunnan sivullinen, vaan otti kärkkäästi kantaa ajankohtaisiin yhteiskunnallisiin asioihin. Hallintoneuvosto määräsi pääjohtajan jopa virkavapaalle, koska radio-ohjelmissa ei noudatettu sen mielestä tasapuolisuutta.
Harmaana ja tasapäisenä pidetyllä 1970-luvulla Erkki Raatikainen johti Yleisradiota. Kaikki politisoitui Yleisradiota myöten, johon pääsemisen edellytys oli oikean puolueen jäsenkirja. Sensuurikin kiristi uudestaan otettaan, kun Irwinin valtiota ja verotusta ruoskinut Haistakaa paska koko valtiovalta -laulu (1976) joutui pannaan.
Sensuuri on kummitellut myöhemminkin. Sen kouriin joutui esimerkiksi vielä Reino Paasilinnan kaudella 1990-luvulla TV2:n johtajaa Tapio Siikalaa ”kökkötraktoriksi” vuonna 1993 nimitellyt ja sen vuoksi potkut saanut toimittaja Ruben Stiller. Myöhemmin Stiller on palannut tekemään ohjelmia Ylelle.
2000-luvulla Lauri Kivisen kaudella kohutussa Terrafame-tapauksessa (2017) oli piirteitä, jotka tulkittiin siten, että Yleisradion uutisten päätoimittaja Atte Jääskeläinen oli taipunut ulkopuoliseen painostukseen, pääministeri Juha Sipilän tahtoon, mikä johti Jääskeläisen potkuihin. Julkisen sanan neuvosto (JSN) antoi Ylelle langettavan päätöksen journalistisen päätösvallan luovuttamisesta toimituksen ulkopuolelle.
Sananvapauden tulevaisuus?
Sananvapauden rajat riippuvat paljon siitä, ketkä ja mitkä ideologiat tai maailmankuvat määrittelevät ne. Aina ja väistämättä vallitsee aikaan, ihmisiin ja paikkoihin liittyviä maailmankuvia ja moraalisia arvoarvostelmia.
Riippumattomuuteen ja puolueettomuuteen liittyvää paradoksia kirjassa olisi voinut käsitellä enemmänkin kuin vain rivien väleissä.
Entä mikä on Ylen tulevaisuus? Nyt oikeistolaisten päästyä vallankahvaan kiinni sananvapauttakin halutaan kenties muuttaa oikeistolaisten intressien mukaiseksi? Tunkeutuvatko mainokset Yleen? Muuttuuko sananvapaus yhä enemmän taloudellisten arvojen ja ajattelun vapaudeksi?
Vai mennäänkö vielä pitemmälle? Perussuomalaisten varapuheenjohtaja johtaa hallitusneuvotteluissa digitalisaatiota ja viestintää käsittelevän neuvottelujaoksen toimintaa. Hän ehätti jo kysymään somessa, mitkä Ylen kanavat ja ohjelmat eivät ole ”välttämättömiä” ja mistä pitäisi luopua. Hallitusneuvotteluja johtava Petteri Orpo linjasi, ettei tuleva hallitus aio puuttua Ylen sisältöihin, sillä Yle on eduskunnan alainen radio.
