Kuva: Shutterstock

Kuva: Shutterstock

KOLUMNI

Kirsi Heikkinen

”Mitä sillä on väliä, jos joku luulee jotakin? Antaa luulla, jos hän siitä lohtua saa”, tokaisi läheiseni, kun taivastelin taannoin näyttelijä Gwyneth Paltrowin uskomuksia veden tunteista.
Ei sillä olekaan väliä. Paitsi jos uskomus on haitallinen. Gwynethin ei ole, mutta moni muu on. Kuten nyt Britanniassa yleistynyt lasten pahoinpiteleminen noituuden varjolla.
Tai esimerkiksi Afrikassa levinnyt väite, jonka mukaan terveydenhuoltohenkilöstö levittää ebolaa.
Tai vaikka länsimaissa versova uskomus siitä, että lasta ei kannata rokottaa.
Tai joidenkin sinnikäs kuvitelma, että ilmasto ei lämpene.
Niinpä moni jo nitistetyksi oletettukin sairaus on nyt tulossa takaisin. Emmekä jarruta lämpenemistä vaan kiihdytämme sitä.
Miten tässä näin kävi? Tietohan tarkentuu koko ajan, ja yhä useammalla maailman ihmisellä on pääsy sen äärelle.
Siksi, että meillä kaikilla on enemmän tai vähemmän taipumus poimia informaatiosta se, joka tukee arvojamme ja ennakko-oletuksiamme. Näin online-aikakaudella luulojaan on entistä helpompi elättää, koska mis- ja disinformaatio kukkii ja siementää ahkerasti internetissä. Sieltä löytyy aina pilvin pimein samanmielisiä, jotka vakuuttavat kantasi olevan oikean – oli se mikä vaan. Sosiaalisen median totuus on huutoäänestys.
Ja vaikka haluaisitkin kiihkeästi tietää, miten asia todellisuudessa on, informaatiomössöstä on vaikea tunnistaa, mikä tiedoksi väitetty pitää paikkansa. Digipellossa kuka tahansa voi vängätä todeksi – ja epätodeksi – mitä tahansa.
Faktat ja mielipiteet esitetään tiedotusvälineissäkin usein niin, kuin ne olisivat synonyymejä. Tai asiasta, josta tiedeyhteisö on lähes sataprosenttisesti yksimielinen, saa helposti sellaisen kuvan, kuin siitä olisi kiistaa. Niin kuin juuri ilmastonmuutoksesta.
Tai jokin yksittäinen tutkimus uutisoidaan siten, kuin se kertalaakista kumoaisi kaiken siihen asti tutkitun.
Tai sitten vaan löperösti referoidaan jotakuta toista mediaa ilman, että tarkistetaan, mitä alkuperäisessä lähteessä sanottiin. Tai pyydetään kommentti joltakulta, joka vain suostuu asiasta jotakin sanomaan.
Onko syynä kiire? Osaamattomuus? Luovuttaminen?
Joka tapauksessa moni perinnäisesti luotettavana pidettykin media jakaa nykyisin niin usein virheellistä ”tietoa”, että itse en enää tarkistamatta usko mitään, mitä luen tai kuulen.
Suosittelen samaa perusasetusta sinulle.
Toimittaja ei enää ole tiedon portinvartija. Kun aita on kaatunut tiedon ympäriltä, ainoa portti on korviesi välissä.
Vastuu on siirtynyt kuulijalle.
Kirjoittaja on vapaa tiedetoimittaja.

Hamilton, Uusi-Seelanti, syyskuu 2014. Kuva: Kirsi Heikkinen

Hamilton, Uusi-Seelanti, syyskuu 2014. Kuva: Kirsi Heikkinen