Otsikon tunnistavat kaikki. Hobitti lähtee seikkailulle. Sellainen oli maailmankonferenssi.
Twitterissä sain seuraksi Bora Zivkovicin, jota Wired-lehti kuvasi elokuussa sanoilla ”The most aggressive connoisseur of online science coverage” sekä Deborah Blumin, jonka Time nimesi kesällä maailman 25 parhaan bloggaajan joukkoon.
Twiittailin MIT:n, Reutersin ja Wall Street Journalin ihmisten kanssa. Olin toki ennakoinut, että joudun kovaan seuraan. Harjoittelin parissakin kansainvälisessä tapahtumassa, miten toimia.
Tapahtumasta twiittailu ei ole helppoa. Kyseessä on oppimisprosessi. Bora ja monet muut huippuammattilaiset auttoivat kauniisti. Olen siitä heille hyvin kiitollinen.
Helsingin yliopiston juhlasali on arvokas. Päätin, että menen puhujapönttöön kompastumatta. Ihmettelin, kuinka reippaasti nuori konferenssipäällikkö Minttu Hilden hoiti samasta puhujapöntöstä tehtävänsä. Hallituksen jäsen Mikko Suominen tyynnytti juhlasalin tietokonevastaavana minikriisin, joka syntyi siitä, että esitysdiojen pointteri ei toiminut, kuten piti. Sekin on nyt hauska muisto.
Konferenssi opetti, että hobitit pystyvät mihin vain, kun tekevät yhteistyötä. Päättelimme, että tiedeviestijöille uudet kanavat tuovat hienoja mahdollisuuksia. Enää pitää miettiä vain, kuka maksaa palkan. Unohtumaton sosiaalinen ohjelma päättyi Heurekaan. Sormus on meillä ja pysyy.
Satu Lipponen