Sodan ensimmäisenä päivänä, helmikuun 24., Troitskii varianta – Nauka -lehti julkaisi tekstin, jonka allekirjoittivat Venäjän johtavat tieteentekijät. Siinä luki muun muassa näin:
“Tuntuu katkeralta huomata, että maamme, joka oli ratkaisevassa asemassa natsismin päihittämisessä, on nyt sytyttänyt uuden sodan Eurooppaan. Vaadimme Ukrainaan kohdistuvien sotatoimien välitöntä lopettamista. Vaadimme Ukrainan suvereniteetin ja alueellisen yhtenäisyyden kunnioittamista.”
Yliopistolaiset sotaa vastaan
Kirjeen allekirjoitti 84 Venäjän akatemian jäsentä ja 44 tiedeakatemian professoria. Venäjän tiedeakatemian jäsenet ovat paitsi tunnettuja tieteentekijöitä myös vakavia auktoriteeetteja ja määräävät tieteen tekemisen suuntaa. Neuvostoajoista lähtien heidän asemaansa on leimannut jonkinlainen pyhyys – usein aivan ansaitusti.
Venäjän akatemian professorit ovat yleensä aktiivisia, jopa suhteellisen nuoria tutkijoita, oman alansa mielipidejohtajia, jotka ovat uransa huipulla ja julkaisevat arvostetuissa journaaleissa. Nyt kirjeen on allekirjoittanut yli 8000 tutkijaa eri tieteenaloilta. Suhteessa eniten mukana on fyysikkoja, matemaatikkoja, biologian ja kemian tutkijoita.
Rehtorit sodan puolesta
Maaliskuun neljäntenä päivänä ilmestyi venäläisyliopistojen rehtorien kirje, joka tuki sotaa. Tätä kirjoitettaessa sen on allekirjoittanut noin 700 rehtorista jo 305. Jotkut nimet ilmestyivät listalle ja katosivat sittemmin.
Millainen asema rehtoreilla on tänä päivänä? Minun ja kollegojeni, professorien Mihail Gelfandin, Andrei Rostovtsevin sekä journalisti Sergei Parhomenkon perustama Dissernet-yhteisö – on käyttänyt paljon resursseja tämän kysymyksen selvittämiseen.
Dissernet tarkastelee venäläistutkijoiden mainetta mm. tehden väitöskirjoille ja tieteellisille artikkeleille plagiaattitarkistuksia, tarkastellen tiedelehtien eettisiä linjauksia sekä analysoiden, ketkä professorit ovat luoneet laitoksilleen ”diplomitehtaita”, joista jokainen halukas voi 10–25 000 dollarin hintaan saada kandidaatin tai tohtorin arvon. Näiden tietojen pohjalta julkaisemme artikkeleita ja luentoja, jotka löytyvät sivulta www.dissernet.org.
Yhdeksässä vuodessa olemme löytäneet yli 12 000 ostettua väitöskirjaa. Niitä ovat hankkineet kansanedustajat, senaattorit, virkamiehet, kenraalit, tuomarit, syyttäjät, yliopisto-opettajat.
Yliopistot väitöskirjatehtaina
Kuka väitöskirjoja myy? Tutkimuksemme vahvistivat, että tätä kauppaa käydään “väitöskirjatehtaiden” kautta yleensä muutaman professorin yhteistyönä. Yksi ohjaa väitöskirjaa, toinen esitarkastaa ja vielä muutama muodostaa yhdessä komission, joka väitöskirjan hyväksyy. Kaikista menestyksekkäimmät kauppiaat – muun muassa taho, joka auttoi presidentti Putinin Ukraina-neuvottelija Vladimir Medinskiä läpäisemään väitöskirjansa – ovat selvitystemme mukaan auttaneet satojen väärennettyjen väitöskirjojen tehtailussa.
20 viime vuoden aikana Venäjälle on muodostunut kaikkien rakenteiden vertikaali. Minkäänlaista yliopistojen tai korkeakoulutuksen autonomiaa ei ole. Venäläisyliopistojen johto ei voi olla tietämättä siitä, mitä tapahtuu. Rehtorien kirjeen allekirjoittajista yli 50 on osallistunut tutkintojen kaupusteluun, ja käytännössä kaikki ovat sekaantuneet ”diplomimyllyjen” toimintaan omissa yliopistoissaan. Tästä todistaa jo se, että kun johtavien yliopistojen edustajilta pyydettiin kommenttia diplomikauppaa koskevista tiedoista, vastaus oli vain ”valehtelette.”
Irrationaalisuus yhteiskunnallisena normina
Dissernet on jo kahdeksan vuoden ajan yrittänyt puhua tästä venäläisten johtamisen erityispiirteestä – ilmeisten tosiasioiden kieltämisestä eri tavoin. Esimerkiksi, kun yritimme saada peruttua Korkeimman oikeuden varapuheenjohtajan Oleg Sviridenkon oikeustieteen alan väitöskirjan plagioinnin vuoksi, koulutuksesta vastaava virkamies vastasi ensin, että ”vertailuteksteissä ei ole yhteneväisyyksiä” ja sittemmin: ”kopioi tai ei, no se, mitä Svidirenko kirjoitti on triviaalia ja löytyy helposti oppikirjoista.”
Kohtalon ironiaa on se, että juuri Sviridenko nyt varaoikeusministerinä osallistuu vapaan median ja kansalaisyhteiskunnan tuhoamiseen ja toimittajien leimaamiseen ulkomaisiksi agenteiksi.
Siksi emme hämmästyneet lainkaan, kun vastauksena selkeisiin ja kiistämättömiin todisteisiin sotarikoksista Venäjän hallinto kommentoi: ”Ne eivät ole ruumiita vaan näyttelijöitä” sekä: ”Ukrainalaiset tappavat nuo ihmiset.”
Me olemme jo vuosia seuranneet, miten ministeriöt ovat kieltäytyneet kaikesta rationaalisesta ajattelusta. Juuri venäläisyliopistojen rehtorit ja heidän siunauksellaan toimivat verkostot ovat pohjustaneet rationaalisen ajattelun kieltämisen tulemista normiksi.
Olemme jopa nauraneet tälle ilmiölle. Meitä huvitti Vladimir Medinskin mukatieteellinen väitöskirja, joka ”osoittaa tieteellisesti” että ulkomaalainen, joka 1500-luvulla kirjoitti tsaarista pahasti, oli valehtelija. Nauroimme presidentti Putinin ykköstiedustelijan Sergei Naryškinin väitöskirjalle, jossa faktatietoja on väärennetty, ja vuonna 1997 kerätty data esitetään vuonna 2010 kerätyksi dataksi. Pilkkasimme korkeita poliisijohtajia, jotka ostivat tismalleen saman väitöskirjan samalta professorilta. Mutta vuonna 2022 sota tervettä järkeä vastaan muuttui sodaksi sanan varsinaisessa merkityksessä.
Rivitaistelijat järjen puolesta
Jos rehtorit olivat järjenvastaisen taistelun kenraaleja, ketkä olivat sotilaita ja upseereja?
Niitä ovat samat tieteentekijät, jotka ovat päättäneet valehdella ja suostuneet tieteellisen asiantuntemuksen väärentämiseen. Erityisen paljon plagiaatteja tehdään sosiaalitieteiden ja humanististen tieteiden aloilla sekä taloustieteiden, pedagogiikan ja juridiikan aloilla. Dissernet-yhteisöön kuuluvan professori Rostovtsevin laskelmien mukaan 72 prosenttia väärennöksistä on tehty näillä aloilla. Juuri näiden alojen edustajat useimmiten ovat antaneet kollegojensa plagiaattien mennä läpi sormien.
Ilmeni myös, että juuri sosiaalitieteiden edustajat ovat kirjoittaneet vuosien aikana satoja ja tuhansia pseudotieteellisiä väitöskirjoja, joissa esimerkiksi vakavasti keskustellaan maailmanlaajuisesta salaliitosta Venäjää vastaan, tarkastellaan olemattomia ”psykotronisia aseita” ja julistetaan, miten liberaalit poliitikot ovat lännen palkkalistoilla ja kuinka kaikkialla näkyy Bilderbergin klubi ja niin edelleen.
Tällainen toiminta on yhtä skandaalimaista kuin jos me fyysikot vakavissamme keskustelisimme kalorikkiteoriasta tai floristoneista. Arviomme mukaan sosiaalitieteet Venäjällä ovat altistuneet paitsi plagioinnille, myös laajamittaiselle väärentämiselle, jonka mittakaava vaihtelee kevyestä ideologisuudesta täydelliseen järjettömyyteen ja tieteellisen ajattelun kieltämiseen.
Haluavatko venäläiset tieteentekijät sotaa?
Rehtorien sotaa puoltava lausunto ei jäänyt vaille tukea. Myös yliopistojen rivitutkijat allekirjoittivat vastaavia vetoomuksia. Kollegani, professori Rostovtsevin laskelmien mukaan 300 tutkijaa Krasnodarskin alueelta allekirjoitti sotaa tukevan tekstin. Suurin osa heistä oli sosiaalitieteiden edustajia – pedagogeja ja ekonomisteja.
On mahdollista, että sotaa tukevien lausuntojen tukeminen oli puolipakollista. Toisaalta en edelleenkään usko – Venäjän poliisivaltion luonteesta huolimatta –että allekirjoituksia kerättiin aseilla tai edes irtosanomisilla. Päättelen sen yksinomaan siitä, että sotaa tukevia allekirjoituksia on kerääntynyt satoja, ei tuhansia kuten sodanvastaisia. Tämä siitä huolimatta, että sodanvastaisen kirjeen allekirjoittaminen on valtava riski, militarististen taas päinvastoin. Tästä päättelen, että sotaa tukee korkeintaan 5–10 prosenttia Venäjän tutkijoista.
Näitä epämääräisiä lukuja tärkeämpää on niiden laatu. Ihmiset, joilla on suuri painoarvo venäläisessä tieteessä, asettuivat sotaa vastaan ottaen suuren riskin. Samaan aikaan ne, jotka osallistuvat ”väitöskirjamafiaan” ja ovat saavuttaneet maineensa osittain väärennöksin, sekä heikompia tieteen sektoreita edustavat, määrältään vähäiset tutkijat, tukivat sotaa.
Siksi väitän, että järjen käytöstä kieltäytyvät siis korruptoituneet ja poliittisesti riippuvaiset tutkijat. Ne, joilla on alallaan merkitystä, vastustavat tätä hulluutta niin tieteenteossa kuin suhteessa sotaan.
