Uhkailua, nimittelyä, mustamaalaamista. Moni tieteentekijä on vetäytynyt sosiaalisesta mediasta, vähentänyt julkisia esiintymisiään ja vaihtanut jopa tutkimusaihettaan.

Kannattaako tieteentekijän olla esillä sosiaalisessa mediassa eli somessa? Sitä on kysyttävä Karin Creutzilta, Markku Kangaspurolta ja Mikko Salasuolta, joita on somessa nimitelty ja uhkailtu.

”Kyllä”, vastaa sosiologi Karin Creutz, joka on tutkinut esimerkiksi turvapaikanhakijoita, ääriliikkeitä ja vaihtoehtoyhteisöjä. Hän kuvailee itseään lähinnä Facebookin ja Twitterin ”minimikäyttäjäksi”.

”Rajoitetusti”, sanoo professori, Venäjän-tutkija Markku Kangaspuro.

”Ei”, toteaa talous- ja sosiaalihistorian dosentti Mikko Salasuo. Hän on tutkinut esimerkiksi varusmiesten ja nuorison kulttuuria, huumeidenkäyttöä, urheilua ja liikuntaa. Hän vetäytyi somesta, koska ”siellä ei synny järkevää yhteiskunnallista keskustelua”.

Salasuo, Creutz ja Kangaspuro ovat myös esiintyneet asiantuntijoina julkisuudessa.

Tiedonjulkistamisen neuvottelukunnan (TJNK) kyselyistä (vuosina 2015, 2017 ja 2019) käy ilmi, että karkeasti joka viides tutkija oli saanut häiritsevää palautetta asiantuntijaesiintymisensä jälkeen. Osa vastaajista on vähentänyt julkista esiintymistään tai pelkää kertoa mielipiteitään julkisuudessa.

Toiset, kuten Karin Creutz, rohkaistuivat entisestään.

Creutz harjoittaa ”osallistuvaa havainnointia”

”Mä niin sydämestäni toivoisin et sut raiskattais… tietäisit mitä jengii nää matut on. Olispa sulla lapsia ja neki hyväksikäytettäis… mieti sitä.”

”Kuole ja painu vittuun.”

”Ihailet rikollisia ja valehtelijoita. Olet täysi hörhö ilman yhtään järkeä!”

Karin Creutz luettelee vihaviestejä, joita hän sai Facebookin Messengerissä ja Twitterissä etenkin vuosina 2016–2017, jolloin hän oli puhunut julkisesti turvapaikanhakijoiden oikeuksista ja suomalaisista vierastaistelijoista Syyriassa. Hän työskentelee yliopiston opettajana Helsingin yliopiston Svenska social- och kommunalhögskolanissa.

Aluksi hän järkyttyi ja hämmentyi.

”Joistakin törkeyksistä suutuin, joillekin ei voinut kuin nauraa, mutta yleisin tunne oli uteliaisuus.”

Törkeyksistä voi olla piittaamatta tai niihin voi vastata, Creutz ajatteli. Hän halusi ymmärtää, mikä saa ihmisen raivoamaan toiselle, täysin tuntemattomalle ihmiselle. Hän vastasi joihinkin viesteihin, mitä hän kuvailee ”osallistuvaksi havainnoinniksi”.

Raiskausta toivoneelle: ”Ymmärrätkö itse kuinka sairaalta tuo kuulostaa? Mikä ongelmasi on, ja miten voit toivoa, että toisen ihmisen lapset tulisi raiskatuksi?”

”Sorry”, kuului vastaus. Sen jälkeen uhkailija purki pahaa oloaan.

Creutz huomasi, että solvaamisen takana oli usein vihaa, joka purkaantui kahdenkeskisissä keskusteluissa. Keskustelu saattoi jatkua kuukausia, ja jotkut häiritsijät päätyivät jopa vastaajiksi hänen tutkimuksiinsa.

Kangaspuro rajaa someen vastaamista

Professori Markku Kangaspuro johtaa Suomen merkittävintä Venäjän-tutkimuslaitosta Aleksanteri-instituuttia. Somessa häntä on nimitelty ”stalinistiksi”, ”Stasin agentiksi” ja ”putinistiksi”, koska hän analysoi julkisuudessa Venäjän presidenttiä Vladimir Putinia.

”Lähestymistapani tutkijana ei ole tuomita Putinia vaan ymmärtää, miksi ja miten hän toimii. En politikoi. Sodassa liikkumavarani kapenee, koska vastakkainasettelu kärjistyy.”

”Eihän se huutelu kivalta tunnu.”

Kangaspurosta on selvää, että häiritsijät yrittävät horjuttaa tutkijoiden ammatillista uskottavuutta. He hyökkäävät myös toimittajien kimppuun, jotta tiettyjä tutkijoita ei käytettäisi asiantuntijoina.

Törkyviesteihin Kangaspuro ei vastaa. Hän ei myöskään kommentoi asiattomia somekeskusteluja, koska se vaatisi ”käsittämättömän paljon vaivaa”. Lisäksi keskustelu somessa voi ”alta aikayksikön muuttua ala-arvoiseksi mutapainiksi tai maalittamiseksi”, jossa suurta joukkoa yllytetään hyökkäämään yhden ihmisen kimppuun, jotta tämä hiljenisi.

Kangaspuro on rajoittanut somen käyttöään, koska ei koe sitä hyödylliseksi, muttei esiintymisiään eikä kommentointiaan.

”Suhteeni someen on hirveän ristiriitainen”, hän toteaa.

”Some on tietyllä tapaa demokratian väline, moni käyttää sitä ja löytää kiinnostavaa tietoa, mutta keskustelu on usein Esson baarin tasoa. Seuraan Twitteriä ja Facebookia, ja niissäkin lähinnä luen ja jaan uutisia ja muiden tutkijoiden artikkeleita.”

Salasuo ei ”huutele vieraisiin pöytiin”

Mikko Salasuo liittyi Facebookiin sen alkumetreillä. Vuonna 2012 hänet ”tägättiin” eli merkittiin yhä useammin ”riitaisiin ja emotionaalisiin” keskusteluihin, joihin hän ei halunnut osallistua, joten hän ryhtyi esiintymään Facebookissa nimimerkillä Alias.

Vuonna 2017 Julkisen sanan neuvosto (JSN) rinnasti sosiaalisen median perinteiseen mediaan, ja Salasuo sai tarpeekseen. Salasuo sulki Facebook- ja Twitter-tilinsä.

”Yhteiskunnallinen keskustelu käydään muualla kuin somessa. Tiivistäminen twiitin 140 merkkiin on kuin viereisiin pöytiin huutelisi”, hän toteaa.

”Some on hyvä, jos pitää markkinoida jotain.”

Salasuon tutkimuskirjo on laaja. Eniten ”lokaa” on tullut huippu-urheilusta, ja Salasuon mukaan siksi, että se perustuu kuulopuheisiin ja uskomuksiin eli ”ikiaikaisiin totuuksiin”. Esimerkiksi väittämiin, että esikuvilla on tärkeä vaikutus lasten ja nuorten liikkumiseen tai lahjakkuudet voi tunnistaa varhaislapsuudessa.

”Tieteellistä näyttöä niistä ei ole.”

Urheilussa tutkittua tietoa ei osata käsitellä eikä ottaa vastaan, Salasuo sanoo. Häntä on uhkailtu potkuilla työstä, sanottu olevan ”päästään vialla”. Jotkut viestit ovat olleet ”oman asian esille tuomista” tai trollausta eli toisten tahallista provosointia, Salasuo sanoo.

”On itse itsensä nimeämiä asiantuntijoita, jotka saavat ansiotuloja siitä, että heitä seurataan. He haluavat lisää seuraajia ja täggäävät muita julkaisuihinsa tyyliin: Mikko Salasuo. Suomalainen jääkiekko voi hyvin toisin kuin jalkapallo, jota ohjataan Nuorisotutkimusverkostosta.”

Salasuo työskenteli aiemmin Nuorisotutkimusverkostossa. Nykyisin hän on eritysasiantuntija Iceheartsissa, joka ehkäisee lasten ja nuorten syrjäytymistä.

Jääkö vaikuttaminen?

Yliopistojen kolmas tehtävä on yhteiskunnallinen vuorovaikutus, ja tiedeyhteisö ja rahoittajat edellyttävät tutkijoiden viestivän työnsä tuloksista eri kanavissa. Miten vaikuttamisen käy, jos tutkija vetäytyy somesta tai jättäytyy sivustaseuraajaksi?

Ei mitenkään, Mikko Salasuo ja Markku Kangaspuro vastaavat.

”Some on huono alusta järkevälle dialogille ja perusteluille. Omassa työssäni sen tulos on ollut nolla. Esiinnyn, kommentoin ja pidän yleisöluentoja”, Kangaspuro sanoo.

”Osallistun yhteiskunnalliseen keskusteluun yhtä paljon kuin ennenkin, tosin omilla ehdoillani perinteisessä mediassa. Kirjoitan kolumneja, mielipiteitä ja blogeja, teen podcasteja. Moni kollega on mennyt samaan suuntaan”, Salasuo kertoo.

Karin Creutz ajattelee toisin.

”On tärkeää puhua tieteestä kaikille, ei vain tutkijoille ja toimittajille, sillä muuten tiede jää omalle teoreettiselle tasolleen. Siksi on hyvä, että tieteestä keskustellaan somessa, kuten Facebookissa ja Twitterissä. Suurin ongelma on se, ettei lähes mistään aiheesta voi keskustella ilman, että ihmiset käyvät toistensa kimppuun.”

Erityisesti sensitiiviset tutkimusaiheet, kuten rokotukset, ruokavalio, metsien hakkuut ja sukupuoli, herättävät voimakkaita tunteita, jotka kärjistävät keskustelua. On jatko-opiskelijoita, jotka ovat kieltäytyneet tutkimusaiheista, joiden tulokset voivat poiketa yleisesti hyväksytyistä mielipiteistä ja saattavat herättää somemyrskyn.

Ärtymys henkilöityy usein tutkijaan.

Nyrkkisääntö on, ettei tutkijaa saa jättää häirintätilanteessa yksin. Esimerkiksi Helsingin yliopisto ja Tieteentekijöiden liitto ovat julkaisseet ohjeistuksen häirinnästä somessa, ja niiden ydinsanoma kuuluu tiivistetysti näin:

Ilmaise häiritsijälle, ettet hyväksy hänen toimintaansa. Säästä epäasialliset viestit. Ota yhteyttä työsuojelupäällikköön, työterveyshuoltoon, työsuojeluvaltuutettuun, liittoon ja lopulta poliisiin, jos häirintä on vakavaa ja jatkuu pitkään.

Kangaspuro ja Salasuo ovat joutuneet tekemään rikosilmoituksen. Myös monet Kangaspuron, Creutzin ja Salasuon kollegat ovat vetäytyneet julkisista keskusteluista somessa.

Keskustelu tieteestä pitää meidät sivistyneenä kansakunta

Solvaamisen, uhkailun, maalittamisen ja trollauksen tarkoitus on aiheuttaa pelkoa ja hiljentää tutkija, siis rajoittaa sananvapautta ja viime kädessä tieteen vapautta.

Vuonna 2017 päätin luopua kokonaan huippu-urheilua koskevasta tutkimustematiikasta ja aiheesta käyvästä julkisesta keskustelusta. Useamman vuoden jatkunut asiaton palaute, uhkailu sekä henkilöön menevä kirjoittelu veivät voiton.

Näin Mikko Salasuo kirjoitti Mari Heikkilän ja Tuukka Tammen toimittamassa kirjassa Viheliäs tiede. Salasuo siirtyi vihapuheen vuoksi muihin tutkimusaiheisiin, muttei vetäytynyt julkisuudesta eikä yhteiskunnallisista keskusteluista.

Karin Creutz on tuntenut ajoittaista epävarmuutta julkisissa esiintymisissä, lähinnä pelkoa ”naurun alaiseksi joutumisesta” ja ”kasvojen menettämisestä”. Hän ei ole silti kieltäytynyt esiintymästä asiantuntijana.

Markku Kangaspuro on ryhtynyt miettimään tarkemmin yleisöä, jolle kirjoittaa tai puhuu, jotta tulisi ymmärretyksi oikein. Uudet ja poikkeavat näkökulmat voivat herättää someraivoa, mutta tutkijat eivät silti saa sulkea suitaan, hän sanoo.

Muuten tutkimus vinoutuu, keskittyy vain tietynlaisiin aiheisiin.

”Julkinen keskustelu muuttuu yhä yksipuolisemmaksi. Kuilu suuren yleisön ja yliopiston välillä kasvaa, eikä se ole hyväksi. Pitäisi pystyä keskustelemaan, jotta Suomi pysyisi sivistyneenä kansakuntana”, Kangaspuro toteaa.